Like a Mermaid

Upeat luomukset saavat odottaa itseään, mutta ohessapa lätkäistynä yöasu, jonka ideana ovat löysät shortsit ja hihaton yläosa. Kangas on Mizkomazkon merenneitoa (Käpysen verkkokaupasta) enkä jaksanut ottaa sovituskuvaa, vaikka varmasti olisi ollut ihastuttava näky tammikuisen kalpea ja hieman alakuloinen pyrstötön merenneito pikku pyjamassaan. Ehkä tämän puutteellisuuden kestää. Kaava on eräästä Nanson pyjamastani, joten tiesin toimivaksi.

Eilen silmäni osuivat surffaillessa johonkin vetoavaan blogikirjoitukseen, jossa pointtina oli, että apua saa ja puhuminen helpottaa jii än ee. Henkilöllä oli rankempi tausta traumaattisine kokemuksineen ja itsemurhayrityksineen. No ihan tärkeä pointti, mutta sanotaanpa nyt toinenkin selvä asia, jota ei tule mielestäni tarpeeksi korostettua: apua on helpompi saada, jos ongelmana on vaikkapa selvä uhrius. On sairauden uhri, vaikkapa. Mutta entä jos apua tarvitsee siksi, että on niin sietämätön, kyllä eivät ihmiset niin mieluusti silloin auta. Kunakin aikana on sallittuja tapoja olla poissa tolaltaan. Se tarkoittaa sitä, että on myös paljon sallimattomia tapoja. Vaiettu truismi on tämä.

Kyllä olen lukenut Hessen Demiania (jonka kaikki muut ovat ilmeisesti lukeneet joskus teini-iässä ja jättäneet taakseen) alkukielellä ja pohtinut Kainin tapaan merkittyjä ihmisiä ja Abelia ja valon puolta. Ehkä on syrjähtänyt nurjalle tämä joulun ajan pohdinta, kyllä on aika harkita kirkasvalolamppua.

Ja miten tämä liittyy merenneitoihin? Ei mitenkään paitsi että minun mielikuvissani merenneidot ovat vähän tuhmia. Ja ehkä siten, että vaikka meri olisi tyyni pinta, niin tuollaisia hyvätissisiä merenneitoja siellä pinnan alla luikertelee. Kyllä minä keksisin tästä vaikka mitä symboliikkaa, mutta törähtäisi helposti päiväkahvit väärään kurkkuun. Kyllä oon sillä lailla raju tarvittaessa.

Elelevätköhän nämä merenneidot Lesboksen saaren rannikolla?