Lisäksi kolme pienintä perheenjäsentä ovat jossain määrin hoivattavia, tänään vein lääkäriin kuumeisen ja köppänäksi menneen kissan. Ajattelin, että nyt on tullut vanhuus kattiin, mutta ei, tai tavallaan joo, sillä eläinlääkärissä Suurena Tappelijana (näin kissaa puhuteltiin jo saapuessa ja ensimmäinen ihmettely oli, että eikö se olekaan tällä kertaa tapellut) tunnettu elukka oli mennyt ja hävinnyt, seuraus: tulehdus ahterissa. En osannut epäillä, sillä yleensä vaivat ovat olleet voittajan vaivoja. Häviäjä tuntee häviön kirjaimellisesti persiissään. Kissojen sielunelämää myötäelävä lääkäri oli pahoillaan. Minä olin iloissani siitä, ettei sen pahempaa.
No, ei nyt pitänyt niinkään kissoista.
Perinteisesti olen jotain haihatellut aina vuodenvaihteessa seuraavasta vuodesta ja nyt olen esimerkiksi pannut jo ennen joulua korkin kokonaan kiinni, sillä haluan minimoida kaikkia mahdollisia elimistöä stressaavia tekijöitä. Sokeria en syökään yleensä viikolla ja kasviksissa yritän pitää viisi tai seitsemän päivässä -sääntöä. Liikkumista tulee toivottavasti enemmän kuin syyskaudella, mutta mitään radikaaleja linjanvetoja en ajatellut minkään suhteen.
Töiden puolesta näyttää hieman pimeältä, ja siksi kysyisinkin, en varmaan ekaa kertaa: miten hiivatissa työn ja perheen saa mielekkäästi yhdistettyä? Mitä ovat saakeli soikoon nämä tyylikkäät blogit vaikka, joissa joudetaan kyttäämään sopivasti keittiöön hiipivää päivänsädettä keskellä joulukuun pimeyttä? Enkä sano pilkallisesti vaan ihaillen: onko elämä niin järjestyksessä, että päivänvalonkin saa suunniteltua keskelle kaaosta? Haluan samanlaisen elämänhallinnan! Tämä ei ole sellainen blogi, katsokaa vaikka kun olisin halunnut ottaa kivoja kuvia askartelemastani helmiketjusta, johon olen leikannut pikkulintuja. Mutta nuo näyttävät aivan ankeilta, ja samanlaista suttua on sielunelämäni.
Tilanne on tämä: joulukuun viimeisenä päivänä tähyän vuoden 2015 suuntaan ja mietin, miten tulla Ihminen 2.0:ksi. Mutta kun tiedän jo valmiiksi, että tulen siinä epäonnistumaan. En osaa nauttia riittävästi elämäni arvokkaista asioista. Kaistani on jatkuvasti tukossa. Kotona on mielessä työasiat, työssä kotiasiat, treeneihin meno väsyttää ja vatutus yllättää. Rakastan lapsia, rakastan työtä, rakastan harrastuksiani, rakastan periaatteellisesti elämäänikin. Mutta tämä on aivan tolkutonta jolkotusta.
Niin miten tässä vois niinku parantaa?
venytän nukkumaan menoa, kun ei siinä puuhassa mitään järkeä ole ennen kuin saadaan tuo uusi vuosi ohitettua ja paukuttelut rauhoittuu...ja siis tässä samalla olen tuumaillut hyvin saman suuntaisesti arvoisan emännän kanssa. valoja en vanno, mitään suurellisia en lupaile, mutta vienoja tavoitteita olisi. jospa vuosi 2015 ei olisi aivan niin "olen-paska-äiti"- linjaa kuin tämä kulunut. jospa saisin työn ja omien intohimojen ajoittamiseen taivaallisen valaistumisen ja sitä myöten lapsenikin näkisivät äitiään enemän ja jos vielä tohdin toivoa, niin enemmän leikki-intoisena ja vähemmän huutavana.... Tai jos en koe valaitusta tai en älyä sitä kun se iskee, niin jospa osaisin olla armollisempi itseäni kohtaan ja sitä kautta rentoutuisin vähän. 10min tyytyväistä, stressivapaata äitiä vastaa ainakin kahta tuntia kireetä ahdistelijaa.
VastaaPoistaTaivaallinen valaistus...kuulostaapa helpolta!
PoistaPaha tuo rentoutuminen ja stressivapaus, unohtuu niin herkästi...Mutta toivotan onnea ja menestystä pyrkimykseen! ;)
Oikeastihan en tiedä, miten kukaan mitään voisi parantaa, mutta jos aika ei riitä, voi jättää jotain tekemättä. Temppu on sitten vain siinä, ettei haikaile sen perään.
VastaaPoista(Esimerkiksi minä olen hyvästellyt joogan seuraavaksi kymmeneksi vuodeksi. Teoriassa haluaisin olla tyyppi, joka joogaa, mutta koska en oikeasti ehdi sinne ilman kiristyneitä leukaperiä, enkä nauti siellä olosta samasta syystä, olen päättänyt, että en vain joogaa. Sitten joogaan kun on aikaa. Tehokkaasti karsimalla olen huomannut, että neulomiselle ja lukemiselle piisaa aikaa.)
No, tsemppiä. Eiköhän se tästä joidenkin vuosien päästä asetu meillä kaikilla!
Juu, kyllä se helepottaa siinä vaiheessa, kun heittää hokkarit nurkkaan. Olen tosin ollut nyt intialaisseurassa ja reinkarnaatioaatokset hiipivät väistämättä mieleen.
PoistaTuossa asioiden tekemättä jättämisessä on omanlaistaan viisautta, mutta olen havainnut, että itsessäni on täysistään toisin riippumattomia persoonallisuuden osasia, jotka kaikki väittävät, että mulle kuuluu tää ja tää. Kiskovat sitten eri suuntiin eivätkä anna piiruakaan periksi.
Mutta joo, ainakin vähentäminen onnistuu...