Silläviisiisti. Kyllästyin jouluraivoiluuni ja ajattelin, että kyllä pitää kotona vähän piparintuoksua laittaa, joten tässäpä nyt sitten sitä piparia. Ainoakin muotti oli mennyt hukkaan, mutta juomalaseilla selvisin.
On kyllä pimeää vuodenaikaa tämä. Ajattelin tänä iltana olla vielä niinkin reipas, että kurkistaisin ompelunurkkaukseeni ja katsoisin, mitä karmivia keskeneräisyyksiä sieltä löytyy. Olen pidättäytynyt jo pitkän aikaa kangashankinnoista ja vaatekaapistakaan ei puutu oikein mitään.
Paitsi yhden asian voisin tässä vielä julistaa: kyllä eivät keinokuidut ole ihmiselle tarkoitettuja, paitsi ehkä nämä modernimmat selluloosamuuntokuidut niin kuin viskoosi ja modaali ynnä lyocell. Ei tarvi enempää perusteluja tämä. Laitetaan ihmiset vähemmän niitä rättejä. Ostin nimittäin syyslomalla itselleni keinokuituiset talvisukkahousut sokaistuttuani näennäisen hyvästä lookista. No on jukopliuta hiostavaa päällä pidettävää. Kyllä ei ole kiva olla koko päivä töissä toivoen että voisi jotenkin tehdä houdinit.
Että tämän oon nyt sanonut.
Erittäin siallinen kirjoitus ja ehkäpä upeimmat koskaan näkemäni piparit. En ole vieläkään ihan päässyt yli pilkotuista kikkeleistä, mutta nämä piparit varmasti väijyvät mielessä pitkään myös. Kiitos!
VastaaPoistaOle hyvä, mukava kuulla että maistuisivat.
PoistaKiva välittää joulutunnelmaa itse kullekin säädylle.
Tuossa piti muuten lukea "asiallinen", mutta miksipä ei siallinenkin olisi ihan osuva.
VastaaPoistaSamaa mieltä sukkahousuista! Itselläni samaan kastiin kuuluvat myös suurin osa korkokengistä, osa koruista, jotkut pitsiset alusvaatteet... Mukavuus ennen kaikkea, ei haittaa jos lisäksi näyttää hyvältä. Edellisen kommentoijan blogikin vaikuttaa ensilukemalla mielenkiintoiselta.
VastaaPoistaJoo pitsialusvaatteet on suurilta osin pannassa! Korkkareista puolestaan itse tykkään.
PoistaSiina on oikein viihdyttävä, otahan listoille!