maanantai 15. huhtikuuta 2013

Dancing in the Rain

Silläkin uhalla, ettei yömyöhällä saa muuta kuin suttua aikaiseksi...Haasteena on tehdä yksi ei niin kiva ompelutyö, joka on vaan pakko tehdä, joten oli henkinen pakko suomeksi huvitus ommella vielä yksi mekko sitä ennen, jotta sen yhden saisi sitten aloitettua. Tämä on nyt sitten toistaiseksi viimeinen Pigeon Grey -kaavalla tehty, ja vaikka Hullujen Päivien kuvastosta tulikin yksi idea kotoa löytyviin mekkotarpeisiin, se on sitten oma lukunsa...Noin muuten on tämän rouvan mekkokaappi nimittäin hyvällä mallilla.

Vaikken haluaisi sitä myöntää, sanainen arkkuni on köyhänlainen. Lähinnä olen tulevien haasteiden äärellä pohtinut jälleen, miksi ihminen on aina kesken. Olen tosi pystyvä tyyppi, mutta törmään joka kerta jotain uutta kokeillessani kuristavaan epävarmuuteen. Voisiko joskus vain luottaa, että tekemiseni kantaa, kun vain itse luotan siihen? Tai joskus vaikka niin, että tekemiseni kantaa, vaikken itse niin luottaisikaan?

Kangas on Dancing in the Rain Drops ja tilasin sen Lieblingsstückeltä Itävallasta ennen kuin tiesin, etten saanut viime kuulta senttiäkään rahaa. Onneksi olin varannut tätä kangasta rahat etukäteen. Olenkin oikeastaan aika jännissä sfääreissä: päivisin mietin todella synkkiä nykyiseen ammattiini liittyviä teemoja, rahan kanssa kahlaan taas sohjossa. Öisin heräilen painajaisiin ja jos vietän hyvän päivän, pelkään pahaa. Mieleeni on virittynyt vanha ystävä: melankolia. 





14 kommenttia:

  1. Oih, aivan ihana mekko! Voimia raha- ja työasioiden miettimiseen ja niiden kanssa elämiseen. Ymmärrän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu minulla pitäis olla ihan selvät kuviot, mutta tuli vähän takapakkia, niin taas on harmittanut...

      Mutta onhan raha-asioidenkin miettiminen ihan terveellistä välillä :)

      Poista
  2. Tosi hieno varsinkin tuon vyön kanssa! Hassua miten kangas muuttuu niinpaljon hienommaksi vaatteena :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on usein, ja joskus niinkin päin, että kangas on hienompi kuin vaate.

      Poista
  3. Upea mekkoa <3 Väri sopii sulle hienosti.

    VastaaPoista
  4. Juuri mietin sama kangas käsissäni, että mitä teen siitä. Sinun ompelus siitä onnistui todella hyvin. Upea mekko. Taidan jättää oman kankaan odottelemaan syksyn sateita ja teen nyt synttärilahjoja lasten kavereille. Kesäisiä t-paitoja siis pukkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm, olisin veikannut, että olet tekemässä tissistä, mutta olinkin siis väärässä! Jos tykkää tuubihuiveista, veikkaan että tulisi kiva. Siinä on kaikkiaan seitsemää väriä! Tuntuu vähemmältä. Helpottaa mätsäilyä.

      Poista
    2. Jotain valuvampaa muotoa tällä kertaa. Toiveissa (tavoitteena) olisi kehon kutistuminen entisiin mittoihin syksyyn mennessä.

      Poista
  5. Tosi ihana mekko! Tämä kangas nousi ihan uusiin sfääreihin! Tsemppiä harmaisiin päiviin (ja öihin).

    VastaaPoista
  6. Ihana mekko, hempeä, ja kaunis kuosi :)

    VastaaPoista
  7. Todella kaunis <3 Joudun ehkä itsekin ostaan tuota kangasta...

    Ja tsemiä melankolian kanssa, se on tuttu vieras täälläkin.

    VastaaPoista
  8. Ekaluokan tällä hetkellä hyvin raskas kaverisi täällä kattelee uutta mekkoa ja huokasee kateudesta. Tosi kiva mekko. Ehkä määkin voisin kokeilla tollasen tekoa. Pitää kysyä neuvoja sitten, kun on jälleen yhtenä kappaleena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kunhat nykyisestä hieman siliät, voit vaikka kokeilla mun mekkoja niin saa arviota, oisko kaava sopiva tai pitäiskö piirtää eri koko tai tehdä muutoksia. Ei ole vaikea tehdä!

      Poista

Tosi kiva, kun jaat aatoksesi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...