sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Pötköttelypeitto

Huhhuijaa.

Vietin koko päivän ompelulanituksissa. Siinä missä moni muu surautteli vaatteen toisensa perään, minä sain nyhrättyä vain yhden pienen tilkkupeiton.

Mutta melkoinen peitto se on, tulee nimittäin tuoreelle kummipojalle, jolla on parin viikon päästä ristiäiset.

Minulla on ennestään kaksi kummilasta ja olen todella iloissani heistä. Tytöistä nuorempikin on jo kolmevuotias, kummipoika on ensimmäinen laatuaan. En osaa olla luontevasti aivan pienten lasten kanssa, joten stressaan hieman, jos pitää tekeytyä vauvafaniksi (tätä ei ole tietääkseni kummisuhteissani odotettu, olen yrittänyt mainostaa vauvakammoani). Minusta ei irtoa lepertelyä tai pienien varpaiden ihastelua. Jos jotain ihastelen, teen sen joko hiljaa mielessäni tai sitten väkinäisesti sosiaalisena konventiona, pakosta.

Kyllä minä silti vauvoja ihan mielellään pitelen ja vanhempiaan auttelen. On hauskakin huomata se tunne, kun hoksaa, että tän osaan.

Otan kummitädin roolin vakavasti, vaikka olenkin vasta mietiskellyt, mitä se kunkin kohdalla on. Ehkä vauvakompleksini vuoksi tunnen kummitätinä helposti alemmuutta. No onhan sitten lahjat. Oikeastaan tykkään olla lahja-automaatti, koska toisinaan on kiva antaa lahjoja. Olen muistanut kaikki synttärit ja joulut jollakin tavalla, ja lahjojen kohdalla mietin, mitä erityisen kivaa niissä on...aina ei ehdi tai ei ole varaa ja silloin nähdään vähemmän vaivaa. Ehkä tärkein rooli on kuitenkin ihan vain olla olemassa, aikuisena lapselle.

Yritin tavoitella tilkkupeitolla värejä, joista ystäväni, lapsen äiti siis, pitää. Tämä peitto sopii sisustukseenkin!

Tilkkuina olen käyttänyt Löytöpalasta hankittua valkopohjaista tähteä ja mustapohjaista palloa sekä Marimekon kankaasta leikattuja tilkkuja. Muutama Amy Butlerinkin puuvillapala on mukana. Kääntöpuolella on Michas Stoffeckesta aikoinaan hankittua tähtipuuvillaa. Komeuden olen kantannut turkoosilla kanttinauhalla.

Väriläiskillä ajattelin ilahduttaa pientä miestä. Toivottavasti mammakin tykkää!


No sieltähän näkyy tekijänkin nuppi, huomio liiskaantuneeseen tukkaan, luonteva seuraus taloudessa vierailevasta laryngiitista.


Tää ois kokonaisuutena nyt sitten siis tällainen.


10 kommenttia:

  1. ihana..miulla myös ollu mielessä tollasen tähtipeiton teko. saas nähdä jääkö ihan vaan suunnittelu asteelle :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eipä se niin kova homma oo mutta sitäkin antoisampaa terapiaa, joten rohkaisuni ;)

      Poista
  2. Kaunis on peitto! Suunnittelen aina, että tekisin ylijäävistä joustavista vastaavaa omien mukelojen päiväpeitoiksi, jäänee haaveeksi. Viimeksi vein tilkkusäkkini päiväkotiin askartelumateriaaliksi ja nyt ovat varastot suht tyhjät tilkkujen osalta..

    Mä applikoin laneilla taannoin koko päivän yhtä paidan rintamusta ja panikoin alkavaa työtä.. paita on edelleen kesken ja turhaan töitäkin panikoin! :) Kivaahan siellä on yli 7v tauon jälkeen! Ja kevätkin jo kolkuttaa ovella, kohta koirankakka haisee tienposkilla, koivunoksat vihertyvät maljakossa ja josko sitä itsekin saisi aikaiseksi kylvää muutaman siemenen purkkeihin! Kevät on paras vuodenaika!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hei entä nukenpeitot? Mulla on haaveena tehdä trikootilkuista ees niitä :)

      Onko siellä seudulla aktiivista toimintaa, lanituksia ja muuta?

      Poista
  3. No on kyllä kumma jos ei tästä tykkää (: Mukavan poikamainen olemukseltaan.

    VastaaPoista
  4. Hieno peitto tuli!

    Mä taidan suhtautua vauvoihin vähän samalla tavalla kuin sinäkin. Kummi en ole ainakaan vielä kenellekään, ja kyllä täytyisi pitkään miettiä, jos sellaiseen tehtävään kysyttäisiin. Ennen oman lapsen syntymää olin pitänyt vauvaa sylissä ehkä kahdesti ja silloinkin "pakotettuna" ja oma lapsi on edelleenkin ensimmäinen ja ainoa, josta pidän (jota rakastan!). Mutta oma onkin oma :)

    VastaaPoista
  5. Ihana! <3 Täällä kans samanlainen vauva/pikkulapsisuhtautuja.. ;)

    VastaaPoista
  6. Voi kun olisin halunnut olla mukana... :) Toivottvasti seuraavalla kerralla sitten! Mutta hienonn peiton oot saanut tehtyä hyvässä seurassa ;)

    VastaaPoista

Tosi kiva, kun jaat aatoksesi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...