tiistai 19. maaliskuuta 2013

2-vuotisarvonnan voittajat

Heipä hei!

Sain viimein arvottua blogini 2-vuotisarvonnan palkinnot. Pahoittelen viivästystä, tässä kun on ollut kaikenlaista hulinaa, muun muassa kummitätiytyminen. Tekemäni pötköttelypeitto on siis jo käytössä.

Tässä pieni tunnelmakuva juhlasta, pieni koira asettui tyttäreni syliin ja se oli lapselle suorastaan harras hetki. Ristiäisten jälkeen on tullut kysymyksiä siitä, puhuiko pappi totta ja noustaanko kuolleista todella? Kokemus oli varmaan hieman erikoinen, kun ei ole koskaan ollut ristiäisissä. Ainoat kirkolliset menot tähän asti ovat lapselle olleet hautajaiset. Ei kun onhan sitä jotain häitä päästy juhlimaan.

Nämä olivat minullekin ensimmäiset ristiäiset eli jännittävä kokemus! Lähipiirissä ei niin hirveästi tuota kristinuskoa harrasteta, joten moiset paardit ovat jääneet väliin. Nyt sitten pääsin skannailemaan tunnelmaa.

Tuo mekko on viime kesänä ommeltu, silkki on Kiinasta veljeni tuomaa. Minulla on paljon kivempia kuvia, joissa näkyy myös sievä, koiran sylittelystä jännittynyt naama, mutta kun on tämä linja, ettei lasten lärvejä blogiin.


Tässä arvonnan voittajat.


1. Mekkotehdas-kirjan voitti

 
Meidän blogithan ovatkin näemmä lähes samanikäisiä, omallani tuli juuri kaksi vee täyteen :) Onnea siis tänne ja kahdella mukaan! Mekkotehdasta ei vielä löydy, joten se olisi mieluinen palkinto. Puuhastelen kyllä vaikka ja mitä, mutta lempihommat taitavat kuitenkin olla ompelu sekä neulominen :)

2. Kuppikakut-kirjan voitti

Onnea 2-vuotiaalle. Täällä yksi herkkusuu haluaa mukaan kahdella arvalla, valinta on tietenkin Kuppikakut-kirja.

4 kommenttia:

Tosi kiva, kun jaat aatoksesi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...