lauantai 15. joulukuuta 2012

Riine-mekko lintukuosilla

Ompelin isommalle kummitytölle joululahjaksi Mekkotehdas-kirjan Riine-
kaavalla mekon.

Tiedän, että hän pitää hempukoista, tyttömäisistä jutuista ja
hiplailin ensin haaveilevasti Eurokankaasta ihanaa puuvillaa, joka
olisi ollut täydellinen hitti. Mutta päätin sitten kuitenkin tehdä
kotoa jo valmiiksi löytyvällä kangaskaksikolla. Samaa kuosia on
tereissä ja vuoressa sinisenä.

Tässä masentavassa valaistuksessa ei näe kunnolla, mutta mekon pohja
on luonnonvalkoinen ja siinä on lintukuvioita. Ompelin mekon oikein
huolellisesti, joten aikaa meni useampi ilta ja Netflixissä pyöri
useampi satsi Dexteriä. Pienet yksityiskohdat tekevät mekon.

Kangas on vuosi sitten salaisesta paketista Michas Stoffeckestä
saatua, suunnittelijana Not4Angels.



p.s. Sain tunnustuksen Ihmevaate CaMini-bloggaajalta. 
Liebster tarkoittaa rakkain tai rakastettu, mutta voi myös tarkoittaa suosikkia. 
Liebster-palkinnon tarkoituksena on saada huomio blogeille, joissa on alle 200 lukijaa.
1) Kiitä antajaa ja ja linkitä bloggaaja, joka antoi tunnustuksen sinulle.
 
  2) Valitse viisi (5) blogia, joissa on alle 200 lukijaa ja kerro heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa.
3) Toivon, että annat tämän eteenpäin viidelle suosikkiblogillesi.

 Epäilen, että nyt joulun alla kukaan ei ehdi nappaamaan tätä itselleen, joten en tällä kertaa laita eteenpäin. Minusta on kuitenkin kiva itse saada näitä, eli kiitos vaan vielä.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tosi kiva, kun jaat aatoksesi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...