Työ vie mehut, kasvimaa loput

Olen palaillut töihin ja olen stressissä. No, en työn vuoksi vaan kasvimaan. Joka vuosi sen laitto on yhtä ärräpäätä ja oma ranchini on noloimmasta päästä, mutta silti pitää joka kevät vääntäytyä tontille ässehtimään. Armoton säätö, että saisi jostain nipistettyä pieniä hetkiä penkkien laittoon ja kylvöpuuhiin.

Olen miettinyt, olisiko kasvimaahommia mielekästä käsitellä blogissa, mutta elämänrytmin mukana seuraa rasittava kriittisyys. Mutta lyhyesti todettakoon, että aloitettu on ja tänä vuonna tajusin peittää herneet harson alle fasaanilta piiloon. Se isoegoinen kukkoilija on ne aiemmin noukkinut, ja minä syytin viattomia herneitä. Myyränkoloja on vieri vieressä ja sieltä ne varmaan kesän mittaan vattuilevat. Valkosipulilla ja kalanperkkeillä yritän niitä häätää. 

Yksi päivä mietin, onko tällainen noh, lifestyle-puuhastelu epäpoliittista. Hesarista tällaisen moitteen lukaisin. Tähän aatokseen lienee palattava myöhemmin, kun päässä pelaa jotain muutakin kuin ping pong.

Ja joo, olin viikonlopun eteläisessä Suomessa häissä ja sukulaisissa, ja kyllä työhön paluukin väsyttää. Tuntuu kuin illasta musta olisi jäljellä vain seinään tuijottava debiili. Kaikki päivän aikana pohditut aatokset kuivahtavat yhden tavun sanoiksi kohti iltaa. Toisin sanoen alan varmaan palata omaksi rasittavaksi illan torkku, aamun virkku -itsekseni.

Keittiöön laitoin ennen töihin paluuta vaaleamman kernin pöydälle.Oli jotenkin tarve rauhoittaa väriskaalaa ja vaikka koko keittiö on nyt poikavauvan värinen, se on rauhallinen.

Kirjopikarililja on sitten herkän näköinen kukka. Kukissa on vaan se huono puoli, että ne eivät näytä yhtään miltään kamerakännykällä. Mutta onpahan ihailtu näitäkin.

Valkoinen särkynytsydän kukkii.Voisin kuvitella sen sopivan violettivalkoiseen kukkaistutukseen.

Surullisenkuuluisassa hautakumpupenkissä on tulppaanien kukinta meneillään. Edelleen keskisormiterveiset sille naapurille, joka tätä arvosteli. Minäkö pitkävihainen?