Miksei tavallinen riitä

Olin tänään viettämässä äitienpäivää ulkona ja sain elämäni ensimmäistä kertaa käytyä katsomassa myös kukkivia valkovuokkoja, jotka ovat tällä seudulla erittäin harvinaisia ja myös rauhoitettuja. Tuli myös istuskeltua nuotiopaikalla ja kuunneltua toisen vierailevan seurueen juttelua.

No. En tiedä. Olen ollut pari vuotta joiltain osin epäsosiaalinen. Ihmiset ärsyttävät helposti. Ikäkriisiäkin varmaan pukkaa, ja kotona ollessa on niin erilainen katsantokanta elämään ylipäänsä. Olen liikkunut paljon naisporukoissa (ja olen pitänyt sitä antoisana, joitakin päivämenoja jää kyllä ikävä) ja onkin jännää, rupeaako sitä taas ajattelemaan eri tavoin asioista. Tämä siis selittelynä ärinälleni...

Keskustelu aloitettiin vertailemalla ulkovarusteita. Hienoja olivat tietenkin, viimeisen päälle. Yksi tärisi kylmästä, mutta ei millään suostunut vaihtamaan lämpimämpää päälle.Sitten puhuttiin ruoan tilaamisesta internetistä, ei niinku potun, vaan joidenkin spesiaalikikkareiden. Sellaisena lifestyle-läyryämisenä keskustelu jatkui. Sellaisella elämä kai täyttyy.

Miksei tavallinen riitä? seuralaiseni kysyi. Että onko sitä jotain muka Älyttömän Tärkeää meneillään, kun tutkitaan tarkkaan makkarapaketin sisältö ja käytetään italialaista sinappia. Eletään mässäilevässä yltäkylläisyydessä, tiedostavasti, ehkä jonkinlaista paremmuutta tuntien.

 Sitten on tämä oma vastapainoni, jossa peikko kurkistaa peilistä ja vauvanpaska leijailee enteilevänä reittä kaluavan villipedon vaipassa. Keksi siinä syvällisyyksiä. Hyvä ystäväni ei vauvaansa hoitaessaan halunnut mennä perhekerhoon, koska se olisi "akkojen kanssa läyryämistä" (ei ollut huom. koskaan käynyt, en ole tosin itsekään). Mitä sellainen mahtaa olla? Ja mikä sitten on parempaa tekemistä? Kuviteltujen tarpeiden ja halujen perässä juokseminen? Miesten maailma?

 Olen kaivannut miesten maailmaan, mutta nyt pelkään astua edes unisex-maailmaan. Elämä on pienenä jotenkin turvallista ja mukavaa, eikä tule juostua toisten käskytettävänä. Olen pienistä lapsista huolimatta harrastellut (tänään oli kaksi tanssiesitystäkin, seuraavalle kaudelle harkitsen kilparyhmää) ja kokenut olevani läsnä heille. Se pilkkoo elämän merkityksiä yksinkertaisiin raameihin. Umberto Econ romaanissa Foucault'n heiluri päähenkilö Casaubonin nainen tämän kaiken tilittää. Ehkä joskus etsin sen kohdan ja kirjoitan tänne. Mikä on pyhien lukujen salaisuus? Luku kaksi, sinä ja minä. Meillä on kaksi korvaa, kaksi jalkaa, kaksi kättä, kaksi silmää, kaksi nänniä,...

Sitten taas toisaalta hankala täältä marginaalista on minnekään huudella. Että boikotoinpa jotain Talvivaaraa...Miten, niinku?

 On sitä miettinyt merkitystään elämässä. Missäköhän vaiheessa nuoruuden idealismi muuttuu väljähtyneeksi realismiksi. No minä haluan ku muutkin, no mun on vain pärjättävä ja elätettävä itseni, no kun muutkin. Ei se mulla ihan näin ole mennyt, mutta kyllä sitä hieman miettii, pitäisikö joskus kääntää kelkan suunta aivan muualle.

Mutta jos alan puhua mantelijauheen tajuntaa avartavista vaikutuksista tai japanilaisen leväkikkareen merkityksestä psyykelleni, tai jos harrastan varusteillani tai ettei joku ruoka kelpaa tai että mun kermaperseeni ei viihdy jollain liian kovalla penkillä, voitteko pliis toimittaa mut hetkeksi jonnekin nielemään pelkkää hirssipuuroa.

Tässä nyt vielä rykelmä valkovuokkoja:

Ja tässä niiden lehtiä tunnisteeksi niille, jotka ei tunne vuokkoja...Meitä on täällä pohjoisessa paljon :) Lyön muuten vetoa, että tällä viikolla aikaisemmin käydessäni näissä oli enemmän nuppuja...Liekö joku vienyt rauhoitettuja itselleen...?