torstai 10. toukokuuta 2012

Penkinpäällinen

Tuossa kuukausi sitten olin hieman hermostunut ennen juhlia, ja halusin käsille jotain näprättävää. En ompelua, koska mun ompeleminen muistuttaa ehkä enemmän offroad-autoilua kuin joogaretriittiä. Ei siis aina niin rauhoittavaa.

Kuminauhaostoksilla ajauduin selaamaan Novitan kesä/2012 -numeroa ja haahuilin lankahyllylle. Matkaan lähti Hanko-lankaa ja siitä valmistui tällainen päällinen käytävässä olevalle penkille.

Tähän meni useampi kerä Hankoa, mutta sopii mielestäni aika kivasti käytävään. Olen hommannut siihen hyvin harkitusti ja vailla häpeän hiventäkään Ikean säilytyspenkin. Olen jo aiemmin sanonut, ettei mikään muu taho älyä säilytysratkaisuja niin hyvin kuin Ikea. Talouteni ongelma oli pullonkaulaeteinen, joka pursusi lasten ja aikuisten kampetta. Siirsin lastenvaunut ulos (niin, sateella tulee aina ongelmia), jotta sain tämän penkin paikalleen. Nyt lastenvaatteet sijaitsevat penkin alla olevassa säilytyslaatikossa, joka kulkee rullilla. Samalla käytävässä, eteisen vieressä on nyt mahdollisuus istua kenkiä sitomaan, jos on huonojalkainen, kankea tai vaikka paksuna (en itse ole!). Saa vinkata, jos joku muu firma on miettinyt tän homman yhtä hyvin! Peukutan sitä heti.


En oikein voi vielä esitellä, miltä tämä nurkkaus tyynyn kanssa näyttää, sillä se tuntuu kaipaavan toisenkin penkinpäällisen. Tekeepä mieli tehdä vielä hieman toisenlainen samoilla väreillä eli luonnonvalkoisella ja mustalla. Mustan ja valkoisen kuvio toistuu siellä täällä kotona, vaikka mun koti ei mustavalkoinen olekaan. Siksi tää passaa musta meille tosi kivasti. Niin joo, kaveri vinkkasi tänään blogin, jossa kaikki oli mustaa, valkoista ja keltaista. Mää en pystyis olemaan niin kurinalainen! Tai ainakin tietäisin tarvitsevani terapiaa. Jotkut meistä tietävät olevansa terveitä ollessaan hieman sekavia...


2 kommenttia:

  1. Vau miten hieno tyyny! Niin siistiä käsialaa!!

    Meillä oli ja ON edelleen sama ongelma! Eteinen täynnä kaikkea! Vedin mummolasta vanhan patapenkin meille eteiseen(eli sama ratkaisu kuin sullakin, ilman pyöriä), hieman helpottanut tilannetta, mutta silti eteinen pursuu aika ajoin sitä sun tätä vaatetta! huokaus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tolla Hangolla on hyvin helppo tehdä! Mutta kankaisena tollanen penkinpäällinen olis kyllä huomattavasti edukkaampi. Aika paljon menee lankaa jo tollaseen.

      Vai ajaa patapenkki samaa asiaa kuin Ikea :) Mää en kerrassaan keksinyt muuta ratkaisua. Tyylikkäämpiä olisin kyllä keksinyt :)

      Poista

Tosi kiva, kun jaat aatoksesi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...