perjantai 30. joulukuuta 2011

Miniarvonta

On ensimmäisen arvonnan aika. Palkinnot ovat pikkuisia, mutta
toivittavasti löytyy jokin sopiva. Otetaanpas tähän ensin säännöt
ja sitten palkinnot.

Voit osallistua arvontaan minimissään yhdellä ja maksimissaan
kolmella arvalla. Voit osallistua kommentoimalla tätä postausta.
Mainitse kommentissasi vähintään arpojen määrä ja toivomasi
palkinto. Huom! Tässä tuli tämän horinan tärkein ohje!

Saat yhden arvan liittymällä lukijapaneeliini (tuossa oikeassa
palkissa oleva Lukijat). EDIT: Tietenkin saa arvan siitä, jos on jo lukija!

Toisen arvan saat kertomalla kommentissasi, millaisia juttuja
haluaisit blogistani lukea.

Kolmannen arvan saat hoksauttamalla arvonnasta omassa blogissasi tai
jos kerrot blogistani jollekin sellaiselle kaverille, jota
kirjoitukseni saattaisivat kiinnostaa.

Arvonta päättyy 8.1.2011!

Ennen kuin listaan palkinnot, kerron hieman blogistani, jos vaikka
olet sattunut paikalle ensimmäistä kertaa etkä vielä ole ehtinyt
tutustua kirjoituksiini.

Olen pitänyt blogia nyt lähemmäs vuoden ja kerron tässä
puuhasteluistani, eli kaikenlaisesta käsin tehtävästä tekemisestä.
Olen harrastelija ja pidän täydellisyyden tavoittelun toimistani
kaukana, mutta pyrin silti kirjoittamaan aiheista, jotka
kiinnostaisivat muitakin puuhastelijoita. Toki blogini on ennen
kaikkea arkisto ja vuosikalenteri. Kasvukauden aikaan mietin
pihapuuhia, talvisin sisäpuhdetöitä. Filosofisempaa puolta
blogissani edustaa puuhastelupohdinta, jota voisi kutsua
kulutuskriittiseksi lifestyle-tuumailuksi.

Sen verran voin itsestäni paljastaa, että olen ammatiltani
kirjoittaja. Olen perheellinen ja asun keskikokoisessa kaupungissa.
Luonteeltani olen toimelias ja ärhäkkä, ja puuhastelun lisäksi
luen, kirjoitan ja liikun. Jos tunnet minut, kiva! Pidetään silti
henkilöllisyyteni poissa blogini sisällöstä.

Ja lopulta palkintoihin :) Nämä kuvaavat blogini sisältöä ja
valikoituivat aika luonnostaan. Toivottavasti löytyy jokin mieluinen!

1. Yllätyssiemenpaketti. Sisältää siemeniä, joita voi kasvattaa
ikkunalaudalla.

2. Yllätyskirja. Kierrätän sinulle yhden kirjoistani. Voitettuasi
voimme sopia, mikä olisi mieluinen.

3. Pastasetti. Kierrätän sinulle pastankeittoon liittyviä
tarvikkeita, muun muassa pastakauhan.

4. Naistenlehtiläjä. Sisältää aikakauslehtiä. Jos asut kauempana,
saatan joutua rajoittamaan ihan pariin kolmeen lehteen. Voimme sopia
tarkemmin lehtitoiveistasi.

5. Pikku kangasylläri. Kerro, mistä tykkäisit, niin katsotaan
löytyykö.

Blogini ruhtinaana ja hirmuhallitsijana en osaa vielä sanoa, montako
voittajaa arvon ja miten, se riippuu teistä lukijani. Kuitenkin
kivasti ja reilusti, niin kuin Ruotsissa. Epäselvyydet täsmennetään
tarvittaessa vaikka editoimalla.

Toivottavasti blogini löytää uusia lukijoita! Minusta kun olisi niin
mukava vuorovaikuttaa, saada kommentteja ja löytää uusia kiintoisia
blogeja.

Arpaonnea!

27 kommenttia:

  1. Osallistun arvontaan tietenkin! Meikä on hirmu vähän näpertelijätyyppiä, mutta sisustus- ja remppajutut kiinnostaa aina! Etenkin terävä analyyyyshis niihin liittyen! Ruokaa ja leipomuksia tykkään tehhä, joten uusia helppoja reseptejäkin otan mielelläni vastaan (oon jo sulta aiemmin hyödyntänytkin). Tiiän myös sun tanssiharrastuksesta, ois kiva kuulla pohdintaa siihen maailmaan liittyenkin jossaki vaiheessa, mitä se sulle antaa tai miten koet tanssin.

    Tsemppiä postauksiin :)

    p.s. pastajutut tai naistenlehdet kiinnostaa arpavoittoina ;)

    VastaaPoista
  2. Monellako arvalla sää Sanna osallistut? :) Jospa sulla olis arpaonnea ;)

    VastaaPoista
  3. aaa, tsekkasin listan ja pystyn osallistumaan kolmella arvalla :D

    VastaaPoista
  4. Moi!
    Määki osallistun, kahdella arvalla.
    Mulle kelpais kirja tai kangasnykerö ( tai vaikka jämälankoja jos sellasia sattuu olemaan :) )

    Mua kiinnostaa lukia nuista sun kädentöistä, ja ruoka-jutuista ja kaikista nuista sun viisaista mielipiteistä ja näkemyksistä mailmaa kohtaan.

    VastaaPoista
  5. Uutena lukijana osallistun kahdella arvalla, löysin tänne facebookin kautta :) Itse tykkään lukea ompeluksista ja viherpeukaloinneista, olisi tarkoitus pistää taas pieni parvekepuutarha pystyyn ensi kesäksi, joten palkinnoista mieluisimpia olisi siemenet ja kankaanpala :)

    VastaaPoista
  6. Osallistun yhdellä arvalla. :) Tällä hetkellä kiinnostus lähinnä ompelujutuissa, mutta kevään tullen taas puutarhajutut nousevat pintaan ja ajatuksiin.. Mukavanoloinen blogi :)

    VastaaPoista
  7. Mulle mieluisin olisi tuo vika, eli kangasylläri ja käsityöt kiinnostaa erityisesti! Kahdella arvalla mukana siis :)

    VastaaPoista
  8. Kaksi arpaa miulle! Mää tykkään ruokajutuista ja ompeluksista! :)

    VastaaPoista
  9. kahdela arvalla mukaan. tykkään ompeluideoista ja ruoanlaitosta :) eniten tykkäisin käsityö ylläristä.

    VastaaPoista
  10. Eiku tännehän mun piti kommentoida! Osallistun kans, tähän hätään taidan saada vaan yhden arvan.. Lue se toinen kommentti. LTh 5. Palkintoryhmä kiinnostaa, mutta niin myös muut!

    VastaaPoista
  11. ...ja 5.palkinto ois nami. :D käsityöt kiinnostavat siis. kirjallisuutta luen yliopistossa joten kirjakin kelpais. :)

    VastaaPoista
  12. ääh, mie kommentoin jo aiemmin, mutta eipä tuo kommentti jostain syystä jäänyt näkyviin:(
    kahdella arvalla osallistun, ja tavoittelen kangasylläriä tai yllärisiemeniä :)
    sie kirjoitat kivasti:)

    VastaaPoista
  13. Osallistun kahdella arvalla, mieluiten sen kangasyllärin arvontaan. Ja ne ompelujututhan mua kiinnostaa :)

    VastaaPoista
  14. kahdella arvalla mukana. Minua kiinnostaa just se mistä olet kirjoittanutkin. Käsitöitäsi olen käynyt ihailemassa useasti;) Pakko vastata anonyymisti, kun mulla ei nuo kommentit toimi ;(
    -eitsu-
    kaivolanmaki@saunalahti.fi

    VastaaPoista
  15. Höh, mikähän noissa kommentoinneissa oikein on vikana? Toivottavasti ei jää kellään sen vuoksi osallistumatta. Kiitos vaan kehuista kaikille ja arpaonnea!

    VastaaPoista
  16. Tää lähtis 2 arvalla mukaan tavoittelemaan 2. tai 5. palkintoa.

    Minua kiinnostais millaset koulut oot käynyt. Mitä opinnot piti sisällään? Ja sitten kirjat, millaisia kirjoja luet.. jotain arvosteluja vois kirjuutella. Ja käsityöt kiinnostaa aina ja kuvat.

    VastaaPoista
  17. 2 arvalla mukana ja (trikoo-) kankahia tavoittelisin ;-).

    Löysin nyt ensimmäistä kertaa tänne ja blogisi vaikuttaa todella mielenkiintoiselta. Kivasti noita muitakin juttuja (lähinnä seuraan käsityöblogeja) kuin myös ompeluksia, me like. :-)

    VastaaPoista
  18. Osallistun arvalla =) Kiva ja maanläheinen blogi, löysin tänne fb:n kautta =)

    VastaaPoista
  19. Kahdella arvalla mukana ja ompelukset kiinnostaa minua!

    VastaaPoista
  20. Hei, saanhan toisenkin arvan! Mua kiinnostaa erityisesti kaikki käsityöt, leipominen ja ruuanlaitto =)

    VastaaPoista
  21. Oho, tämä oli päättynyt jo! Sitä se oikoluku teettää... Voisin kirjoitella chaos managementin onnistuneisuudesta (tai epäonnistumiseseta) ajan kanssa oman postauksen tuonne blogiini.

    VastaaPoista
  22. No niin, tämäkin blogien hamstraaja löysi paikalle fb:n kautta! :) Eli tykkään lukea ja katsella ompeluksiin liittyviä juttuja ja jään mukaan tietenkin, eli kahdella arvalla mukana! :) Ja jos voitto pamahtaa kohdalleni, niin mielelläni halajaisin kankaisiin liittyvää tai niitä siemeniä!! Itse olen lähes yhtä innostunut puutarhailija kuin ompelijakin.. ;)

    VastaaPoista
  23. Ehdottomasti mukana arvonnassa (kahdella arvalla). Ompelujutut lähinnä kiinnostaa minua. Tai monikin asia kiinnostaa mutta ompelujutut erityisesti. Kaikki palkinnot vaikuttaa tosi kivoilta. Kirjat ovat aina IN eli kaikista kivoin palkinto olisi kirja tai sitten tuo kangasylläri.

    VastaaPoista
  24. Riika, siis arvontako päättynyt? Eikä oo, jatkuu 8.1. saakka!

    VastaaPoista
  25. Mukana arvonnassa kahdella arvalla, liityin juuri lukijaksi :) Pitää käydä lukemassa paremmalla ajalla tarkemmin tätä sun blogia, mutta näin äkkiseltään sanon, että kaikki käsillä tekemiseen liittyvä kiinnostaa ja tavoittelisin tuota kangasylläriä :)

    VastaaPoista
  26. Ainakin yhdellä arvalla mukana. Vinkkasin tosin parille käsitöistä kiinnostuneelle ystävälle ja linkitin blogisi sivulleni :)
    Minua kiinnostavat terävät ja perustellut mielipiteet elämän eri alueilta, puutarha ja slowlife-ajatus.

    Siemenet ja lehdet etusijalla. Kirjoja on liiankin paljon tällä hetkellä työn alla.

    VastaaPoista

Tosi kiva, kun jaat aatoksesi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...