maanantai 14. marraskuuta 2011

Apua järjestyksenpitoon, kiitos?

Nyt tuntuu siltä, että hulluks tuloo. Mun energiavarannot ovat vähentyneet suhteessa kotitöiden teon määrään, joten tuntuu siltä, että koti on ainoastaan taukoamatonta kaaosta, jolle en mahda kerrassaan mitään.

Nyt kaivataan siisteysvinkkejä!!! Eikä mitään "tee joka päivä jotain" -bullshittiä, koska huononakin kotihommapäivänä mun on pyöräytettävä kaksi koneellista pyykkiä, laitettava ruokaa ja huollettava 2 kpl lasta, 1 kpl kissa ja 1 kpl akvaario, vaan jotain vinkkiä, mikä on hyväksi havaittu ja mikä oikeasti auttaisi. Usean kuukauden ajan motivoin itseäni pyykinpesuun laittamalla lasten vaatekaapit kuntoon, mutta ei niitäkään koko ajan täydennetä, ja nyt mieluusti ompelisikin (ja onhan joulukin tulossa, eli mahdollista pyjamatäydennystä ja sellaista lahjamuodossa...).

Ongelmakohtia:

1. Vihaan keittiön siivoamista. Lisäksi mun keittiö on persesilmän kokoinen ja voin käyttää vain vasenta (huonompaa) kättäni keittiöhommiin. Keittiössä on aina kaaos, vaikka sen siivoaisi päivittäin. Mitkä pienet jutut motivoisivat keittiön siistinä pitämiseen?


2. Vaatetta on paljon, ja saan laitettua kolmen ihmisen vaatteet kaappiin, mutten omiani, koska siellä on vaatteita, jotka mun pitäis laittaa eteenpäin (eivät enää istu, kaksi yhdeksän kuukauden venytyssessiota ovat tehneet tehtävänsä). No. Miten saan ne eteenpäin? Lähikirppis meni just konkkaan, eikä mulla ole ajokorttia. Kirppispöytää kun olis hyvä huoltaa päivittäin. Lahjoittaako hyväntekeväisyyteen, antaako kavereille, mitä? Mulla on jokunen mageekin juttu lähdössä kiertoon...Toinen epäkohta: mulla ei oo mitään kausilajittelua. Auttaisiko muovilaatikoiden osto ja rojujen kausisäilytys niissä? Kertokaa, te järjestelmälliset.

3. Eteinen on aina aivan kaamea. Mitä oikeasti järkeviä eteisen säilytysratkaisuja on?

4. Kierrätysjätteet vievät tilaa. Mitä oikeasti järkeviä säilytysratkaisuja niille on? Taloyhtiössä lakattiin just keräämästä muovia, kun vuoden lopussa ne aletaan laittaa sekajätteeseen, kaupungissa siis.

5. En ymmärrä ihmisiä, jotka saavat vauvojen läsnäollessa imuroitua. MITEN?????

6. Ks. kohta 5, luutuaminen.

7. Ks. kohta 5, ikkunoiden pesu.

8. Vessanpöntöt saastuvat yleensä HETI (Murphyn lain seurauksena), kun ne on hinkannut. Tämä on mädättänyt mun motivaation. Mitä tehdä asialle, kun nalkutuskaan ei auta?

9. Olenko maininnut, että vihaan siivoamista enkä ole ideaalinen kotirouva? En usko, että mun luonnetta kannattaa alistaa, mutta välillä tuntuu siltä, että muiden organisointikyky on kehittyneempi kuin mun (lausunto ei koske perheenjäseniä). Miten organisointikykyään voi kehittää?

AAARGHH!!!!!!!

Ompeluun liittyvä kommentti:

Tätä kirjoittaessani ovikello soi, ja mulle tuotiin kotiin asti kangaslähetys Saksasta Frau Tulpe -putiikista. Kompakti paketti oli teipattu Frau Tulpen tulppaaniteipillä ja kangaspaketti sidottu silkkinauhalla. Tilasin kolme kangaspalaa, joista kahdesta olisi tarkoitus tulla minulle lyhythihainen tunika ja yhdestä ehkä tyttärelle mekko. Tuijotan kankaita pelonsekaisin tuntein, ne ovat niin ihania. Pitänee vähän kerätä rohkeutta.

Niin ja se vielä sanottava Frau Tulpesta, että kankaat eivät siis olleet halpoja, mutta mua sattui vaan viehättämään erään suunnittelijan kankaat. Niistä sitten lisää, jos/kun saan jotain niihin liittyvää surautettua. Aloinpa kyllä haaveilla kangassarjasta tehdystä tilkkutyöstäkin, mutta ajatuksilla on tapana riistäytyä...

Oikeastihan kaipaisin iltaisin rauhaa ja mahdollisuutta lueskella, ja UNTA! En ole nukkunut virallisesti kunnollista yötä aikoihin ja mulla on tullut ylivireyskierre. Joten antakaa anteeksi tämä ompeluvillitykseni...

5 kommenttia:

  1. Voi kun osaisinkin neuvoa siivousasioissa. Mutta en mä voi, mulla on pienempi koti, yksi lapsi vähemmän ja etenkin yksi mies vähemmän! Nuo ratkaisee mun kaikki siivousongelmat. :P

    Kiertoon menevistä vaatteista: ystävävaihto? Siis porukassa kiertoon menevät kivat vaatteet kasaan ja eiku valkkaamaan.

    VastaaPoista
  2. Vaihda keittiöön verhot ja muut tekstiilit jos on sellasia. Se auttaa ainakin minua pitämää keittiön siistiniä. Tai pyydä kylään joku joka ei ole käynyt aikoihin. Sit tulee tarve siivota koti puhtaaksi. Toimii ainakin mulla. Siivous saa myös uutta pontta kun laittaa musiikin soimaan. paras jos saa sen suoraan omiin korviinsa kuulokkeista. Mutta se ehkä vaatis lapsetonta hetkeä.

    Vaatteita vois koittaa myydä netin kautta.. om:n listalla taikka blogissas.. facebookissa..

    Onnistuisko imurointi vauva kantoliinassa? Minä en muista enää miten siivosin kun meillä oli vauva.. tytöt on jo niin isoja kaikki.

    VastaaPoista
  3. Laura, ystävävaihto olis ihan jees, mutta hankala saada ystäviä kasaan! Harkinnan arvoinen idea kuitenkin...Luulen, että oot silti vaan järjestelmällisempi, vaikka tossa sun vertailussa pointtia onkin :D

    Tiia, hyvä vinkki. Mää laitoin jo kaapista virkistykseksi pöytäliinan ja jopa ostin pöydälle orkidean, vaikka en käytä tällä hetkellä rahaa mihinkään muuhun kuin kankaisiin. Ei silti oikeen auttanut :P Ehkä mää yritän tota musiikkihommaa...

    Kantoliinan kans ei voi kurottaa. Vois kai sitä silti keskilattiaa yrittää....

    VastaaPoista
  4. Pane spr:n konttiin kaikki sellanen joka näyttää siltä ettet jaksa säästää ja kierrättää, säästä vaan ne parhaimmat, jotka voi sitte laittaa nettiin, luoda facebookiin kansion tai vaihtaa kamujen kanssa, vink vink, kohta vois pitää leimattujen pikkujoulun jossa viime vuonnakin vaihettiin vaatteita...

    Keittiön siivous, mulla riistääntyy käsistä ellen tee heti ku tulee sotkua. Varaa oma paikka kaikille kierrätettäville, osta kivat pöntöt, saavit, korit tms ja koita viiä aina jotain ku käyt pihalla tai missä sun kierrätyspiste nyt sit onkaan.
    Hommaa yks tai kaks kippoo minne lyyä kaikki keittiöön kerääntyvä ylimääränen aina sillon tällön ja perkkaa sit joskus ne omille paikoilleen. Tätä käytän myös työhuoneessa.

    Imuroi ja luutua kerralla vaan osa kämpästä.
    Siivoo pönttö het ku oot paskonu tai ku huomaat se häiritsevän.

    Musiikki toimii mullaki siivousbuustia hankkiessa. Ja ääneen hoilaaminen, tekee siivoomisesta bileet!

    Meillä on eteisessä 1 kenkäteline jonka päällä on isohko kori johon Lilja ja mie laitetaan aina kaikki pikkusälä, eli lapaset pipot yms ja 1 pystynaulakko konne ripustetaan kaikkien takit. Kyllä siihen kertyy aina muutakin, mut koitan sit siitä siirrellä aian ku alkaa hermostuttaan :)
    Saas nähä mitä tapahtuu ku tulee sitä loskaa ja kaikki on koko ajan märkää ja paskasta...

    Tsemppiä, kyllä se siitä. Määki oon koko ajan pikkusen siistimpi mitä isommaksi lilja kasvaa.
    Älä ressaa liikaa!

    VastaaPoista
  5. Pitää vissiin hommailla VIELÄ LISÄÄ koreja ja vastaavia, mää kun oon aikoinaan miettiny yhen lapsen talouteen systeemit eikä ne riitä mihinkään...aargh. Luen ajatuksen kans kaikki vinkit läpi sitte ku alan jotain ideoimaan. Tänks näistä!

    VastaaPoista

Tosi kiva, kun jaat aatoksesi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...