Olen tässä koko viikon pohtinut erästä lehtijuttua syistä, joita en kehtaa tässä sen kummemmin eritellä, mutta jonka moni teistä saattaa tietää muutenkin. Tämä aivopieru liittyy nyt sitten laajemminkin blogien ja sisustus- ja muiden lifestyle-lehtien kuva- ja kuvailumaailmaan.
Eritellessäni mainittuun lehtijuttuun liittyviä ajatuksiani eräs bloginkin ehkä satunnainen lukija totesi, ettei halua välittää itsestään/kodistaan epätodellista kuvaa, joka olisi muille haaveilemisen ja tavoittelemisen arvoinen. Syy: todellisuus on jatkuvaa kaaosta, joka virtaa huoneesta toiseen ja nurkasta toiseen.
Niin. Olen tänään katsellut muutamaa blogia, joissa on aivan ihania kuvia ja kauniisti photoshopattua meininkiä. Mahdolliset lapset (jos kyse vaikka mekoista, joiden toteutuksia katselin) ovat ennemmin siloisia silkohapsia kuin sekaisin kuin seinäkellot ja puuhaavat kuvissa jotain idyllistä.
Välillä on harmittanut, kun puljautan blogiini suttuisia, ylivalottuneita kuvia nuukahtavasta auringonkukasta, joka silti on ehta ylpeydenaiheeni, tai ruttuisesta vaatteesta, jota olen hikisin käsin ommellut. Mutta ehkä sittenkin haluan välittää ennemmin tällaista todellisuutta, epätäydellistä, kaoottista ja keskeneräistä, koska en haluakaan olla kenenkään ihailun kohde (ei sillä että siihen yllettäisikään, hi hi hi).
Täydellisyys ei kiinnosta minua ja sitä paitsi täydellisyys valehtelee. Ymmärrän, jos kauneuden rakastajat haluavat tavoittaa täydellisen hetken ennen korttitalon luhistumista, mutta ehkä todellisuus itsessään on kaikessa hulluudessaan kaikista makoisin. Jos siis alan joskus tulla jossakin liian hyväksi, saa sanoa. Täytynee sitten kaataa samaan hengenvetoon jokin matoisan maailman murhe, ikään kuin tasapainoksi.
Glorian koti Elokuu 2011 s.54?
VastaaPoistaNiih. Surussa myötäeläen :(
VastaaPoistaVoi kun puhut asiaa!
VastaaPoistaYleensähän se on niin että mitä "täydellisempi" ulkokuori, sitä rikkinäisempi sisus.
Miksi kaiken pitäis olla täydellistä? Se on status johon kukaan ei tule koskaan pääsemään ja se on asia joka kannattaa jokaisen itselleen myöntää.piste.