Örinää

Antisosiaalinen aivojumppani on jatkunut ja enenevissä määrin kommunikaationi on muuttunut äännepohjaiseksi örinäksi. Jännää että vaikka voisi kuvitella aivojen vetreytyvän ankarasta pinnistelystä, ne tuntuvat muuttuvan aina vain yksinkertaisemmiksi. Kaipa sitä ei ihmisessä riitä kovalevytehot aivan mahdottomiin.

En tiedä esimerkiksi yhtään mitään tulevista vaaleista ja ainoa seuraamani keskustelukin taitaa olla työmatka-ajalta viikkojen takaa. Sen sijaan olen vaihtanut ajatuksia ties minkämoisten (eks)perttien kanssa ties mistä – mutta väliäkö sillä, sillä ehtoisan emännän tehtävä on hoitaa ja palauttaa, ja siispä kukkasipuleihin.

Elintoimintojeni muuttuessa primäärisempään suuntaan pystyn silti nauttimaan suunnattomasti lumen alta paljastuneista näkymistä. Jo eilen illalla mietiskelin, että onpa yhteen kohtaan kukkapenkissä jäänyt jänniä lumiläiskiä... Aamulla olin jo melko varma siitä, että valkoiset pilkahdukset ovat jotain muuta...

Jouluruusu, tuo mahtava ihanuus! Odotteli minua mahtavan nuppurykelmänsä kanssa. Nuppujaan se peittelee tässä häveliäästi lehdillään.

Myös raparperi selvisi talven yli.

 Etupihallakin ollaan sitä mieltä, että kevät on koittanut. Jee!

Vaikka kuulunkin siihen koulukuntaan, että sosiaalisen median pakkopositiivisuus on arsenaalista, niin on myönnettävä, että sipulikukat saavat sieluni soimaan. Tralalaa!