Neljän sarja

Vaikean työhomman punnertaminen on jatkunut ja olomuotoni jatkaa eriytynyttä elämäänsä: aivokovalevy on jotakuinkin täysin työkäytössä. Sen ohella ei riitä tilaa muuhun prosessointiin – mikäli yritän, järjestelmä tukkiutuu ja täytyy käynnistää uudelleen.

Ompeluun tarvitsen vain liskoaivoni, joten olen kuuliaisesti ommellut vanhemmista kankaistani uudella säännölläni (eli jos käytän vanhempia, saan välillä tarpeesta riippuen miettiä myös jotain uudempaa, pääsääntönä se, että vanhojen on koko ajan vähennyttävä ja uudet eivät saa lisääntyä).

Vaikka toki näenkin ihmisiä jo harrastusten, lasten menojen ja pakollisten työmenojen merkeissä, olen ollut paljon itsekseni yöpaidassa, mahdollisimman eristäytyneenä. En oikein tiedä, mitä se tekee kommunikaatiokyvyilleni. Olin haaveillut, että ilmaisisin itseäni vaikka täällä blogissa jotenkin nokkelasti. En ilmaise itseäni näköjään mitenkään (paitsi puseroin).

Nämä puserot ovat Ottobren Rascal-kaavalla koossa 104. Hieman ovat reiluja vielä eivätkä siksi oikein näyttäviä, mutta ihan hyvä peruskaava. Kunnioitin puseroiden saajan värimieltymyksiä ja vedin kaikkiin mustat resorit.

Henkilöä on hankala huijata kuviin, joten enpä viitsinyt stailailla sen kummemmin (ylläri!). Sen seurauksena melkein kaikissa kuvissa on Tosi Tosi Näyttävät Housut (kyseisen vaatekappaleen virallinen nimitys täällä päin) eli eräällä Länsi-Afrikan työreissullani tuliaisina esikoiselle tuomani puuvillapöksyt. Ovat edelleen tosi tosi näyttävät!


Tässä Marimekon collegea, josta ompelinkin jo esikoiselle housut.

Tässä Kesämies Kekkonen -trikoota.

Vuosia kokoelmissani vanunutta collegea Jenkkilöistä.

Kivaa velouria, jonka sain vuuooosia sitten joiltakin kangasvaihtareilta. Kuva on sikäli autenttinen, että pusero on väärinpäin, niin kuin kuvassa näkyvä henkilö niitä ruukaa pitää. Tai siis mitä ilmeisimmin pusero on juuri siten kuin sen olla pitää.

Onpa tällaisten sarjojen ompelu kyllä tylsää! Mutta olen kyllä iloinen siitä, että isompaa vaatekokoa tuli täydennetyksi kaappiin.