Huokailin tovi sitten sitä, kuinka kaipailen tyttökavereitani. Hetki liittyi yläkerrasta kuuluneeseen tirskutteluun ja sellaisiin pieniin hetkiin, joissa koulukkaat vääntävät telineissä lihapullia ja lähettelevät toisilleen WhatsAppissa kaikki emojit yhtä aikaa. <3 Vaikka olen tunnetusti lapsivastainen ja etsin pakoreittiä, jos illanvietoissa puhutaan posket hehkuen pelkästään lisääntymisen jälkeen tapahtuneista asioista (eikä esimerkiksi itse lisääntymistapahtumasta, jota pidän huomattavasti viihteellisempänä keskustelunaiheena, tämä on toki vain oma mielipiteeni), olen salaa aivan rakastunut venähtäneisiin isohampaisiin koululaistyttöihin. Olen kyllä salaa rakastunut myös esimerkiksi pikkupoikiin, mutta koska mieluummin korostan lapsivastaisuuttani, jätän tarkkaan piilotetun lapsimyönteisyyteni vilauttelun tähän.
Muistan pitäneeni lähes kymmenkunta vuotta sitten jossain juhlapuheen naisille ja muistan myös, miten sen lopetin: "Naiset, muistakaa vaalia rakkauttanne." Se oli hyvän fiiliksen puhe, kylläpä kyllä, eikä kukaan tullut tuolloin haukkumaan epäsovinnaisuudesta, ehkä tuon aidosti kauniiksi tarkoitetun lopetuksen vuoksi. (Jostain syystä mieleeni on iskostunut julkisiin esiintymisiini liittyvä epäsovinnaisuus ja kuinka tuo epäsovinnaisuus ei aina ole harmoniassa ympäristön kanssa. Vaikka olen kyllä aivan varma, että oikeasti kaivataan ennemmin rehellisiä näkemyksiä kuin menestysmantroja tai hyminää.)
Sitäpä tulinkin tällä kertaa tänne retostelemaan, että tällä viikolla yksi tyttökaveri soitti lounasseuraksi, ja toinen tyttökaveri on tulossa tänään yöksi. Lisäksi olin eilen illanvietossa miespuolisen anarkistijälkeläiseni kanssa, ja meitä oli viisi tyttöä (lisäksi liuta pienikokoisempia, joita en nyt laske päälukuun). Opetus on: kun jotain toivoo, se saattaa jopa toteutua. Minähän olen kaipaillut tyttökavereitani, ja niitä siis tällä viikolla saanut. En nyt ajatellut masentaa itseäni sillä, että sekä lounasseurana ollut tyttö että tänään yöksi tuleva tyttö ovat muuttamassa ulkomaille, ulottumattomiini. Hetkessä elämisen taito on taito todella.
Tälläkin hetkellä päädyin vahingossa hetkessä elämään. Olen ollut viime aikoina ahkera, mutta Netflix, Dexterin kutoskausi, onko kello jo 12? Kohti perjantaita ruopaisee näköjään jaksamista, valvominen. Ja koska mun ei pidä olla hirveästi missään mihinkään aikaan juuri tänään, paitsi iltapäivästä johonkin aikaan työtapaaminen ja siihenkin ilmeisesti olisi teemoitettu seitinohuet, niin tässä mä olen, ulkona on pakkasta, sydämessä lämmin, aurinko osuu just kauniisiin syksyn lehtiin. Kissa nukkuu jossain, mun tukka on puhdas ja auki, kohta puen villasukat ja kaikki muut, hengitän ulkoilmaa, ja asiat on just hyvin, juuri nyt.
(Paikkaan sitten vissiin menneet työtunnit syyslomasta.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tosi kiva, kun jaat aatoksesi!