Rouskuja ja syksyn Suuret Lupaukset

Suvussani sanotaan sotkusta, että *jokin* (tässä tapauksessa koti) on kuin petolinnun perse. Tässä tapauksessa on tosiaan asunto kärsinyt alituisesta tulemisesta ja menemisestä. Ei se mitään. Tuntuu siltä kuin ahmisi vähenevää kesää, ja ahmiminenhan on parasta. Kunhan syksy tulee, sitä tuupertuu väsähtäneenä sohvannurkkaan ja korkeintaan laahustaa teetä keittelemään.

Tilasin tänään kukkasipulejakin ja tsekkasin, onko lähimarkettiin jo tullut (ei ollut). Kukkasipulit ovat ihana syysrituaali. Ne tuikitaan ruskeina ja rapisevina maahan, ja keväällä ne nousevat kuin ihme.  

Tällä kertaa saalistin viikonloppuna rouskuja ja väistelin saaressa sammakoita, mutta jätän taas kuvat väliin, tällä kertaa siksi, että ryöpätyt sienet näyttävät ennemminkin irstailta kuin houkuttelevilta. Hyviä ne silti ovat, ja sen kunniaksi paras rouskujen syömätapa:

Sienisalaatti

n määrä rouskuja, paras sekoitussuhde on haapa-, karva- ja kangasrouskuilla, jolloin tiukemman makuinen tukee miedompaa

kermaviilipurkki

tuore sipuli

mustapippuria

suolaa

kirpakka omena tai suolakurkku

Onhan tässä arkikin päässyt alkamaan. Metamorfoosi kesäpeikosta katseenkestäväksi on lähtenyt kovin yskien käyntiin, vielä ei huvittaisi laittaa ripsaria tai mätsäillä asuja. Kireys keskivartalollakin jännittää.

Samalla on Suurten Lupausten aika. Arjen koittaessa ruukataan yleisesti ryhdistäytyä ja heivataan hetkeksi sokerit tai rynnistetään lenkkipolulle. Olen hahmotellut, että omat suuret lupaukseni koskisivat tänä syksynä pientä elämää: arjen hienosäätöä. Vastapainona on suurempia linjoja: työmatkoja, esitelmiä, yhdet maailmanmestaruuskisatkin (iik). 

Aion siis tänä syksynä etsiä kauneutta, iloa ja elämyksiä arjen pienistä asioista. Ja mun pitäis myös vältellä ostamista! Ja pitäisi jaksaa kohdata kanssaihmisiä ajan kanssa, hetkessä läsnä. 

Saapas nähdä, kuinka tämä hieno hiekkakakku murenee syksyn mittaan...