keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Terkut kummipojalle

Tykkään siitä, että mulla on kummilapsia. Jos jaksaisin, väsäisin useammin pikkuisia terkkuja. Kovin usein en jaksa, arjen väsymys ja omien kupeiden hedelmät jiiänee, mutta kyllä kummilapset ovat mielessäni aika useinkin.

Mulla on kolme kummilasta, vanhin täyttää kohta 5. Nuoremmat ovat 3-vuotias ja puolivuosikas. En osaa lässyttää ja sylitellä kovin luontevasti, mutta kaikkia kummiksi pyytäneitä on kyllä tästä ankarasti varoiteltu. Siksi musta on kiva muistaa jollain pienellä ajatuksella.

Nämä lörpöttävät ryttypipot lähtevät postissa pikkumiehelle etelään. Vaikka miehellä ei ole ikää vuottakaan, on hän jo niin miehen mitoissa, että tein varalta vähän isommat. Tosin ilmeisesti mies on ruvennut käyttämään viime aikoina massaansa pituuskasvuun, joten tiedäpä sitten, vaikka päästäkin läski, siis korjaan tietenkin lihas, vähenisi. No, mahtava on mies, vaikka vähän kutistuisikin, lähinnä tässä pipojen sopivuutta huolehdin.

Vasemmanpuoleinen talopipo on Lillestoffia tilattuna Itävallan Lieblingsstückestä. Oikeanpuoleinen kangas on Tuike-merkkistä Kiukkupyllyt-kangasta. Poikasen emo tykkäilee hieman graafisemmasta tyylistä, joten toivon, että tätä myssyä voisi sellaiseen yhdistellä.



Aikaisemmin lupailin Ottobren Roundabout-kaavasta selkeämpää kuvaa. Tässä tyttären eskarivaatteeksi tehtyä Selian joustofroteeta. Minusta erittäin kaunis kaava ja kiva ommella.






2 kommenttia:

Tosi kiva, kun jaat aatoksesi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...