Kerroin joskus aikeistani hankkia vaatteiden perusvaraston, joka koostuisi järkevistä, laadukkaista ja ajattomista vaatteista, joita ei olisi yhtään liikaa vaan juuri sopivasti.
Vaikka mukana onkin hieman persoutta ihanien vaatteiden perään, on kyse ennen kaikkea järkevöittämisestä. Ettei ostaisi vain ostamisen takia, että harkitsisi kunnolla ne hankinnat, jotka ovat tarpeellisia ja että tulisi pohdittua vaatteen laatua ja -- jösses sentään -- jopa sen alkuperää. Ihmisessä kun on pirullinen vietti hankkia, hankkia ja hankkia. Harvassa ovat ne, joilla ei olisi minkäänlaista kutkutusta minkään suhteen.
Olen käytännössä esimerkiksi kieltänyt itseltäni alennusmyynnit, muutenkaan en ole shoppaillut vaatteita. Toisaalta en ole vuosiin tehnyt kirpputorilta onnistuneita vaatehankintoja itselleni. Teininä olin varsinainen kirppisprinsessa ja vielä opiskeluaikoina löysin vaatteeni kirpputoreilta. Jossain vaiheessa tämä taito lakastui ja hankinnoista tuli "no kai tätäkin vois joskus pitää" -kuteita, joista hankkiuduin mahdollisimman pian eroon.
Viime viikolla sain äitini viime vuoden syntymäpäiväksi lupaamat hintavahkot nahkasaapikkaat, jotka viimein bongasin omassa koossani. Ne tuntuvat unelmalta jalassa ja yhdistyvät monen kanssa. Sen verran kenkäfetisisti olen, ettei mulle tekisi tiukkaakaan esitellä omaa makuani, mutta olen kaverillenikin luvannut, että tämä ei ole eikä tästä tule muotiblogi, joten vaatekaappini sisältö jääköön ikuiseksi salaisuudeksi :P
Joka tapauksessa täydensin siis yhden harkitun lisäyksen vaatekaappini perusosiin.
Ei siis esimerkiksi näin: viidet vähän sinnepäin avokkaat vaan mieluummin yhdet hyvät ja kestävät.Ei seitsemää rutaletrikoopaitaa vaan kaksi hyvää.
Voin suositella oman vaatekaapin pohdintaan seuraavaa teosta:
Löysin sen kesällä kirjastosta ja olen lueskellut sitä aina silloin tällöin. Nimi on siis STYLE. Löydä oma tyylisi. Vinkkejä maailman tunnetuimmilta muotibloggareilta (Tammi).
Parasta antia siinä on esittelyt erimuotoisista vaatteista ja maininnat, minkätyyppiselle vartalolle mikäkin sopii. Itselleni relevantteja ovat esimerkiksi keskivartaloa häivyttävät yläosamallit (vaikka luojan kiitos olen alkanut viimein kutistua vauvarumban jälkeen), pukevat housut paksureitisille ja yläosat rintaville. Ja kaiken kaikkiaan soveltuvat mallit noh, alle keskimittaisille.
Lisäksi mukana on jonkinmoinen lista "tarpeellisista" vaatekaapin osasista, siis millaisia kenkiä, laukkuja, mekkoja, yläosia...Ja kyseinen lista ei ole lainkaan kohtuuton tai öky, vaan aivan hyvin perusteltavissa (toki se on sovellettava tarpeisiin, kuten vaikka siihen, vaatiiko työ business casualia jne).
En erityisemmin harrasta muotia, siis esimerkiksi seuraa muotiblogeja tai kierrä vaatekaupoissa. (Samaan syssyyn myönnän lukevani töissä Elleä ja kotona joskus kirjastosta lainattuja Trendejä.) Mutta tätä kirjaa suosittelen mielelläni, sillä se on käytännönläheinen ja järkevä. Perusteellisempaa värioppia olisin tosin vielä kaivannut.
Eilen käväisin pikaisesti vaateliikkeessä etsimässä itselleni urheilupaitaa. Vastaan tuli alerekkejä ja sinne päin -vaatteita. Hiplailin niitä ja mietiskelin, tarvitsenko tätä? Rakastanko tätä? Haluanko pitää tätä aina? Kauppaan jäivät ja rahat säästyivät siihen tulevaan, rakastettuun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tosi kiva, kun jaat aatoksesi!