sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Nyt tarvitaan ajatuksenharhautusvinkkejä

On Sonntag. Ihmeellinen viikonloppu takana. Lapset olivat molempina öinä yökylässä ja meikäläinen ehti tehdä ja toimia. Aivan kummallinen juttu, kerrassaan! Seurauksena siivosin liinavaatekaapin (ainakin melkein), ja sitä onkin saanut kauan odottaa. Tein myös illalla kolmen ruokalajin aterian sadonkorjuuhengessä (maa-artisokkakeitto, punajuuripasta, syntinen puoloffee).

Asiaintila korjaantui aamupäivällä, kun porukka palaili. Lopun päivää onkin ollut taas kaista niin tukossa, että pää on meinannut räjähtää. On se jännä juttu.

Ennen kuin pääsen sadonkorjuuaiheisiin kuviin -- ne taitavatkin olla ihan viimeisiä tälle syksyä, siirtykäämme piakkoin sisätiloihin -- täytyy kuitenkin esittää avoin kysymys, johon kaipaisin mielipiteitä ja apua.

Millä ajatuksilla täytätte tyhjät hetkenne? 

Mulla on ollut viikkotolkulla selkeästi liikaa aikaa ajatella ja aina mielen perukoilta ja aivopoimujen syvimmistä sopukoista hiippailee Haitallisia Ajatuksia. Olen pohtinut, että varmaan kahdesta syystä. 1) Mulla ei ole isompia huolia. Pyrin siis luomaan niitä. Jotenkin en tätä toimintamallia kannata, sillä olisi rakentavampaa huolehtia sitten, kun on jotain syytä. 2) Olen liikaa yksin.

Ehkä on kyse välitilasta: lasten kanssa alkaa helpottaa. Ei ole mitään ihmeempää meneillään. Inhoan omia tunteitani, erityisesti tarvitsemista. Inhoan tarvitsemista ja haluamista, jonkun tai jonkin. Erityisesti, jos pitää odottaa.

Olenhan tässä odotellut kaikenlaista. Otetaan viaton esimerkki: odotin yhtä työyhteydenottoa. Sitä ei tullut loppuviikkoon mennessä ja päässäni alkoi soida repeatilla tämä (kannattaa kuunnella, niin kohta soi sullakin, lyömätön klassikko!). Olin aivan raivostunut tästä tarvitsemisesta, ja kuinka avuttomaksi se tekikään, kun sähköpostia ei paukahtanut! Paitsi sitten perjantai-iltapäivänä ja kaikki olikin kunnossa. Tämähän ei nälkääni tyydyttänyt vaan mielipaha jäi.
  
Tällaisesta olemattomasta draamasta haluaisin eroon. Haluaisin luoda niin rikkaita sisäisiä maailmoja, etteivät niitä harhauttaisi ulkoiset tekijät ja tosielämän kuviot. Uppoutuisinko kiihkeästi työhön? En osaa. Harrastuksiakin riittää. Lapset nielevät kaistaa tehokkaasti. Yritän joka päivä tavata jonkun. Olen lukenut ja katsonut elokuvia. Olen kutonut ja leikellyt tilkkuja. Silti mieli pomppaa omiin ajatusratoihinsa, haluamaan ja tarvitsemaan. Vai kuuluuko epätasapaino Olemisen Ytimeen?

Siirrytäänpäs näistä hourailuista vielä syksyn viimeisiin (?) ulkokuviin ja -tapahtumiin.

Tein kimppuja kotiin, koska aivan pian maa käännetään. Keltaiset ovat maa-artisokan kukkia!



Luksusta, kun kimppuja on enemmän kuin yksi.



Itse asiassa suorastaan maagista, sillä koti ei näytä tällä hetkellä kammottavalta rytöläjältä! Melkein voisin kuvitella itseni teennäisesti ihailemaan lasteni leikkejä jonkin sisustuslehden sivuilla. Kuitenkin joku lukija haksahtaisi luulemaan, että kodissani viipyilee harmonia siinä missä todellisuudessa tuonkin kiiltelevän (yleensä jankkisen) parketin läpi riehuu lelu-, vaate-, roju-, ja sotkuarmada. Viipyillään mieluummin hetki sisustuslehtiajatuksessa...


Pakko oli kuvata nämä kaverit: maa-artisokkia! Annoin nämä naapuripalstan pitäjälle keittokokeiluun. Näitä ajattelin puikata muutaman takapihan reunamille näkösuojaksi. Ihan mahtavia!


Syyskuun lopun tunnelmia ennen koneita...


Tässä loppusatoa. Auringonkukkia maljakkoon, yksi linnuille. Pari ämpärillistä juureksia, kärryn pohjalla ruusupapuja, punainen ämpäri täynnänsä mustajuurta. Hyvä kesä!


Näin.


8 kommenttia:

  1. Mää luen säännöllisesti Antony de Mellon Havahtumisen, se auttaa. Menee huolet vähemmäksi, ymmärtää pään suhteellisuuden, että sitä ei pidä ottaa liian vakavasti. Ajatukset ja tunteet tulee ja menee. Sinä olet pöljä, minä olen pöljä. Suuria totuuksia. Vois muuten nähdä sitten vaikka tiistaina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mää en ole koskaan lukenut sitä!

      Joo tiistaina voitais nähdä kahviaikaan taas.

      Poista
  2. Omia ajatuksia on joskus hyvä pohtia.
    Mä mietin että miksi jos yhteen pöytään mahtuu tietty määrä ihmisiä, se täytetään, vaikka yksi ei mahdu joukkoon, vaan joutuu istumaan yksin muualle.
    Johtuuko se siitä joka ei mahdu joukkoon?
    Mä mietin ja päädyin siihen että se ei johdu hänestä, vaan muista. Muut on heikkoja, ne ei uskalla ottaa riskiä että joutuisi yksin istumaan pöytään, vaan he ottavat kiireellä paikan siitä pöydästä mihin muutkin menee.
    Mistä tämä pelko joutua yksin istumaan johtuu? Eikö aikuinen voi ottaa riskiä? Mitä hänelle on aiemmin tapahtunut kun hän toimii näin?
    Ihminen on aika heikko : (
    Laumasieluko...

    Minusta on mukava lukea sinun pohdintoja.
    Pitääkö huonoja hetkiä olla siksi että ymmärtäisi iloita silloin kun asiat on tosi hyvin?
    On ihmisiä joita mikään ei tunnu heilauttavan. Se on hyvä silloin kun on kiire saada jotain valmiiksi, he rauhoittavat muitakin.
    Mutta entä sitten kun on tapahtunut jotain johon pitäis oikeasti reagoida? Toimia ja muuttaa asioita niin onko näistä ihmisistä siihen?

    Kyllä minä taidan päätyä olemaan se mikä oon, se joka heiluu ajatuksien kans laidasta laitaan niin kuin sinäkin.
    Mutta joka osaa myös iloita pienistä asioista.

    En oo yhtä rohkea julkisesti jakamaan ajatuksia kuin sinä, mutta on hyvä kun teit sen, ehkä muutkin rohkaistuu...

    Ihania syksyisiä kuvia ja viikonloppusi kuulosti rentouttavalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jäin miettimään, ootko joku jonka tunnen vai joku anonyymi lueskelija vain. Eipä sillä väliä, mutta voithan antaa vinkin, jos sut tunnen! :)

      En ihan tarkkaan tiedä, mitä tarkoitat tuolla pöytäajatuksella, yksin jäämisen pelkoako? Että kukaan ei tulisi samaan pöytään? Aika vasta kokeilin, oli seuruetta, josta suurta osaa en tuntenut. Näin sellaisen pöydän täyttyvän, johon meni kivoja tuttuja. Menin yksin pöytään, jossa ei vielä ollut muita (mutta tiesin, että sekin täyttyy). Jo se oli ihan terveellistä, irrottautuminen vähäisestäkin tuttuudesta.

      No, mulla ei ollut kyllä yhtään hauskaa, mutta oli sitten tuplaakin hauskempaa, kun ateria oli ohi ja pääsin kyläilemään toiseen pöytään. Ja saldona oli, että tutustuin hieman kaikkiin ja se oli musta hienoa, mulle epätyypillistä.

      Ajatuksien jakamisesta julkisesti: monesti pääni sisäiset aatokset ovat mulle vapaasti jaettavaa, sellaista johon kaipaan heijastumapintaa. Sitten taas olen tarkka konkreettisissa asioissa, kuten perhe, ystävät, pinnallisetkin yksityiskohdat. Joillakin on just päinvastoin!

      Iloa syksyysi :)

      Poista
  3. Hyvä postaus :)! Ja sepä siinä lienee, että kukin elää tyylillään ja valintansa kantaen. Pitääkö kaikki ahdistukset sulkea vai onko niitä välillä ihan hyvä käsitelläkin? Sanopa se. En tiedä. Ja onko niillä pienillä turhan oloisillakin joku tarkoituksensa mistä kumpuavat?

    Mutta ihania kukkia ja satoa muutenkin, huhhui :).

    Monet ovat pitäneet tuosta Havahtumisesta. Itselläni se jäi kesken mutta ymmärrän kyllä kirjan hyvän idean mutta saan ehkä saman havahtumisen jostakin kaunosta, kuten viime aikoina Steinbeckin kirjoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ja sekin, että mikä on sopiva määrä käsitellä ja mikä taas lipsahtaa narsistisen problematiikan puolelle, pyörimään nollapisteeseen?

      Itsellä kai ajatus lähtee siitä, etten kuvittelekaan olevani mikään Suuri Kärsijä, joka huokailisi elämän kurjuutta. Löydän silti alituiseen ajatuksia, jotka syövät iloa. Tällaisten ajatusten jallittaminen lienee aina hyvästä, jotta ilo pysyisi.

      Poista
  4. Sun syy, että alan kohta tykätä kukista! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei vielä ehtii tehdä syyskimpunkin, ja varsinkin jos on lasitettu parveke, säilyy pitkään! ;)

      Poista

Tosi kiva, kun jaat aatoksesi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...