Salakuuntelin tänään bussissa kahta ryppyistä mummua, jotka keskustelivat maailmanmenosta. Siitä, kuinka kaupassa on niin hirveästi tavaraa (jota he eivät tarvitse, koska "elävät pienesti"), rahasta (kuinka ei osaa sanoa, mikä on "halapaa" ja mikä kallista, ja kuinka kohta ei varmaan Ottojakaan ole, kun kaikki pitää maksaa netissä tai kortilla) ja siitä, kuinka biitsillä oli surffareita (heh) -- viimeisin lähinnä osoituksena ajan seuraamisesta. Kännykkää ei näillä rouvilla ollut, eikä aikomusta hankkiakaan. Muutoksiin ja kulutushössötykseen toinen totesi:
-Onneksi oon ehtoopuolen tyttöjä.
Viisaita ovat vanhat terävät naiset!
torstai 29. syyskuuta 2011
Smoothiet
Sen verran kuitenkin tiedän, että syksyn tultua on keskityttävä voimaan ja vastustuskykyyn. Pitäisi syödä hyvin, kun en ole sitäkään jaksanut tai viitsinyt.
Pitäisi aina pitää kaapissa maustamatonta jogurttia. Sitä käytetään näin:
loraus (esim. 5 dl) luonnonjogurttia
löräys marjoja (eilen mansikoita)
pari rkl hunajaa (sain tädiltä kempeleläisen hunajatuottajan tuoretta hunajaa)
1 banaani
pihalta sitruunamelissaa
Tehosekoittimeen.
Pitäisi aina pitää kaapissa maustamatonta jogurttia. Sitä käytetään näin:
loraus (esim. 5 dl) luonnonjogurttia
löräys marjoja (eilen mansikoita)
pari rkl hunajaa (sain tädiltä kempeleläisen hunajatuottajan tuoretta hunajaa)
1 banaani
pihalta sitruunamelissaa
Tehosekoittimeen.
Rahasta, kulutuksesta, elämän tarkoituksesta
Olen ollut viime päivinä melko turhautunut ja keskittynyt vääriin asioihin. Pienet asiat saavat mut alakuloon, kuten vaikka pieleen mennyt astiakauppa (olen yrittänyt saada yhtä astiastoa kaupaksi ja korvata ne valkoisilla astioille -- no, ei ole onnistunut, kun yksi piti astiastoani liian kalliina ja valkoisen astiaston luovuttajia ei ole löytynyt).
Nyt siivoan samalla akvaariota ja mietin voimainponnistusta, jotta saisin hiukset pestyksi.
Kahden pienen lapsen vanhempana mulla on pakonomainen tarve keksiä jotain tyydyttävää tekemistä kotiin, kun kotona tulee vietettyä niin paljon aikaa. Jotain aikaansaamista sen pitäisi olla. Neuloin pienen villatakin, joka onkin kuvassa, mutta seuraavaan projektiini eli tyttären söpöstelysukkiin mun hermo ei riittänyt, kun tajusin että varresta tulee liian löysä. Nyt kootaan voimia.
Mulla on myös tasainen shoppailuvimma, jolla yritän taltuttaa monotoniaa. Vihaan sitä. Olen ajatellut, josko saisin ommeltua teepaitoja, ja saankin isoäidin vanhan Singerin (matkalaukkumallin). Olen haaveillut myös liivimekoista kummitytöille ja kevättakista pojalleni, mutta tiedän vielä tässä vaiheessa tämän kaiken utopiaksi. Mutta sen tiedän, että kankaat voi antaa ommeltavaksi taitavammalle, jos (kun) oma hermo palaa.
Ja sitten jollakin tasolla suomin itseäni, kun elämäni liikkuu näissä pienissä ympyröissä; miksi en mieti jotain suurempaa, keksi seuraavaa luovan talouden vientituotetta tai ala kirjoittaa kirjaa (!). Ja sitten taas, jos liikkuisin suuremmissa ympyröissä, kuluttaisin ja piiskaisin vain enemmän. En ole aivan varma, mitä kaiken älyllistämällä ja kehittämällä saavutetaan. Enemmän muovia ja teknologiaa, enemmän sijaistoimintoja ehkä. Vaikka elämä on tässä ja nyt, askelissa, hengittämisessä, syömisessä, nukkumisessa, lisääntymisessä, tuntemisessa.
Mikä se on se elämän tarkoitus?
Nyt siivoan samalla akvaariota ja mietin voimainponnistusta, jotta saisin hiukset pestyksi.
Kahden pienen lapsen vanhempana mulla on pakonomainen tarve keksiä jotain tyydyttävää tekemistä kotiin, kun kotona tulee vietettyä niin paljon aikaa. Jotain aikaansaamista sen pitäisi olla. Neuloin pienen villatakin, joka onkin kuvassa, mutta seuraavaan projektiini eli tyttären söpöstelysukkiin mun hermo ei riittänyt, kun tajusin että varresta tulee liian löysä. Nyt kootaan voimia.
Mulla on myös tasainen shoppailuvimma, jolla yritän taltuttaa monotoniaa. Vihaan sitä. Olen ajatellut, josko saisin ommeltua teepaitoja, ja saankin isoäidin vanhan Singerin (matkalaukkumallin). Olen haaveillut myös liivimekoista kummitytöille ja kevättakista pojalleni, mutta tiedän vielä tässä vaiheessa tämän kaiken utopiaksi. Mutta sen tiedän, että kankaat voi antaa ommeltavaksi taitavammalle, jos (kun) oma hermo palaa.
Ja sitten jollakin tasolla suomin itseäni, kun elämäni liikkuu näissä pienissä ympyröissä; miksi en mieti jotain suurempaa, keksi seuraavaa luovan talouden vientituotetta tai ala kirjoittaa kirjaa (!). Ja sitten taas, jos liikkuisin suuremmissa ympyröissä, kuluttaisin ja piiskaisin vain enemmän. En ole aivan varma, mitä kaiken älyllistämällä ja kehittämällä saavutetaan. Enemmän muovia ja teknologiaa, enemmän sijaistoimintoja ehkä. Vaikka elämä on tässä ja nyt, askelissa, hengittämisessä, syömisessä, nukkumisessa, lisääntymisessä, tuntemisessa.
Mikä se on se elämän tarkoitus?
maanantai 26. syyskuuta 2011
sunnuntai 25. syyskuuta 2011
Siirtyminen sisähommiin
Pitää vielä omana päivityksenään huomauttaa, että armas lukijani, en ole jättänyt sinua. Päinvastoin, aion tehdä blogistani entistä ehomman ja lisätä kirjoituksiini ja kuviini tägejä, jotta löydät itseäsi kiinnostavat aiheet!
Senkin voin kertoa, että puuhastelu ei taatusti lopu, onhan se minulle keino hallita pään sisäistä kaaosta ja anarkiaa. Olen siirtynyt hetkellisen huutisaddiktioni jälkeen sisäpuuhiin ja päivityksiä on luvassa... :)
Senkin voin kertoa, että puuhastelu ei taatusti lopu, onhan se minulle keino hallita pään sisäistä kaaosta ja anarkiaa. Olen siirtynyt hetkellisen huutisaddiktioni jälkeen sisäpuuhiin ja päivityksiä on luvassa... :)
Kasvukausi pulkassa eli kootut selitykset
No niin, jotakuinkin viimeiset sadot kasvimaalta on haettu ja viiden litran kasviskeitto keitetty (yksi jättimäinen kesäkurpitsa, 7 perunaa, 6 porkkanaa, 2 sipulia, 3 valkosipulia, persiljaa -- kaikki tiluksilta). Ehkä käyn vielä riipimässä rikkaruohoja, ehkä en, mutta jotain jäi mieleen tältäkin kasvukaudelta.
Ensinnäkin. En nyt tiedä, kuinka olen sitä blogissa tullut korostaneeksi, mutta kasvimaahommissa riitti hieman haastetta tälle kautta. Kaupunki muokkasi maan aikoihin, jolloin minulla ei ollut ainoastaan söpön pyöreä pikku massu vaan jolloin olin jo valasmainen, lasketun ajan jälkeen. Supistusten lomassa kävin istuttamassa porkkanoita ja sipuleita ja kykkimässä juolavehnän juuria.
Aikeena oli tietenkin palata pellolle heti synnytyksen jälkeen, "niin kuin ennen vanhaan". En vain osannut aavistaa, että synnytys rytkähtää mutkaisemmille urille, kuopus kiidätetään kahdeksi viikoksi teho-osastolle (lue: melko lailla ympärivuorokautinen rumba kokonaisuudessaan) ja meikäläiselle rapsahtaa kuukauden nostelukielto hätäsektiohaavan merkeissä.
No ei se mitään. Jokunen kerta ehdinkin olla sen parikymmentä minuuttia palstalla ennen kuin puhelin soi, että kotona ois niinku nälkäistä porukkaa.
Koitti heinäkuu ja auvoisammat ajat kasvimaan hoitoon. Jostain tuli viikoksi kuume ja kun se laski, erehdyin aurinkoisella säällä kasvimaalle. Nyhdin pari valvattia ja kas, kohta koko kehossa vaelsi nokkosrokko, jalat, kädet ja huulet turposivat ja ei kun reissulle apteekkiin. Sen jälkeen tuli hieman varottua palstan puhdetöitä.
No nyt on sitten jo syyskuun loppupuoli, aurinko ei enää paista allergiaa, mutta kesäkurpitsat ovat jo paleltuneet ja kausi loppumassa. Vuokrasopimuskin päättyy virallisesti syyskuun viimeinen päivä, vaikka kai siellä kalkkia voi nakata sen jälkeenkin.
Monta asiaa on silti mennyt mukavasti. Satoa tuli kivasti. Tämän vuoden luottokasvit olivat auringonkukat (ilahduttavia), kurkut (väkeviä silloin, kun ei satanut), kesäkurpitsa, valkosipuli (sitä lisää!), sipuli, porkkanat, perunat (aina tautisia) ja no, retiisikin. Salaattia ei mun palstalle kannata laittaa ollenkaan, pihalle laatikkoon vaan. Herneitä ei ole koskaan liikaa ja kaipailin punajuurta, härkäpapua ja enemmän kukkia. Haa, tulihan persiljaakin.
Ja niin, kyllähän palstani näyttää tällä hetkellä aivan hirveältä valvattiviidakolta, mutta toisaalta naapurini tavoittelevat harrastuksessaan täydellisyyttä. "Ei entisaikaan joudettu maata puunaamaan", huomautti maatilalla kasvanut äitini. Yksi naapureistani tuli joku viikko sitten palstalla vastaan ja kertoi väsyneensä. Niinpä muistiin taas ensi vuodeksi: ilon kautta!
Ensinnäkin. En nyt tiedä, kuinka olen sitä blogissa tullut korostaneeksi, mutta kasvimaahommissa riitti hieman haastetta tälle kautta. Kaupunki muokkasi maan aikoihin, jolloin minulla ei ollut ainoastaan söpön pyöreä pikku massu vaan jolloin olin jo valasmainen, lasketun ajan jälkeen. Supistusten lomassa kävin istuttamassa porkkanoita ja sipuleita ja kykkimässä juolavehnän juuria.
Aikeena oli tietenkin palata pellolle heti synnytyksen jälkeen, "niin kuin ennen vanhaan". En vain osannut aavistaa, että synnytys rytkähtää mutkaisemmille urille, kuopus kiidätetään kahdeksi viikoksi teho-osastolle (lue: melko lailla ympärivuorokautinen rumba kokonaisuudessaan) ja meikäläiselle rapsahtaa kuukauden nostelukielto hätäsektiohaavan merkeissä.
No ei se mitään. Jokunen kerta ehdinkin olla sen parikymmentä minuuttia palstalla ennen kuin puhelin soi, että kotona ois niinku nälkäistä porukkaa.
Koitti heinäkuu ja auvoisammat ajat kasvimaan hoitoon. Jostain tuli viikoksi kuume ja kun se laski, erehdyin aurinkoisella säällä kasvimaalle. Nyhdin pari valvattia ja kas, kohta koko kehossa vaelsi nokkosrokko, jalat, kädet ja huulet turposivat ja ei kun reissulle apteekkiin. Sen jälkeen tuli hieman varottua palstan puhdetöitä.
No nyt on sitten jo syyskuun loppupuoli, aurinko ei enää paista allergiaa, mutta kesäkurpitsat ovat jo paleltuneet ja kausi loppumassa. Vuokrasopimuskin päättyy virallisesti syyskuun viimeinen päivä, vaikka kai siellä kalkkia voi nakata sen jälkeenkin.
Monta asiaa on silti mennyt mukavasti. Satoa tuli kivasti. Tämän vuoden luottokasvit olivat auringonkukat (ilahduttavia), kurkut (väkeviä silloin, kun ei satanut), kesäkurpitsa, valkosipuli (sitä lisää!), sipuli, porkkanat, perunat (aina tautisia) ja no, retiisikin. Salaattia ei mun palstalle kannata laittaa ollenkaan, pihalle laatikkoon vaan. Herneitä ei ole koskaan liikaa ja kaipailin punajuurta, härkäpapua ja enemmän kukkia. Haa, tulihan persiljaakin.
Ja niin, kyllähän palstani näyttää tällä hetkellä aivan hirveältä valvattiviidakolta, mutta toisaalta naapurini tavoittelevat harrastuksessaan täydellisyyttä. "Ei entisaikaan joudettu maata puunaamaan", huomautti maatilalla kasvanut äitini. Yksi naapureistani tuli joku viikko sitten palstalla vastaan ja kertoi väsyneensä. Niinpä muistiin taas ensi vuodeksi: ilon kautta!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
