tiistai 29. joulukuuta 2015

Arkisia ankeuksia

Ensinnäkin, rykäistyäni blogilistani ihananimelät joulukuulumiset läpi todettakoon, että selvisin oikein hienosti omastani. Ei ollut kulutushysteriaa (itse sain tosin kaksikin lahjaa: rintaneulan ja "lahjakortin" kirpputorilla myytävään lasiesineeseen, oikein ruhtinaallista), ei liiemmälti hössötystäkään, ja esikoinen ei arvannut pukkia, muahahahahahhaha. (Pukki toi vain yhdet lahjat, muut sitten oli niiltä, ketkä olivat lahjat antaneetkin.) Siispä itselleni kymmenen pistettä ja papukaijamerkki tästä keskinkertaisesta suorituksesta.

Muutaman päivän työpaussi (jota perheeseen riehahtanut streptokokki A siivitti) on heti tuonut luovaa energiaa, joka ei tosin vielä ole muuttunut käytännön teoiksi.

Aion silti kokeilla uutta reseptiä ja jos se on hyvä, jaan sen, koska vaikuttaa hyvältä arkireseptiltä.

Oon tehnyt kaikenlaista tällaista, ei pahaa.



Kuvaajan läsnäolo leikkii piiraisiin kohdistuneessa kännykän mallisessa varjossa.


Vaahterasiirappikuorrutus näyttää ihan liialta, ihan liialta. Ja sitä syökin liikaa.


Sentään olen lukenut!


Mutta niin, potentiaaliselle puuhailuenergialleni kävi köpelösti, kun pitikin ruveta pusaamaan työhommaa. Että ei tästä puuhastelusta oikein mitään tule.

Mutta ei se haittaa, koska joulu ei ollut ikävä. Jes, joo ja jee!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tosi kiva, kun jaat aatoksesi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...