keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Lattiatyynyserkut

Heti alkuun muistuttelen blogissani olevasta arvonnasta, joka on voimassa vielä melkein viikon ajan!

Sain viimein ommeltua kolmannen serkuksen: nyt lattiatyynyjä on kolme. Yksi huoneen omistajalle, yksi kaverille ja yksi toiselle kaverille tai (häiriköivälle) pikkuveljelle.

Aika kivoja ovat näin kolmestaan kulkiessaan!

Tämä sininen näistä on se uutukainen, joka antoi odotella itseään. On joskus tylsää ommella sama juttu moneen kertaan...Näissäkin on jonkin verran tekemistä, kun tyynyn sisälle ommellaan ensin sisätyyny (nyt käytin vasta revennyttä lakanaa), askarrellaan tereet ja tehdään aukileikkauksia, jotta pyöreä muoto onnistuisi.

Olen puskenut kaiken karkkivärisen tyttären huoneeseen, koska muuten kotona ei karkkivärejä ole. Minä vaan tykkään kukkakuoseista ja hippivaikutteista... Kaikki nämä kankaat ovat Amy Butlerin jämäkkää puuvillasatiinia, ja tuo sininen kangas on Polinkasta.

Jos jotakuta kiinnostaisi ommella pyöreänmallinen tyyny, voin kirjoittaa muutamia vinkkejä, miten tällainen saattaisi onnistua kotikonstein. Tämän kaavan nimi on Get the Message ja kaavaa saa muun muassa Polinkasta.

Sinistä pitää vielä hieman asetella, kun sisätyyny on jotenkin kierosti.






 

3 kommenttia:

  1. aaah!!! Amy Butler <3 On ne vaan niin hurjan ihania!!! ja mnä ainakin otan ilomielin vinkkejä vastaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisinpa yrittää vaikka jotain kuvallisen ohjeen tyyppistä! Tästä kun selviää ilman varsinaista kaavaakin.

      Poista
  2. Todella kivat tyynyt. Näitä voisinkin tehdä pojan lapsille. Joskus aikoinaan tein serkuksille lattiatyynyt, mutta niiden saajat ovat jo aikuisia. Nyt olis vuorossa seuraava sukupolvi...

    VastaaPoista

Tosi kiva, kun jaat aatoksesi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...