Odotellessani poikani nukahtamista lukaisin 8/2012 Kuukausiliitteen (viime aikoina on tullut lueskeltua vähänlaisesti, joten jonoa on päässyt syntymään) artikkelin Katsokaa kaikki tänne (kirjoittaja Seija Sartti), jossa kirjoitettiin kriittisesti kaiken kuvaamisesta.
En hehkuta juttua kokonaisuutena, koska loppua kohden kokonaisuus pääsi jotenkin lässähtämään, mutta muutamia mielessä pyörineitä aatoksia se nosti kirjoitettuun muotoon.
Nimittäin tänä aamuna kokeilin yhtä juttua, jota olen pohdiskellut jo jonkin aikaa: sopisiko mulle sittenkin ns. parempien kuvien ottaminen ja hieman esteettisempi ote tässä blogissa, vaikka ihan vain joskus? Oli kuulas pakkasaamu, lapset touhusivat hyväntuulisina leikkihommia ja laho pihakoivu pilkkoutui pihalla ilman minua. Valo lankesi tyttäreni huoneeseen ja houkutteli ottamaan muutamia kuvia puolen vuoden aikana värkkäämistäni ja tuunaamistani jutuista.
Hiivin järkkärin kanssa yläkertaan ja suuta muikistellen yritin saada kauniita otoksia.
Siitä mitään tullut. Ei passaa mulle.
Sisustuskuvaaminen on nimittäin ehkä maailman korneinta hommaa. Seija Sartti moitti valokuvausta feikkihetkien lavastamisesta ja tilanteiden häiriköinnistä, salamavalon tunkeutumisesta yksityiselämään. Ensinnäkin, missä ovat lapsiperhesisustuskuvien lapset? Tosielämässähän ne ovat kiskomassa sitä rennon huolimattomasti tilkkupeiton päältä roikkuvaa mollamaijan jalkaa. Minun tapauksessani lapset olivat alakerrassa vailla kissaa kummempaa vahtia (luotin volyymitasoon ja eri materiaaleista lähteviin ääniin, vrt. muovin pauke tai puupyörien kolina vastaan lasin kilinä tai kallon kopsahdus...tai pahaenteinen hiljaisuus, hui).
Mistä loikkaan Seija Sartin toiseen pointtiin: valokuvaaminen varastaa ne kuvattavat hetket. Käy niin, että tennissukkaturisti kävelee auringonlaskun luo, räpsii siitä kymmeniä kuvia ja kääntyy pois eikä jää seuraamaan auringonlaskua. Tällaiset taltioidut hetket eivät merkitse jälkikäteen mitään, ne ovat tää-joku-patsas-Italiassa tai ne-ihanat-tyypit-mitkä-niiden-nimet-olikaan.
Olen kyllä rehellisyyden nimissä haaveillut hieman paremmasta kamerakännykästä. Ehkä joskus, jos nykyinen hajoaa...En koe häiritseväni ketään, jos kuvaan huurtunutta komeamaksaruohoa, melkein kukkaan ehtinyttä punahattua tai lehdetöntä pihlajaa. (Tai no sen pihlajakuvan kohdalla esikoinen luuli, että olin poistunut pihasta kokonaan. Mutta se siitä melkein-tragediasta.)
Kyllähän me elämämme kuvin taltioijat olemme naurettavaa porukkaa. Mutta hyvä puoli on, että hyviä kuvia ajatellessa tulee kiinnittäneeksi huomiota niihin kauniisiin tai rumiinkin mielenkiintoisiin näkymiin. Ja katsellessani kuvablogeja saan esteettisiä elämyksiä.
Mutta jätetään silti ne tämä-on-aivan-kauhean-huonolaatuinen-kuva -itkemiset pois. Voisihan sitä olla samaan aikaan kiljumassa, kuinka jonkun läheisen varjo pilaa täydellisen Kodak-hetken, tai ehkä joku haaveilisi valvovan silmän välttäessä pesuainepullon korkkaamisesta, ja saakeli sitä turhautumista, kun väärä esine mätkähtäisi siihen harkitun kauniiseen asetelmaan.
En lupaa, ettenkö joskus yrittäisi parantaa kuvieni laatua. Mutta lupaan jatkossakin ensisijaisesti elää tätä elämää.
.jpg)
.jpg)
.jpg)
no musta nuo sun kuvat on UPEITA! turha kriittisyys nurkkaan!
VastaaPoistamä nimittäin ite kuvaan ja paljon (ja silti en osaa noita blogin kuvia ottaa - ne tulee aina pakkopullana ja kiireessä...), mä tavallaan elän kameran kautta ja jos mulla ei oo kameraa mukana (yleensä mul on vähintään kaks - kauhiata...) ja tulee hyvä tilanne ni kyl tulee sellain haikee olo... otan siis melkein päivittäin kuvia ja voin ottaa siitä auringonlaskustakin vaikka 15 kuvaa, mutta eri kuvakulmista ja eri hetkinä - kun se tilanne elää :) mut tällain ei toimi kaikilla - siis tällain valokuvauksesta riippuvaisuus... ;)
(aika kauhia kuva miusta: oon kangasholisti ja valokuvausnarkkari sekä vielä sokerihiiri... :D)
Ha ha, joo, oot selkeästi ihan toivoton riippuvainen tapaus ;)
PoistaNiin ja kyllä mää ymmärrän halun taltioida hetkiä kameralle. Itellä se kamera ei tuu koskaan mukaan enkä osaa sitä tempaista esiin. Kamerakännykkä on ainoa, mikä kulkee matkassa, ja silläkään en osaa ihmisiä fotailla. Ois kyllä kiva, että vaikka lapsista tulis otettua...
Kauniitahan nuo kuvat on, kuten Glenni sanoi, turha kriittisyys pois!
VastaaPoistaItse rakastan myös kuvaamista ja pyrin kantamaan kameraa mukana, vähintään aina sitä kännykkää...
Ajan kanssa muodostunut oma kokemukseni kuvaamisesta ja ennen kaikkea omasta tyylistäni kuvaajana on se, että mitä vähemmän keskittyy siihen kuvaamiseen ja "täydellisen kuvan" metsästämiseen ja sen sijaan ottaa ennemmin kuvia tunteella ja hetkessä sisällä, sen parempia kuvia saa aikaiseksi.
Mullekin blogikuvaaminen on yhtä tuskaa usein yhteistyökyvyttömän tyttären takia ja sen tilanteen lavastamisen takia, ei vaan ole mun juttu, ei! Siksi kai turvaudunkin photoshoppaamiseen, sillä saa aina häivytettyä pahimmat epäkohdat. ;D
Jos kuvaamista haluaa blogin kautta opetella, niin suosittelen liittymistä johonkin valokuvahaasteblogiin, itse tykkään Mustavalkomaanataista, niistä saa aiheen, jota voi viikon työstää, sekä hyvän tekosyyn julkaista otoksiaan omassa blogissa. =)
Pitänee miettiä tota valokuvahaastehommaa, kiitti vinkistä. Ehkä vois joskus osallistua, mutta ihan vaan kamerakännykällä. Muuten tulee niin vähän kuvattua.
PoistaLuin juuri yhdestä kauniista blogista (Vihreä talo), kuinka blogin pitäjä ottaa paaaaljon kuvia blogipostauksiinsa. Toivottavasti hän jo tienaa blogillaan, koska saa olla aika intohimoinen harrastus, että jaksaa. No, sieviä kuviahan ne.
Nykyään vaikka jossain keikalla jää mietityttämään, millainen audio-visuaalinen kokemus se on sille osalle porukasta, joka seuraa koko esitystä kännykän (eli kameran) pienen ruudun kautta. :D
VastaaPoista:D
PoistaKylläpäs puhuit asiaa. Mulla on myös ollut angsti siitä, onko blogikuvat tarpeeksi hyviä, mutta oon sit tullut siihen tulokseen, että koska ompeleminen on mun ykkösjuttu eikä valokuvaaminen, niin on ihan turha ährätä ja tuhrata kuvien kimpussa ikuisuutta, jos kerta asia selviää nopsempaakin. Annetaan siis elä'män näkyä! :)
VastaaPoistaKiva blogi sulla.
Jep näinpä se on! Mutta ihan inhimillistähän se on, että silmä hakeutuu jonkin kauniin äärelle :P Itellä ainakin tulee eksyttyä kuvapainotteisiin blogeihin, ja sitten saankin niistä jos jonkinmoisia tavarahimotuksia, vaikka just sitä ostohimon herättelyä pyrin elämässäni välttämään *huoh*
PoistaMutta laitetaas vielä asiat tärkeysjärjestykseen: ei kai omien ompelusten oo tarkoitustaan olla koko kansan viihdettä vaan iloitaan niistä visiiteistä, mitä blogiin tulee! :) Tällä periaatteella siis kiitos käynnistä :D