perjantai 8. kesäkuuta 2012

Syyllisyys

Olen ollut kohta kolme viikkoa töissä, kun lasten isä hoitaa pienempää (isompi on jo sen ikäinen, että kaipaa kaveriseuraa...molempien lasten kanssa on välillä todella turhauttavaa, kun on vaikea keksiä yhteistä tekemistä, jossa ei tulisi riitaa leikkien sotkemisesta...illat menevät melko lailla kiljuessa puolin ja toisin, peiton peittelyn hetkellä vasta harmonia herää).

Ja nyt se sitten iskee: ikävä syyllisyys. Aamulla kuopus suuttui kauheasti, kun naamaa pestiin. Vaikka pesijä oli isä, mun syli ei kelvannut. Olen pelännyt suosion vaihtumista koko ajan, koska esikoinen on isänsä tyttö. Ja lasten isä nyt vaan on...no, pitkämielinen, mielikuvituksellinen, lapsille läsnä, leikkisä, vetää magneetin tavoin puoleensa muidenkin lapsia.

Ennen töihin palaamista maksimiaika pojasta erossa oli seitsemän tuntia. Nyt olen joka päivä erossa sen yli kahdeksan. Ja siihen kaikki muu päälle, on taloyhtiön kokousta, on kasvimaahommia, kotihommia, venähtäneitä työpalavereja...

Otetaan tähän väliin faktalaatikko minusta: en ole lapsirakas, en ole kärsivällinen, en jaksa useinkaan olla läsnä, kädet kihisee verille pyllynpesusta, inhoan syöttämistä,...Näiden asioiden tunnustaminen ei ole ollut aiemmin tuskallista, mutta nyt hiertää, kun ei riitä mihinkään. Ennen kaikkea ei taida riittää itselleen. Kun tulee töistä, ajatukset harhailevat ja väsyttää. Haluaisi olla läsnä, mutta huomaa välttelevänsä vaipanvaihtoa ja heittäytymistä. Tiuskii ulisevalle isommalle, ei tiedä miten päin olisi pienemmän kanssa. Omat menot raastavat rinnassa.

Olen selkeästi epäsopiva kahden lapsen äiti! Lasten nopea kasvaminen hirvittää. Sen tietää jo, että vauvantuoksuisuus häviää, sisäinen harmonia hälvenee uusiin elämän epävarmuuksiin,...Ja samalla haluaisi toteuttaa itseään. Töissä on ollut mukavaa ja syksyllä haluaisin palata tanssin pariin. Ennen syksyä on löydettävä tasapaino kahden lapsen äitinä ja taas monena muuna. Huomaan nauttivani suuresti, kun töissä ei tule puhuttua sanaakaan lapsista, se sopii mulle. Mutta miten tämä voi olla sisäisesti näin hankalaa...

Tässä vielä etupihan tulppaanit auringossa. On kauneinta tulppaaniaikaa.


Kevötvuohenjuurikin kukkii. Ohessa myös tyräkkiä ja yhtä vuohenkelloa.

1 kommentti:

  1. Olipa niinkuin omasta elämästä! Tai, no mun syyllisyyden ääni on jo hieman vaimentunut kun palasin töihin jo viime syksynä. Mulle itelle on ollut ehkä vaikeinta hyväksyä se että laps on enemmän isin poika. Ja että isillä nyt vain sattuu olemaan lehmän hermot ja loputon kärsivällisyys lapsen kanssa, ja mulla noita hyveitä yksinkertaisesti ei ole. Mutta minkäs teet, näillä mennään.

    VastaaPoista

Tosi kiva, kun jaat aatoksesi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...