Lifestyle = epäpoliittista?

Tällä viikolla luin Hesarin pääkirjoitussivulla jutun, jossa väitettiin lifestyleä epäpoliittiseksi. Väite jäi askarruttamaan mieltä, etenkin kun se oli asetettu kirjoituksessa eräänlaiseksi poliittisuuden ja kantaaottavuuden vasta-aiheeksi.

Jokin ajatuksessa häiritsee, mutta kun eteenpäin en pääse.

Otetaan esimerkiksi vaikka käsityöt. Alun perin ryhdyin kokeilemaan niitä siksi, että mieheni julisti haluavansa välttää kokolailla vaatteiden ostamista, koska ne tuotetaan pääsääntöisesti kaukana epäeettisesti ja huonoista materiaaleista. Mutta kuinka kävikään. Siinä missä ennen ostin lähinnä vain käytettyjä vaatteita lapsilleni, aloin ommella niitä uusista materiaaleista. Aloin kiinnittää kuoseihin enemmän huomiota ja koko ajan silmäni tulee myös nirsommaksi sille, mikä on ajanmukaista ja mikä näyttää hyvältä lasteni päällä. Ompeluporukoissa fanaattisuus äityy välillä perverssiksi materian himoamiseksi, kun muutkin haluu niin mäki, ja niin edelleen. Ja tämä kaikella rakkaudella teitä ompelijalukijoita kohtaan, tunnistan ilmiön vahvasti itsessäni. Käykö koskaan mielessä, kuinka mielipuolista se on?

On tässä käsityöharrastuksessa yksi hyväkin puoli: laatuun tulee kiinnitettyä huomiota aiempaa enemmän.  Hintavan laadun hankkiminen tosin on usein selittelyä tavaranhimolle aivan yhtä lailla. Samoin käytetyn tavaran himo on himoa, vaikka lienee taitavammin kanavoitua. Kohta on passé hankkia kertakäyttöistä Ikeaa, kun pitää ratsata kieli pitkällä kuolinpesiä ja laukata laatutrendien perässä.

Voisin antaa itselleni lupauksen, että ompelen miehelleni vielä tämän vuoden aikana muutakin kuin t-paitoja. Sen hänen haluamansa sählymailapussin, ja mitä muuta listalla onkaan. Ei kuoseja, yksivärisiä, tarvelähtöisesti. Yäk, ei innosta.

Palataan lifestylen epäpoliittisuuteen. Onko ruoka poliittista vai ei? Siitä puhutaan jatkuvasti. Mulle ruoka on aina ollut hyvin kantaa ottava valinta, aina siitä asti, kun 14-vuotiaana lopetin lihansyönnin, mutta enimmäkseen pyritään kohti vaihtelua, erikoisuuksia, eksotiikkaa. Viherpeukalointi? Herää kauneuden, vaihtelun, lajien kirjon himo. Lemmikit? No pah.

Voisiko olla niin, että lifestyle on oikeastaan kurkistusikkuna elämään, jota johdattelevat tietyt arvot, poliittiset tai epäpoliittiset. Ehkä lifestyleä kammoksutaan siksi, että elämäntavasta on tehty näkyvä harrastus, jota esitellään mielellään. Se muuttuu hattaraksi, jossa kilvan vinkataan ihania uusia vaatteita, tehtaalta juuri saapuneita kankaita, kirjoja, joissa on ideoita uusiin ihanuuksiin, harvinaisiin alennuksiin.

Aika piilossa on poliittisuus.

Ehkä lifestyle olisikin turvallisempaa, jos se olisi hieman eriytyneempää. Ihan kaikkea ei jaettaisi ja ei yritettäisi olla edellä tai pysyä perässä. Voiko paikallaan pysyminen olla arvo sinänsä? Esittelen tämän ruman maton, koska en tänäänkään ostanut uutta?

Kyllähän tämän päivän poliittisuus hirveän harmitonta ja laimeaa on. Siihen on riittävän yltäkylläistä. On taas sellainen olo, että johonkin aktivismiin pitäisi itsensä haastaa, mutta niin jäsentymätöntä tämä on.

Kai se on keski-ikäistymistä, kun tietää tai luulee tietävänsä, että vaikutusmahdollisuuksia ei ole. Ettei jaksa tai välitä, ei tunne paloa mitään kohtaan.

Sen tiedän, etten kestä tällaista epätasapainoa kovin pitkään. Mun pitää löytää joku turvallinen epämukavuusalue. Ikävä katsoa itseään peiliin ja ajatella, mistä kaikista virheistä seuraava sukupolvi syyttää. Kirjoitettuna ajatus näyttää sietämättömän kornilta, mutta miksi se palaa ajatuksiin uudelleen ja uudelleen?