tiistai 22. toukokuuta 2012

Leivo-tilkkupeitto

Seurasin taas intuitiota (järjen, harkinnan tai pitkämielisyyden sijaan) ja menetin Etsy-neitsyyteni pienille kangastilkuille, joista päätin tehdä tilkkupeiton. Eipä sillä, että koskaan olisin tilkkupeittoa tehnyt, mutta sellainen oli saatava ommella.

Oikeastaan koko homma lähti siitä, kun ihastuin koko kangassarjaan. En osannut valita Amy Butlerin Lark-kankaista mieluisinta ja tuntui, että ne pelasivat parhaiten juurikin yhdessä, eivät niinkään erikseen. Ja kun nyt valmista tilkkupeitettä tarkastelen, niin täytyy sanoa, että se on täysin minun makuuni.

Värit ovat lempivärejäni: perusvärejä, ja yleisvaikutelma on sininen. Kankaat eivät ole liian hempeitä ja koska ne on suunniteltu pelaamaan yhdessä, yleisvaikutelma on minun silmääni hienostunut. Mutta se Larkin kehumisesta, kerrotaan vielä jotain tilkkupeiton teosta...


 Tilasin 60 kpl 15 x 15 -kokoisia tilkkuja Etsystä Lily Bella Fabrics -nimisestä putiikista. Tilkut saapuivat postilaatikkooni viikossa ja ilman tullihankaluuksia, pienehköstä summasta kun oli kyse. Viime lauantaina osallistuin paikallisille ompelulaneille (tsih) ja sain siellä opastusta tilkkutyön kasaamiseen muun muassa Pieniä aarteita -blogin pitäjältä. Kiitos opastuksesta hänelle ja muille! Sain tilkut osumaan melko tasaisesti yksi yhteen ja maltoin silitellä aina välissä. Pysyin rauhallisena ja hyväntuulisena tilkkujen ompelun ajan. Voin suositella valmispuuvillatilkkuja!


Halusin hieman lisätä pientä luksusta ja edgeä tilkkupeittoon, joten ompelin reunaan palluroita. 
 Tässä työn toinen puoli. Johdatustako lie ollut, että liinavaatekaapissa tonkiessani ompelulanipäivänä löysin äitini vanhan kankaan, jota ei ollut koskaan ommeltu mihinkään muottiin. Päätin, että nyt kangas käyttöön. Tämä ei ole sataprosenttisesti samaa sävyä, mutta tykkään, kun kukkateema jatkuu tilkkutyön toisella puolella ja tilkuissa on myös turkoosia. Samalla tähän tuli vähän kotikutoisempi fiilis.Samalla sininen korostaa tilkkujen ideaa siitä, että sininen toistuu. Niin se toistuu myös mun asunnossa, koska se rauhoittaa vuodesta toiseen, oli muoti mikä hyvänsä...
Tilkkutöitä voisi tehdä kyllä lisääkin, oli rohkaiseva aloitus!

Noin muuten on todettava, että olen univelkainen ja arjen rähjäännyttämä. Töihin paluu vaatii sopeutumista...Kaikenlaisia ajatuksia pyörii mielessä, mutta eipä tietenkään enää tähän aikaan, kun kello on kohta puolenyön ja pyykit vielä laittamatta...eli morjentes ja pohdiskeluja siis toisella kertaa!

14 kommenttia:

  1. valmiiksi leikatut tilkut.. wau.. en oo hoksannu että sellasiaki voi olla myynnissä. Tilkkutyöt on ihania mutta vaatii hirveesti vaivannäköä. Ihanan peiton oot saanut aikaan.. alkaa itteäkin tilkuttaa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, suosittelen niitä valmiita, jos vaivannäkö hirvittää. Tämä ei ainakaan ollut hirveän työläs.

      Poista
  2. ooooh! UPEA!!! mä niin tykkään noista Amyn kankaista <3

    VastaaPoista
  3. Tilkkupeitto on ihana! Sohvakin näyttää kivalle. Mikäs sohva on kyseessä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan Ikeasta on sohva. Ei riittänyt aikoinaan budjetti tyyriimpään sohvaan, nahkasohvat kun ovat kalliita o_O. Kissa ja yleinen sotkeminen taas veivät halut laittaa kankaista. Oon ollut kyllä tyytyväinen tähän.

      Poista
  4. Kaunis peitto! Tuolta Etsystä kyllä löytää noita pieniä tilkkuihanuuksia ihan liikaa mitä kauniimmissa kuoseissa. :)

    VastaaPoista
  5. Kaunis! En tiennytkään, että tilkkuja saa valmiina. Kätevää!

    VastaaPoista
  6. Kaunis peitto ja myös minun tyyliseni, vaikka en suuri sinisen ystävä olekaan, tässä on kauniita sinisen sävyjä!

    Käyppä kurkkaamassa, kuinka löydät minun blogistani hieman miettimisen aihetta... ;)

    VastaaPoista

Tosi kiva, kun jaat aatoksesi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...