lauantai 21. tammikuuta 2012

Akvaarion otukset esittäytyvät

No, kun kissa päätti esittäytyä edellisessä päivityksessäni, niin esitelläänpä siis akvaarionkin asukkeja. Heti alkuun on tunnustettava, että akvaarioni elää tällä hetkellä sangen onnettomassa jamassa, suorastaan rakkaudettomassa tilassa. Odottelen, että olen sen verran jaloillani, että hoivaviettiä riittäisi myös kirjoahvenakvaariooni. Mutta ei nyt sentään eläinsuojeluvalvojalle kannata soittaa, otukset ovat ihan ok ja vesi vaihtuu niin kuin pitääkin. Mutta kasvien rautavarannot ovat huvenneet ja tankki näyttää onnettomalta...Otankin tavoitteekseni, että kehtaan ottaa purkista kuvan sanotaan vaikka parin kuukauden päästä. Katsotaan, miten käy...Onhan mulla jo yksi kuva akvaariosta täällä blogissa. Voin sanoa, ettei näytä tällä hetkellä samalta...

Asukeista. Joku voisi nillittää lajisopivuuksista, mutta itse olen käytännössä hoksannut, että nämä kyllä sopivat yhteen. Kyhmyotsia on LIIKAA, joten jos joskus joku harrastaja sattuu tänne niin pliis, tulkaa hakemaan ilmaiseksi multa näitä suuria persoonia, koska tekisin niistä "kalasoppaa", jos eivät olisi niin helkkarin vaikeita kiinni otettavia!

Tankissa siis
2 partamonnia
2 klovninuoliaista (tarkoitus nostaa määrä kolmeen tai neljään)
3 sateenkaarikirjoahventa
n+1 kyhmyotsaa (kirjoahvenia nekin, ja NÄITÄ TARKOITUS VÄHENTÄÄ!!!)
5 keisaritetraa (tarkoitus kasvattaa parvea joskus)
kierteisiä

Isoimmat esittelyyn. Nämä ei sitten ole mitään kahden sentin sinttejä vaan puhutaan ennemmin 15 sentistä...Esittelyyn ensimmäiseksi toinen klovninuoliaisistani:



Nuoliaiset ovat poikkeuksetta aivan ihania otuksia ja käyttäytymiseltään tosi veikeitä.

Seuraavaksi varsinaiset linssiluteet eli kaksi kolmesta sateenkaarikirjoahvenistani, jotka ovat erityisiä lellikkejäni ja tulevat aina lasin lähelle moikkaamaan (lue: kärkkymään ruokaa), kun saavun huoneeseen.



Sitten epäilevämpi kyhmyotsa, tankkini kunkku, joka on arempi, mutta tulee kyllä moikkaamaan, kun en vaan sohisi kamerakännykkäni kanssa...



Mutta kun siihen vähän tottuu, niin voihan sitä tulla lähemmäs....Tässä Herra Ahven, kaikkien yrmynaamojen sankari:

4 kommenttia:

  1. No nyt täytyy kyllä sanoa, että en ole ikinä nähnyt yhtä rumaa kalaa :-) Tuo on ihan kuin jostain sarjakuvasta tai piirretystä.

    VastaaPoista
  2. Häh, Herra Ahvenko? <3 Jotkut eivät näe kauneutta, vaikka se tulisi ja tökkäisi silmään...Kieltämättä ei eka kerta, kun kuulen moista...kumma juttu...

    VastaaPoista
  3. Hei, mikä on tilanne akvaariossa nyt? Minua kiinnostaisi saada akvaariooni kyhmyotsa. vaihdossa saisit keisaritetrani 1k+4n.. Ota yhteuyttä s-postiini kirsi.koivula@hotmail.com

    VastaaPoista

Tosi kiva, kun jaat aatoksesi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...