sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Ajatukset kasvukauteen


Helmikuu lähestyy ja pikkuhiljaa mieli alkaa matkata kohti kasvukauden ihmeitä. Uusin Viherpiha-lehti kehottaa jo järjestelemään ikkunalautaa ja esikkojakin olisi saatavilla, en ole niitä tosin kaupassa nähnyt -- mutta kunhan kelien lauhduttua näen, yksi matkaa mukanani kotiin!

Alkaa varmaan myös se rumba, että selailen puutarhakirjojani läpi ja pohdin, mitä uutta tänä kesänä. Sen tiedän, että kesästä ei välttämättä kovin paljon edellistä kesää parempi tule siinä mielessä, että aika on kortilla, ja pienempi apuri syönee mielellään myös myrkyllisiä kasveja. Todennäköisesti mieleni mustuu myös kasvimaapalstalla katsellessani naapureitani (ehkei sua Päivi toim. huom.), jotka ovat virittäneet hyötytarhakäsitteen äärimmilleen spartalaisen ankaraan järjestykseen, jossa kuoriaisetkin värisevät pelosta (ja tulevat syömään mun nauriit).

Varmaan myös liian aikaisin alan miettiä esikasvatusta ja saan kaverikseni anorektisia kosmoskukkia. No, en esikasvata ennen huhtikuuta. Tai max maaliskuun loppua. Mutta mulla on mainio Nelson Gardenin Pluggbox pottitaimikasvatukseen, ja parvekkeella on minikasvihuone.

Korpikangas Siemen-Frön siemenluottelon olen jo tilannut, ja kyttään, milloin Hyötykasviyhdistys julkaisee siemenluettelonsa. Siitä sitten lähdetään. Siemeninventointia en ole vielä järjestänyt (ja arpajaisvoittokin niissä edelleen odottelee...)

Ensi kesän tavoitteita olkoon paremmin hoidettu aarin palstani, perhoskasvilajien lisääminen (vaatii perehtymistä -- mitä ja minne?) sekä yrttilaatikko lähinnä salaateille teekasvilaatikon viereen.

Oma haasteensa on taloyhtiön naapurin akan hautakummuksi haukkuma penkki, josta näin talviaikaan tyttärelläkin tuli mieleen arkku. Laitoin sinne 30 punaista tulpppaanisipulia syyskuussa ja tarkoitus olisi täydentää kaivinkoneen pilaaman kukkapenkin reunan tuhoutuneen osion kasvillisuutta eli laittaa pari punahattua <3 Niistäkin perhoset tykkää.

Toki voisi lisätä myös muiden otusten viihtyvyyttä pihalla. Toisaalta taas ei sellasten, joista kissa tykkää...

Oikeastaan mieli on vielä ompeluksissa ja neulomisessa. Ehtiihän tässä...

2 kommenttia:

  1. Joo, ei tarvi yhtään pelätä, että mun palstalle eksyisi kuri saati järjestys. Sen tempun meinaan tehdä, että peitän taas puoli maata pressun alle. Ainakin syksyllä näytti vielä siltä, että sillä on tehokas vaikutus rikkaruohoihin. Mä yritän kasvattaa nyt chilejä, mutta mikähän niitäkin vaivaa, kun henkiin jääneet kolme taimea eivät kehity sirkkalehtivaiheesta pidemmälle ja vielä mitään puhumattomat jalapenon siemenet joko sylkee mullistaan vedet aluslautaselle tai kuivaa rutikuiviksi. (Syyhän ei ole tietenkään kastelijan, vaan siementen!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullaki ois pressu, kassotaan. Sun chilejä vaivaa varmaan tammikuu...Oijoi. Palstalla tavataan! Niin ja ei ollu tarkotus mollata sun palstaa, en oo piipahtanukaan "teillä" aikoihin...Lähinnä tiedät mun naapurin, eikä toisella puolella oo yhtään sen suurpiirteisempi...

      Poista

Tosi kiva, kun jaat aatoksesi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...