Olo on epäfresh ja olen pettänyt sisäisen puuhastelijan. Lomailin Kuusamon suunnalla ja nyt olen kuumeessa, enkä ole siis puuhastellut pätkän vertaa! Mustikat (joita ei huhujen puolella löydy paljon) odottavat metsässä, muita ei voi edes haaveilla, ja valvatti vittuilee kasvimaalla. Tänään sentään poikkesin jonkin sortin horroksessa hakemassa pottuja, sipulia, herneitä ja kesäkurpitsaa lounastarpeiksi. Vartin revin sokeaan pisteeseen tuijottaen raivokkaasti valvatteja, sitten poistuin nöyränä todennäköisesti pienen huimaussession seurauksena.
Arjen sankaruutta tavoitellakseni olen tosin listannut arjen ruokia ja toivoisin arjen knoppeja sen pyörittämiseen. Tavallisimmin käyn kaupassa harvoin, ostan kerralla 140 eurolla ja raahaan kaiken kotiin pyörällä niin, että eteisessä lysähdän ja itken vähän. Se tuo mulle arjen hallinnan tunnetta. Nyt isot ostokset kerralla eivät ole useastakaan syystä olleet mahdollisia.
Nautin myös säännöllisesti ja lähes maagisuutta tavoittelevasta pyykinpesusta. En ehkä kotityönä, mutta peikkona möyryävän kaaoksen kahlitsijana. Pyykinpesuun en tartte neuvoja. Osaan ja hallitsen sen.
Ruoanlaittometodeihin tartten, kiitos. Miten jaksaa syödä useasti samaa, mitä se on, mikä on halpaa. Oon varmaan sättinytkin monipuolista ruokavaliota. Mun lapsuudessa salaatti oli talvisin porkkanaraastetta, appelsiinia ja rusinoita. Ihan hyvää, muuten. Oon tehnyt sitä nostalgisoiden, mutta valitettavasti inhoan raastaa ja näperrellä. Salaatit ja raasteet voisivat vaan ilmaantua kylmiöön.
Oikeestaan ruoka on se isoin juttu. Talous pysyy ok hallinnassa nykyisin. Tai no vihaan imurointia, joten se pitää aina käskyttää.
Kai olen jo maininnut, että sisimmässäni elää silti sika, joka nauttii mielensä ja asuntonsa kaaoksesta perverssillä tavalla. Se sika on latentti, mutta sen suuta rituaaleillani tukin.
Taloyhtiön kukkapenkki on kirjaimellisesti puhjennut kukkaan, vaikka sitä pitää vielä modata. Yllätyksekseni näin nuppuja päivänliljoissakin, joiden uskoin luopuneen kukkimisaikeista tälle kerää. Sen sijaan syyshohdekukka (sanooko syksyyn viittaus mitään?) on jo kukkinut! Takapiha voi ihan hyvin, mutta joku mulkero syö lehtiä. Samoin etanat hengailevat pihalla. En ole jaksanut tehdä asialle mitään, en ainakaan vielä, vaikka niille ahneille irstailijoille kukkieni lehdistöissä olisi mäntysuopaakin syötäväksi. Buahahahaha, tai siis ei sittenkään, koska en nyt vaan jaksa. *Niisk* ja *piih*.
Voin tunnustaa lopuksi, että olen hieman intoutunut leipomaan. Vaikka edelleen koen epäonnistuvani ja aivan vasta tekemistäni marengeista tuli enemmän kakkakikkaretta kuin herkkupalaa muistuttavia, mulla tulee usein vastustamaton halu syödä raakaa taikinaa ja kuorrutteita. Leipomisen varjolla saan mässäillä niillä hieman. Yhden ihanan kuorrutteen opin, sen voin jakaa niin halutessanne...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tosi kiva, kun jaat aatoksesi!