Sienimekko

Varoitus: olen ollut pari päivää sisällä ja mulla on puheripuli.

Ihan ensimmäiseksi haluaisin hoksauttaa tänään käynnistämästäni arvonnasta, jonka teemana voisi olla vaikkapa "koska tää alkava marraskuu on niin hirveän pimeä". Arvontaan pääset tuosta oikealla olevasta sivupalkista tai tästä linkistä. Arvonta on lukijoille, mutta lukijaraadin jäsenyyttä se ei vaadi, eli kunhan täällä toisinaan piipahtelet, osallistuhan menemään. En voi kyllin korostaa, kuinka hienoja amigurumitoteutuksia Mi Kool osaa tehdä, ja toisena palkintona olevat kämmekkäät ovat juurikin pimeän ja kylmän marraskuun juttu.

No niin, tuliko riittävästi mainittua tuosta pimeydestä. Nyt siihen totiseen pimeyteen on astuttu, kun kellojakin on siirretty. Lisäpalkintona sain lentsun, joten olen hiippaillut kotosalla pari päivää, ensin etäpäivämeiningeissä, tänään vedin ihan rehellisesti lonkkaa. Ajattelin, josko toimisto kiittäisi, kun en menisi lääppimään joka ovenkahvaa näin tuotannon kriittisessä vaiheessa.

Jaksoin kuitenkin muun muassa tämän:

Joo eipä kannata katsoa etusauman kohdistuksia kovin tarkkaan. Ostin kitsaasti tätä sienivelouria 50 cm viime viikolla, kun Sampsukka-putiikin pitäjä oli täällä kotikaupungissani käymässä ja toi muassaan naisille kankaita käpisteltäväksi. Olen tullut hieman persoksi ompeluseuratyyppistä toimintaa kohtaan ja osallistun tapahtumiin mielelläni. En osaa tarkkaan selittää miksi, mutta jotenkin tulee sellainen yksi naisista -olo (olen miesvaltaisella alalla ja kotini naisvaltaisuuskin on kumottu).

En kiinnittänyt kuosiin kovastikaan huomiota ennen kuin näin vision, että tämä olisi ihana mekko valkokeltaisten leggareiden kanssa. En ole sellaisia jaksanut ommella, mutta muita mekkoon sopivia vaihtoehtoja onneksi jo onkin.

Ihan hyvä että hairahdin, koska tykkään kyllä lopputuloksesta.

Hihojen velour Kangastukusta.

Tällainen on mun kotikaveri.

Ehtoisan emännän arpajaiset 30.10.--18.11.2012

Hei!

Nyt on pitkään suunnittelemani arvonnan aika. Tämän arvonnan tarkoituksena on kiittää teitä blogini seuraamisesta ja harrastusteni (lue: horinoideni) jakamisesta. Palkinnot ovat mielestäni aivan hirmuisen hienoja ja toivon, että olette kanssani samaa mieltä!

Pitemmittä puheitta siirrytään sääntöihin.

1. Tämä arvonta on suunnattu blogini lukijoille. Lukijan määritelmä: kuulut jo lukijapaneeliini (tuossa blogitekstin oikealla puolella oleva Google-raati) tai liityt siihen ennen arvonta-ajan päättymistä. MYÖS lukijat, jotka eivät joko osaa/halua liittyä raatiin tai eivät käytä Bloggeria ovat tervetulleita osallistumaan. Heille lisäohjeena tunnistettava nimimerkki ja jokin kommentti, josta tunnistan seuraajaksi. Jotkin terveiset kannattaa tosiaan jättää, koska voi olla, että joudun diskaamaan arvat, joissa ei ole noudatettu ohjeita.

2. Kommentoimalla tätä postaustani saat automaattisesti yhden arvan. Mikäli liität arvontakuvan omaan blogiisi, mainitset arvonnasta muuten linkin kera tai jos liität blogini omien seuraamiesi blogien joukkoon (lista blogeista, joka näkyy oman blogisi etusivulla omille lukijoillesi) -- tai jos blogini on jo listallasi, saat toisen arvan.

3. Koska palkinnot ovat hieman erilaisia ja toivon, että voiton osuessa kohdalle se todella ilahduttaisi voittajaa, mainitse vastauksessasi, tavoitteletko palkintoa 1 vai 2.





Voittajan julkistamisen jälkeen odotan viikon yhteydenottoa. Sen jälkeen arvon uudelleen. Siis erityisesti Blogger-tunnuksettomat huomioikaa! Toki jos tunnen ja tunnistan teidät, otan itse yhteyttä.

PALKINNOT:


1 AMIGURUMI TOIVEIDESI MUKAAN

Kaverini Mi Kool tekee hurjan hienoja amigurumeja tilauksesta. Jos voitat tämän palkinnon, voit sopia hänen kanssaan mieluisasta amigurumimallista, siis melkein mistä vain mitä mieleesi juolahtaa -- ja hän suunnittelee ja tekee sen sinulle! Aivan mahtava persoonallinen lahjaidea, sillä Mi Kool osaa tehdä vaikka mitä. Itse olen aikoinani tilannut häneltä muun muassa tämän mangustin lahjaksi ystäväni lapselle. Minusta hän määrätietoisine katseineen muistuttaa hieman mangustia...

Tässä amigurumiksi jo melko pullukka Totoro ja hänen allaan melko vinkeä hiiri, jolla ei villahousuissaan ainakaan pylly palellu :)

Käy ihailemassa jo tehtyjä amigurumeja Mi Koolin blogissa. HUOM! Jos ihastuit Mi Koolin amigurumeihin ja haluaisit sellaisen itsellesi tai lahjaksi, voit ottaa häneen yhteyttä vaikka blogin kautta. Tyypit kulkevat hyvin postitsekin. Tilausta suunnitellessasi huomioi, että Mi Koolilla saattaa olla otuksia jonossa, eli kovin lyhyellä varoitusajalla ei kannata ainakaan ensin kysymättä tilausta tehdä.

Tämän palkinnon arvo on noin 30 euroa.


2 ULULAIN SARA K -KÄMMEKKÄÄT VALINTASI MUKAAN

Toinen kaverini pyörittää Ululai-nimistä yritystä, joka tarjoaa naisille, lapsille ja ainakin pian myös miehille luonnonmateriaaleista valmistettuja asusteita lämmikkeiksi ja asun piristäjiksi. Asusteet sopivat klassisen tyylinsä ansiosta monenlaisiin asukokonaisuuksiin ja ne on suunniteltu sekä näyttämään että tuntumaan erityisen hyvältä päällä. Ululai-tuotteet valmistetaan Suomessa.

Tässä muutama esimerkki, näitä löytyy vaikka missä väreissä:

Sara K -kämmekkäistä pääsee valitsemaan sopivan koon ja värin, tutustu putiikin valikoimaan täällä!

Tämän palkinnon arvo on 33 euroa.


Toivottavasti ainakin toinen palkinnoista miellyttää! Ei muuta kuin kovasti arpaonnea!

PaaPii-pyjama

Tein ystävän tyttärelle pyjaman PaaPii-sienikankaasta.

Kaveri tykkää selkeistä väreistä ja raidoista, toivon, että tytär tykkää tästä pyjamastakin.

Minulla on jotenkin huono kokemus näistä Noshin kankaista. Tämäkin mulla värjäytyi pinkiksi...Siksi valitsin tuon särmän raitakankaan kaveriksi tälle. Pelasti kyllä mun mielestä tän värjäymäongelman, enemmän tai vähemmän.

Sieni Pehemiä-putiikista, raita Ruotsista LiandLolta.

Osallistuiko kukaan Kankaiden Yöhön? Pienyrittäjät järjestivät pitkin yötä arvontoja, kilpailuja ja sensellaisia. Seurasin tapahtumaa kotisohvalta illalla ja nyt aamustakin, se kun kesti iltayhdeksästä aamuyhdeksään. Mitä fiiliksiä osallistuneilla jäi?

Yhteiskunnallisen kiinnostuksen puute

Minua on taas riivannut yhteiskunnallisen kiinnostuksen puute.

Syyllisyyttä tulee siitäkin, kun kunnallisvaalit eivät kiinnosta pätkääkään.

Lyhyesti sanottuna, olen mieltänyt itseni silkaksi kuluttajaksi yhteiskunnan rattaissa.

Olen huomannut, että kuntavaalien tai muun yhteiskunnallisen toiminnan sijaan mua huvittaisi vain jutella kaikkea kevyttä, miettiä, onko mun vaatekaapissa vielä puuttuvia perusosia, katsastella kirppareilta kellariin räsymattoja tai haaveilla neuletöistä.

Mikä se on tämä ihmistä riivaava välinpitämättömyys? Onko se näennäistä välinpitämättömyyttä vai aitoa sellaista? Mitä ikinä olenkaan itsestäni lapsena tai teininä ajatellut, en varmasti keskiluokkaista kuluttajaa, joka jonkinlaisen vaikuttamisen tai välittämisen sijaan miettii räsymattoja.

Tai onkohan sitä niin kuin siili. Lapset, koti, työ, kaikki tämä rumba. Kun ajattelen sulavaa jäätikköä, ajattelen heti lapsiani. Haluan vain mennä peittelemään isomman lapsen ja nuuhkimaan pienemmän untuvaista tukkaa. Vaikka juuri heidän takiaan pitäisi ajatella toisin. Koko asetelma on niin perverssi: ylläpitääkseen oman perheen hyvinvointia vakuuttelee kukin yksittäinen toimija, että minähän vain teen työtäni, turvaan elämän itselleni (ja ehkä perheelleni), siksi tarvitaan tuottavuutta. Siksi poliitikot lässyttävät sontaa tuottavuuden kasvusta tai laskusta ja heittävät pelastusrenkaaksi vihreää taloutta (just joo, uskoo ken haluaa). Kukaan ei ota roolia, jossa voisi sanoa vaikkapa näin: teidän kaikkien tehtävänä on nyt kuluttaa vähemmän energiaa.

Kun eihän noin voi sanoa. Jonkun etu on ristiriidassa.

Kyllä minä niin mieleni pahoitin tästä omasta turhautumisestani. Energia-asia nousi esimerkiksi siksi, kun ydinvoimapaikkakunta nyt vaan sattuu olemaan itselleni keskeinen. Tuoreet Fennovoima-kuulumiset mietityttävät.

Pari viikkoa sitten päätin, että talvikausi on alkanut ja saan joskus ostaa kukkia, jos tilillä on rahaa. Pidin eilen etäpäivää ja seurailin, kun valo leikki seinällä. Minkäköhän ajatuksen tukahdutin tämän orkidean ostaessani (hinta 10,90 euroa, ei kovin paha kolmivanaisesta). Vai olikohan se sittenkin vain kukkien kauneus, joka puhutteli.

Toinen UFO-viikko

UFO-viikkoa eli keskeneräisten ompelusten keskitettyä loppuunsaattamisrutistusta päätettiin jatkaa toiselle viikolle.

Tässä mun hyvin perusvaatteiden satoa:

Sydänpusero on Michas Stoffecken interlockia ja jäi kesken siksi, etten tykkää ommella Michas Stoffecken interlockia. Annan joko tyttärelle tai lähetän isommalle kummitytölleni.

Alla oleva kettu ja hanhi -pusero jäi kesken käyttämäni omituisen kaavan vuoksi. Leikkasin paloja uusiksi ja lopputulos on keskiverto miinus. Pitopaita silti, onneksi. Tämän nimittäin leikkasin jo tammikuussa...Kangas on Michas Stoffecken. Nämä Michasit eivät ole laadullisesti minua tyydyttäneet, joten pyrin hieman välttelemään.

Oikealla olevat haalarit ovat Ikasyrin kruunuvelouria, jonka on suunnitellut Leena Renko. Kuosi ei ole tylsä mutta sopii yhtä lailla tytöille kuin pojillekin, tykkään ihan.

Lopuksi vähän reppana t-paita, kevyttä ja pehmeää varmaan viskoositrikoota vaihtareilta, annoin mennä kakkoslaatuisena ompeluksena, kun tiedän että tulee ihan vaan alupaidaksi. En ollut ommellut tätä, koska viskoositrikoon ompelu voi olla just tämännäköistä...vaikka tykkäänkin kyllä sen tuntumasta päällä.

On vähän höpsöä, että kotoa löytyy tällainen pino keskeneräisiä ompeluksia, mutta ompelu on opettelua ja koko ajan tulee enemmän tuntumaa siihen, millaisista kuoseista tykkää, millaista kangasta haluaa ommella ja mikä on hyvää...Muutamia valmiita mutta ihan vaan huonosti ommeltujakin mulla on kerääntynyt. Niistä oon aatellut vailla harmituksen tunteita, että silppuan vaikka nukenvaatteiksi.

Senkin olen todennut, ettei mun kolmilankaisella saumurilla pysty kovin upeisiin suorituksiin. Siksi tykkään puuvillatöistä ja laadukkaista trikoista, jotka asettuvat hyvin saumurillakin ommeltavaksi.

EDIT: Sovituskuvia haalareista, musta nää on aika söpöt :)

Suppilovahveroaika

Kävin poimimassa suppilovahveroita. Juuri ennen lunta, pakkasten tultua, ei hirvikärpäsiä.

Laskeutuvan kaamoksen hoitoa parhaimmillaan.

Pakkasta oli nelisen astetta. Kaikki kuurassa, sienet tönkköjäässä.

Valokuvaamisesta

Pahoittelen tuplapostausta, mutta kun tämä ajatus ei vaan mitenkään liity punajuurikakkuun...

Odotellessani poikani nukahtamista lukaisin 8/2012 Kuukausiliitteen (viime aikoina on tullut lueskeltua vähänlaisesti, joten jonoa on päässyt syntymään) artikkelin Katsokaa kaikki tänne (kirjoittaja Seija Sartti), jossa kirjoitettiin kriittisesti kaiken kuvaamisesta.

En hehkuta juttua kokonaisuutena, koska loppua kohden kokonaisuus pääsi jotenkin lässähtämään, mutta muutamia mielessä pyörineitä aatoksia se nosti kirjoitettuun muotoon.

Nimittäin tänä aamuna kokeilin yhtä juttua, jota olen pohdiskellut jo jonkin aikaa: sopisiko mulle sittenkin ns. parempien kuvien ottaminen ja hieman esteettisempi ote tässä blogissa, vaikka ihan vain joskus? Oli kuulas pakkasaamu, lapset touhusivat hyväntuulisina leikkihommia ja laho pihakoivu pilkkoutui pihalla ilman minua. Valo lankesi tyttäreni huoneeseen ja houkutteli ottamaan muutamia kuvia puolen vuoden aikana värkkäämistäni ja tuunaamistani jutuista.

Hiivin järkkärin kanssa yläkertaan ja suuta muikistellen yritin saada kauniita otoksia.

Siitä mitään tullut. Ei passaa mulle.

Sisustuskuvaaminen on nimittäin ehkä maailman korneinta hommaa. Seija Sartti moitti valokuvausta feikkihetkien lavastamisesta ja tilanteiden häiriköinnistä, salamavalon tunkeutumisesta yksityiselämään. Ensinnäkin, missä ovat lapsiperhesisustuskuvien lapset? Tosielämässähän ne ovat kiskomassa sitä rennon huolimattomasti tilkkupeiton päältä roikkuvaa mollamaijan jalkaa. Minun tapauksessani lapset olivat alakerrassa vailla kissaa kummempaa vahtia (luotin volyymitasoon ja eri materiaaleista lähteviin ääniin, vrt. muovin pauke tai puupyörien kolina vastaan lasin kilinä tai kallon kopsahdus...tai pahaenteinen hiljaisuus, hui).

Mistä loikkaan Seija Sartin toiseen pointtiin: valokuvaaminen varastaa ne kuvattavat hetket. Käy niin, että tennissukkaturisti kävelee auringonlaskun luo, räpsii siitä kymmeniä kuvia ja kääntyy pois eikä jää seuraamaan auringonlaskua. Tällaiset taltioidut hetket eivät merkitse jälkikäteen mitään, ne ovat tää-joku-patsas-Italiassa tai ne-ihanat-tyypit-mitkä-niiden-nimet-olikaan.

Olen kyllä rehellisyyden nimissä haaveillut hieman paremmasta kamerakännykästä. Ehkä joskus, jos nykyinen hajoaa...En koe häiritseväni ketään, jos kuvaan huurtunutta komeamaksaruohoa, melkein kukkaan ehtinyttä punahattua tai lehdetöntä pihlajaa. (Tai no sen pihlajakuvan kohdalla esikoinen luuli, että olin poistunut pihasta kokonaan. Mutta se siitä melkein-tragediasta.)

Kyllähän me elämämme kuvin taltioijat olemme naurettavaa porukkaa. Mutta hyvä puoli on, että hyviä kuvia ajatellessa tulee kiinnittäneeksi huomiota niihin kauniisiin tai rumiinkin mielenkiintoisiin näkymiin. Ja katsellessani kuvablogeja saan esteettisiä elämyksiä.

Mutta jätetään silti ne tämä-on-aivan-kauhean-huonolaatuinen-kuva -itkemiset pois. Voisihan sitä olla samaan aikaan kiljumassa, kuinka jonkun läheisen varjo pilaa täydellisen Kodak-hetken, tai ehkä joku haaveilisi valvovan silmän välttäessä pesuainepullon korkkaamisesta, ja saakeli sitä turhautumista, kun väärä esine mätkähtäisi siihen harkitun kauniiseen asetelmaan.

En lupaa, ettenkö joskus yrittäisi parantaa kuvieni laatua. Mutta lupaan jatkossakin ensisijaisesti elää tätä elämää.
  

Punajuurikakku on mehevä ja muheva

Vähän uhkailinkin jakavani punajuurikakun reseptin täällä. Resepti ei ole omani vaan Aidon maun juurilla -kirjasta. Pöllimisen vastapainoksi kehaisen kirjaa siitä, että sen reseptit vaikuttavat mielenkiintoisilta ja teos siis tutustumisen arvoiselta. Seuraavaksi kokeilen ehkä peruna-suklaakakkua kriikuna-omenatäytteellä...korvaan kriikunat normiluumuilla...

Punajuurikakku on siitä kiva, että sokerin käyttöä lukuun ottamatta se on suhteellisen terveellinen. Rasvaa tulee vain 1 dl öljyä (itse käytin hyvää rypsiöljyä), ja tietenkin jotain rasvaa on myös pähkinöissä (jos niitä laittaa) ja sulatejuustossa.

Ajatuksena on oikeastaan se, että melko terveellinen herkku on naamioitu mehevämmäksi kuin mitä sen voisi kuvitella olevan. Ja jos nyt ei inhoa punajuurta, ei tätä kakkua voi inhota. Ja jos ei ole koskaan käyttänyt punajuurta missään makeassa...no, nyt on aika kokeilla. Ja jos ei tällä uskalla, niin sitten niillä jumalaisilla punajuuri-suklaakukkikakuilla, joista kerroin kesällä.

Punajuurikakku

2 munaa
2 dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja (varmaan voi korvata osan vaikka spelttijauholla, jos haluaa tuunata vieläkin terveellisemmäksi)
1 tl kanelia (tämä on mun mielestä hyvin olennainen!)
1 tl vaniljasokeria
1 tl ruokasoodaa
1 tl leivinjauhetta
3 dl raastettua punajuurta
0,5 dl hasselpähkinöitä (mulla ei ole vielä kertaakaan ollut...kerran tein ilman ja kerran lisäsin seesaminsiemeniä ja kauraleseitä)
1 dl öljyä

Kuorrutus
100 g sulatejuustoa
100 g maitorahkaa (setin yllättäjä, ja raikastaa ihanasti)
0,5 rkl maitoa
1 rkl sitruunamehua (olen tehnyt ilman)
1,5 dl tomusokeria
1tl vaniljasokeria
2 tl punajuurimehua (tätä sain aikaan lisäämällä hieman vettä raastettuun punajuureen)

Ohjeen mukaan pinnalle tulee punajuurilastuja, itse en jaksanut moisia väkertää, joten kaadoin pinkkejä nonparelleja.

Lopputulos on makean mausteinen (sic sen kanelin kans!) ja muheva.

Runoratsu vaihtoi väriä

Tässä UFO-viikkoni eli keskeneräisten ompelusten loppuunsaattamisrupeaman lisäsaldoa: valmiiksi ommeltu mekko Runoratsu-kankaasta. Otsikkoni viittaa siihen, kuinka tästä runoratsusta on aiemminkin tehty kangasta, sinapinkeltaista (tai okraa tai mikä se sävy nyt olisikaan) joustofroteeta, josta olen tehnyt liivimekon.

Kankaan on teettänyt Selia ja suunnittelija on meidän ompelupiirien oma tyttö Leena Renko. Nämä tietyt Selian kuosit ovat hujahtaneet hetkessä. En sitten tiedä, että kun tämä on jerseytä, että olisko ollut pidempään tarjolla vaiko vieläkin...

p.s. Kylläpä odotankin viikonloppua! Puu-urakka pihalla on kesken, siivoiluhommia tiedossa ja huvittaisi kokeilla punajuurikakkuakin uudelleen...Ja tulipa otettua kahden kuukauden ilmainen Netflix-kokeilukin, pitkästä aikaa olisi ihanaa olla äksänä sohvalla ja katsoa puolella silmällä viihdettä....

UFO-ompeluja haasteviikolla

Tässäpä sarja UFOja eli keskeneräisinä lojuneita ompeluksia. Meneillään on kisa keskeneräisten loppuunsaattamiseksi, tai no siis kilvoittelu itsensä kanssa, mutta ajattelin kirittää muita näillä kuvilla. Pahoittelen, että kuvat ovat ankeita. Kaupunkini on sysipimeä ja minä valoisan ajan töissä.

Sanonpa silti, että vaikka ovatkin peruspaitoja, nämä ovat todella suloisia. Sammakkopusero kun on Znokin kankaasta (kangasvaihtarit) ja Punahilkka Lillestoffin (Sampsukasta), ja niin Znok kuin Lillestoffkin ovat hirmu laadukkaita.

Vihreä apilapusero on muuten kivan värinen (vaihtareilta, lienee Michas Stoffecken interlockia). Olen käyttänyt kaavana Ottobren Kärryä ilman huppua, ja se on todella kivan näköinen päällä, ja siisti ommella.

Voin tunnustaa, että kellarin pukeutumistilan lattian sijaan haluaisin näyttää vaatteet lapsen päällä. Lapsi tutkisi sohvalla jotain puulelua, hänen hiuksensa hohtaisivat kultaisina ikkunasta siivilöityvässä auringonvalossa, taustalla näkyisi hieman taidegrafiikan lehdykkäistä huokumassa kulttuurikotimme tunnelmaa ja jossain sivummalla höyryäisi kaunis teekuppi kera hedelmävälipalan.

Mutta todellisuus on kellarin lattia, kyllähän sen turokin tietää.

Tämä on odottanut tammikuun alusta saakka. Hannan Kankaan Kioskikissa-velourista leikattu tunika. Keltainen rupesi tökkimään, mutta lapsi pitää kissoista kuin hullu puurosta. Tykkääköhän hullut puurosta. Jos olisin hullu, tykkäisin ennemmin juustosta. Mutta jätetään nämä filosofiat tältä iltaa, juttujeni taso korreloi unentarvettani.

p.s. Ulkoteemana on tällä hetkellä puiden kaato ja ensilumi, sisäteemana vasta tehty oikein mehukas punajuurikakku. Jaan sen reseptin varmaan piakkoin!