Vanha on turvallista

Kuuntelin aamulla puolella korvalla Yle Puheen tulevaisuutta käsittelevää lähetystä ja tarkemmin jonkun kommenttia siitä, kuinka valtio ja yritykset eivät osaa ennakoida tulevaa, koska näkevät tulevan menneisyyden kautta.

Yhtä aikaa hyvin lohdullinen ja lohduton ajatus.

Minäkin turvaudun menneeseen. Pidän kaikenlaisesta vanhasta romusta, jota lääpystelen ihastuksissani kirpputoreilla (en kuitenkaan keräile, yleensä katselu riittää). Pidän menneisyyteen syventymisestä – niin, suhtaudun siihen suorastaan kokonaisvaltaisen intohimoisesti.

Taapertelen hämmennyksissäni kasvimaalla: mitä se tulevaisuus tuokaan tullessaan? Teenkö tästä suotilkun, märästä pitävien kasvien reservaatin, vai onko tuleva kesä kenties kuuma ja kuiva? Suurten kysymysten äärellä olen kuin valtion päättävä elin: aina liian jähmeä, ei koskaan riittävän ketterä liikkumaan aikakerrostumissa.

Ehkä tähän väliin sopii silti tämän kesän romuosaston esittelykin.

Tässä vanha sisäelinopetustaulu.

Tässä näin.

Ja tässä vanha kirjahylly. Ystäväni tekemä siirtyi palvelemaan pojan huonetta. Ei todellakaan hylättynä vaan sopii vaan rakenteeltaan paremmin sekalaisille tavaroille.

Tämä on kirjahyllymäisen tiivis. (Kirjojen määrästä huomaa sen, etten aktiivisesti keräile kaikkea mahdollista; olen sellaisella alalla ja ollut aina sellaisilla aloilla, että kirjahyllyni pitäisi pursuta kaikenlaista kamaa, mutta ehei!)

Kurkkuyrtti pienoinen, kuulut tämän kesän voittajiin.

Olen jatkanut arkeen orientoitumista teippaamalla kotityölistan kylmiön oveen ja pitämällä kalenterisulkeiset. Nyt on merkitty kaikenlaista pientä kalenteriin ja siellähän sitä löytyy somasti pientä puuhaa, jos tuntuu, ettei perusarki saa peräsuolta pullistumaan.

Näin sunnuntai-iltana, kun olen saanut kurkata sienitilanteita ja käydä viipyilemässä kasvimaallakin, ei kuitenkaan ahdista. Että näinkin välillä!

p.s. Mun blogilistalta on tippunut tosi paljon blogeja eikä meinaa riittää luettavaa. Miten niin Insta vie blogikiinnostuksen? Haluan tekstiä! Huonoakin tekstiä! Ihan elämästä vaan. Ei tarvi kehittyä ja tulla paremmaksi. Oodi keskinkertaisuudelle!