Ei varmaan vielä, niin elinvoimaisia ovat vaikkapa blogit, joissa pohditaan sopivia värisävyjä johonkin noh, vaikka kynttilänjalkaan. Ja mikäpäs siinä. Värit ovat kauniita. Kynttilänjalkojen asettelu näyttävästi sievien esineiden viereen esteettistä. Neulominen rentouttavaa, ompelu päätä tyhjentävää, sisustus silmää miellyttävää.
Kotoilun suurin ongelma lienee tämä: kotoilu on tyhjiö, sisällötöntä hattaraa. Maailmalla tapahtuu nyt liikaa, ja arvioin, että tapahtuu koko ajan enemmän. Kotoilun tyhjyys asettuu räikeäksi vastakohtaisuudeksi maailman ylitsevuotavaisuudelle. Kun maailma vaatii läsnäoloa, muodostuu mahdottomaksi paeta mitättömyyteen.
Kun kotoilu tuli aikoinaan "muodikkaaksi" tai sanoisinko mieluummin tervetulleeksi, sillä en halua nähdä sitä ylhäältäpäin ohjattuna ilmiönä, johon langettiin trendikkyyden vuoksi (vaan ilmiönä, jolle oli oma vahva luonnollinen tarpeensa), olin ilahtunut. Olin ilahtunut siitä, että suuntauduttiin puuhailemaan jotain pientä kotipuolessa: villasukan kutominen on hyvin viehättävä ajanviete. Marjojen mehustaminen on taito, ruoanlaitto itse kerätyistä sienistä varsin tyydyttävää. Koin tässä pienen tekemisessä, puuhastelussa jotain vahvasti omaa.
Sitä en silloin ymmärtänyt, että kotoilusta muodostuisi oma vahva kuluttamisen ja suorittamisen muotonsa, joka hukuttaa alleen alkujaan idyllisen ja tervetulleen ilmiön. Omiin silmiini kauniista ja viehättävästä tuli inhottavaa ja rumaa. Enkä tarkoita yksittäistä, kauniisti laitettua kotia tai yhteistyötahojen kanssa neuvottelevaa bloggaajaa. Tarkoitan puroa, josta muodostuu koski, kohtuullisuutta, josta muodostuu kohtuuttomuutta.
Sitä vain tässä sanon, että kotoilun on aika mennä.
Eihän se vielä mihinkään ole menossa, enkä tässä profeettana heilu, kunhan vain ilmaisen ounasteluni. Sen kuitenkin haluan sanoa, että maailmassa on paljon yksinkertaista, aistein havaittavaa, läsnäolon ansaitsevaa ja tarvitsevaa. Se on hyvä muistaa, kun hakee toistuvasti lohtua kodin seinien sisäpuolelta.
Ankeinta ehkä on, että mikään tässä maailmassa ei kehity ellei siinä ole vahvaa kuluttajanäkemystä mukana. Juuri eilen luin jonkun Hesarin kolumnin siitä, miten virtuaalitodellisuuslaseja kehitetään lähinnä ostokokemuksen parantaminen mielessä. Meinasin järsiä pöydän rikki silkasta raivosta.
VastaaPoistaMuakin vaivaa kotoilussa sen sisäänpäinkääntyvyys. Saattaa olla, että syyllistyn siihen itsekin, ei sillä. Mutta vaikka itse tekeminen on tärkeää, pitäisi silti muistaa, että sillä ei ratkota isompia ongelmia (ja toisaalta, liika kulutus on liikaa kulutusta vaikka kotoilunkin nimissä.)
Noista virtuaalitodellisuuslaseista en oo lukenut. Mulla tulee mieleen vaan Strange Days -leffa, jossa pystyi elämään aiemmin koetun kokemuksen uudelleen. Se oli eräänlainen dystopia mutta kiehtomaan jäänyt.
PoistaVarmaan kotoilulla ei yleisimmin pyritäkään ratkomaan isompia ongelmia (tai jotkut ehkä) vaan rentoutumaan ja luomaan elämänsisältöä. Oli motiivi mikä tahansa, ei itseään saisi sillä sumuttaa. Kuten kirjoitit, liika on liikaa.
Hyvin laitoit.
VastaaPoistaVai onko niin, että jokaisella on aikansa kotoilulle (onko se lopulta koskaan ollut pois muodista tai tullut muotiin?), elämässä se hetki, kun kotona oleminen on enemmän tai vähemmän "pakko", jolloin siitä pakosta haluaa tehdä jotain suurempaa? Onko kysymys normaalin elämänkaaren yhdestä vaiheesta, joka on aina ollut ja tulee aina olemaan?
VastaaPoistaMietin sitäkin, mutta päädyin vastaamaan itselleni kieltävästi.
PoistaTaas niin fiksua tekstiä. Yhä fanitan, vaikken heti tuoreeltaan muista lukea.
VastaaPoistaKiva kun käyt vaikka aina välillä :) Kävin kurkkaamassa että hei, sullahan on omakin blogi! Mutta vissiin se ei sitten ollut oikein saanut tulta alleen :D
Poista