keskiviikko 29. elokuuta 2012

Sadonkorjuukiireitä

Taas tursuaa elämänhallinta ovista ja ikkunoista. Näpräilen (turhaan) työjuttuja kotona, kun pitää saada pyykkiä pestyä (mun työpaikalla on ihan ok tehdä välillä kotoa käsin), sadonkorjuu nielee aikaa.

Kävin sienestämässäkin ensimmäisen kerran (lähinnä yhden sienisalaatin ainekset) ja palo olisi päästä kunnolla metsään. Viinimarjoja poimin 2,5 ämpärillistä ja nautiskelin omenia suoraan puusta. Kasvimaalla en ole käynyt viikkoon, joten nämä pioniunikoiden ja malvikkien kuvat ovat jo vanhoja.

Eipä tässä oikeastaan muuta kuin että palailen pohdiskelemaan kyllä piakkoin. Pieniä uudistuksiakin on jollakin aikataululla luvassa, ja ehkä sen yhteydessä arvontaakin, vaikka 50 lukijan kunniaksi.

Olen jopa miettinyt, että vetäisin palstalle pressun ensi kesäksi enkä tekisi siellä mitään, laittaisin vain pihaa kuntoon ja nauttisin huolettomuudesta. Tähän aikaan vuodesta väsyn aina palstanpitoon, kun arjen kiireet vievät ajan ja metsä pullistelee marjoja ja sieniä. Mutta onhan tässä pitkä talvi edessä miettimisajaksi...








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tosi kiva, kun jaat aatoksesi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...