tiistai 21. elokuuta 2012

Kauppatuulet-tilkkupeitto

Olen pitkään puuhastellut kaikenlaista pientä tyttären huoneessa ja nyt tein parvisängyn alle "majaan" tällaisen tilkkupeiton.

Oikeasti halusin vain tehdä tilkkupeiton, koska niiden ompeleminen (loppua lukuun ottamatta) on niin rentouttavaa ja kärsivällisyyttä harjoittavaa puuhaa. Olen oivaltanut, että aloin harrastaa ompelua osittain juuri siksi, että se harjoittaa kiivasta mieltäni. Aion opetella pois myös heti valmista -periaatteestani, jonka mukaisesti väännetään viittä vaille valmista valmiiksi yömyöhällä -- ja silloinhan kaikki menee yleensä pieleen. Näin kävi viimeisen tikkaussuoran kanssa, mutta katson nyt, häiritseekö se, koska tämän käyttötarkoitus on kuitenkin olla ihan vaan hengailualusta ja touhupeitto.

Tällainen siitä tuli:


Käytin 5 x 5 -tuumaisia tilkkuja.

Edellisestä tilkkupeitosta oli jäänyt ylimääräistä tuota reunaan ommeltua pallonauhaa, joten käytin sitä hetken mielijohteesta.

Taustakankaana käytin pientä kukkasöheröä Eurokankaasta. Täytyy sanoa, että ihastuin kankaaseen näin jälkikäteen. Yleensä en tämäntyyppistä hankkisi, mutta se aneli päästä tähän työhön.

Ja sitten se huijausosuus: käytin taas valmiita tilkkuja. Tällä kertaa Trade Winds -kokoelmaa, jonka on suunnitellut Lily Ashbury Modalle. Jos ei halua tihrustaa tilkkujen leikkauksen kanssa tai jos pitää oikein paljon jonkun suunnittelijan kokonaisuudesta (tässäkinhän jokainen tilkku on ikään kuin maailmankauppatuote...tai no kai tuo nimi viittaa tiettyihin trooppisiin tuuliin, mutta haluan mieltää itse eri tavalla, hih), voi tilkkutöitä tehdä näinkin! Jossain vaiheessa kokeilen kyllä leikata itse trikoojämätilkuista jotain nuken peiton tapaista, mutta sisustamisessa tykkään kyllä tällaisista kokonaisuuksista.


Tässä vielä peitto kokonaisuudessaan.

23 kommenttia:

  1. Tosi mahtava! Siis mistä tilasit nuo tilkut? Oon joskus katellu englantilaisesta tilkkukaupasta samaan tyyliin lajiteltuja tilkkukiekkoja, mutta sillon jäi tilaamatta, kun ei ollut aikaa ommella. Nyt kiinnostaisi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kun en muista, tilasinko kenties Etsystä vai fabric.comista, mutta molemmat lienevät suositeltavia vaihtoehtoja... Etsyn kautta tilasin aiempaan tilkkutyöhöni: http://ehtoisa.blogspot.fi/2012/05/leivo-tilkkupeitto.html

      Olen hakenut "charm pack" -haulla, mutta tosiaan kaikenlaisia kiekkoja on saatavilla, eli siitä vaan työn kokoon nähden etsimään :) On niin herkullista saada tilkkupakkaus, jota voi suoraan lähteä sommittelemaan ja silittelemään :) Suosittelen!

      Poista
    2. Ei... pakko se oli tulla takasi tuijottelemaan tuota peittoa. Nyt pitää varmaan alka ettimään kankaita. Tuo on ihnasti tikattu, siis tolleen suoraviivaisesti, itse en jostain syystä ole vielä noin tikannut koskaan :) Seuraavaan tulee noin.

      Poista
  2. Ihana tilkkupeitto! Noi charm packit yms on kyllä tosi kivoja, saa varmasti yhteen sopivia kuoseja helposti. Mullakin on yksi ikuisuuspeitto työn alla, sekin tehty osittain valmiista tilkuista, koskakohan saisin senkin valmiiksi (rupesin tyhmänä tikkaamaan sitä käsin ja siinä on melkoinen homma).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, varmaan hyvä idea yhdistellä osittain itse ja osittain noita valmiita.

      Poista
  3. Kaunis peitto! Mun olisi varmaan myös syytä opetella pois tuosta samaisesta periaatteesta; keskeneräisiä töitä on laatikot pullollaan, juuri siksi ettei niitä saanutkaan valmiiksi yhdeltä istumalta :)

    VastaaPoista
  4. Hieno peitto! Ehkä minäkin voisin saada jotain aikaan valmiista tilkuista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei oo todellakaan vaikeaa! Pitää vaan jaksaa silittää aina välissä ja toimia rauhallisesti. Valmiiden kanssa saa keskittyä tilkkutyön ompelemisen opetteluun, ei tarvi saikata tilkkujen leikkaamisen kanssa. Vaikka ois sekin varmaan ihan kivaa.

      Poista
  5. voih! tää on ihana!!! laitoitko tonne väliin tikkikangasta? kuinka paksua oli jos laitoit?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Levyvanua on välissä. En muista paksuutta, oisko toisiksi ohuin, mitä oli paikallisessa kangaskaupassa...ööh...Jos on tärkee tieto niin voin koittaa tarkistaa, mutta varmaan kangaskaupassa osataan hyvin sanoa.

      Niin ja eikö sun pitäny olla allerginen hempeille? ;)

      Poista
  6. Ihana! Taidan tulla hengailemaan teidän majaan. :)

    VastaaPoista
  7. Aivan TOSI TOSI ihana!
    Oliko tuo helppo pyöritellä (tikata) tavallisella ompelukoneella?
    Voi, että kun mä olen niin nynerö noiten PayPalien kanssa, että multa jää tilaamatta vaika mitä, kun en sitä osaa :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanotaanko nyt niin, että jollekin tarkemmalle ompelijalle mun kädenjälki olis varmaan hutaistun näköistä. Ja tarkoitan juurikin sitä loppuvaihetta, kun tikataan kaikki kankaat ja levyvanu päällekkäin ja tehdään reunat. Tässä työssä mulla meni hieman ryppyyn taustakangas parista kohtaa, mutta itse tilkut ovat hyvin siistit sekä saumoistaan että päälitikkauksesta.

      MUTTA. En näkisi millään lailla rajoittavaksi tekijäksi, että tekee peruskoneella. Itselläni on Taika-Singer vuodelta 1973. Ainahan voi purkaa, eikä tarvitse aloittaa korvaamattomalla mummon perintökankaalla ;)

      PayPalia on kyllä kehuttava maasta taivaisiin. Pidän sitä äärettömän helppona ja turvallisena, eli suosittelen lämpimästi! Mutta varmasti tilkkuja saa Suomestakin.

      Poista
  8. Tosi kiva peitto! Minäkin alan lämmetä tilkkutöille näiden sun tekemien peittojen ansiosta. Valmiit tilkut vois olla se mun juttu. En kuitenkaan sais leikattua just sopivia tällä mun "sinnepäin" mentaliteetilla. :-D
    En tiiä sitten miten tuo kasauspuoli onnistuis, sais olla tarkkana että menee tilkut kohdilleen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, mutta ei se kohdistus oo ollenkaan vaikeaa, jos on silittänyt saumat toiselle puolelle ja kohdistaa ommellessaan. Sopii siis suurpiirteisillekin :P

      Poista
  9. Onpa todella kaunis! Pitäisköhän itsekin kokeilla tilkkutöitä joskus...

    VastaaPoista
  10. voi että on ihana peitto. mulla on seuraavaksi tarkoitus tehdä tytölle iso päiväpeitto..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinäpä hommaa...Mutta on se kyllä tosi kivaa. Mun pitäis viimeistellä vielä yksi peitto, jos aion selvitä kankaattomasta kuukaudesta kunnialla :) (Ostin sitä varten taustapuuvillan.)

      Poista

Tosi kiva, kun jaat aatoksesi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...