Kyllä on ehtoisa emäntä ollut viikonloppuna innoissaan, kun marjapuskaan ja metsään pääsi.
Metsään tosin ihan vain pienelle piipahdukselle, ja sieltä tuliaisina tatteja, joita kuvassa. Heti tein tattikeiton.
Marjoja taas tuli muutama ämpäri, osa mehuksi. Osasta sitten lappapuuroa, smoothieita, rahkaa ja ihan vaan puuronpäällistä.
Kun pääsin vielä kurkistamaan tyrnien kypsyysastetta auringon kimallellessa tyynessä merivedessä, tuli sellainen olo, että kuka urbaania elämää kaipaakaan. Hyvä unohtaa vaikka se, miten pääsee töihin ja mistä töitä, puhumattakaan pitkästä talvesta.
En ole sielultani erityisen urbaani, mutta oma paikkansa on vaikea määritellä. Onko siloiteltua ja epärealistista ajatella omia viinimarjapensaita ja omenapuita, tai ryytimaata kotipihalla? Menee sille punainen tupa ja perunamaa -unelmalinjalle. Tai sille omakotitalo kaupungista järven rannalta -realismitasolle.
Mutta kylläpä sielu lepäsi. Iski vaan aivan armoton herkutattikuume. Tällä viikolla pitäisi äästä tattimetsään, ei mutinoita!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tosi kiva, kun jaat aatoksesi!