sunnuntai 1. toukokuuta 2011

Piha herää, niin kompostikin

Näin eilen kompostin, jonka pieneliöitä oli tullut kuumuudestä hengähtämään kompostin muovisille reunoille. Kaikennäköistä ötökkää! Mieleen hiipi taas katkeruus siitä, kuinka hiljaista arvelen kompostorivastaanoton olevan taloyhtiössä. Otan silti vuosikokouksessa asian esille, jotta saisin hyvää maanparannusainetta hautakummulleni eli kukkapenkkiin.

Mun pitäis tosissaan sanoa suoremmin, jos mua jää joku asia harmittamaan. Naapurin akalle pitäis laittaa luu kurkkuun ja todeta, että jos sulla ei kerran ole mitään oikeasti ystävällistä sanottavaa, ole sitten hiljaa. Näivety vaikka tuohon katkeruuteesi. Teen itse toisen ilkeydestä liian ison numeron, annan sen vaikuttaa.

On sitä paitsi sinänsä sääli, ettei näpäytä takaisin, kun kumminkin osaisi. Ilkeä en halua olla, mutta tiukkana pysyminen on eri asia. En todellakaan halua, että joku elämäänsä kyllästynyt kurppa kävelee mun ylitseni.

Naapurin koira on jatkanut mellastamistaan takapihallani. Eilen kaksi kertaa, jona toisena se oli kaatanut mun sitä varten virittämän aidan. Mitä teen, jos olen jo sanonut asiasta toistuvasti ja virittänyt aidan? Viritänkö aidan piikit hieman naapurin suuntaan törrölleen? Mun eläintä kohtaan kohdistuva aggressioni on itselleni epätyypillistä ja selittynee mun voimakkaalla perenna- ja kukkasipulisuojeluhalullani. Ja sillä, etten halua ison koiran riehuvan mun pihallani, piste. En viitsi kutsua vauvaikäisten äitejä päiväkahviaikaan kylään, kun en voi taata, etteikö koira kaataisi pihalla lastenvaunuja...Ehkä pyydän naapuria ostamaan mulle verkot, joista mikään ei pääse läpi. Olishan se jännä, jos mun vaatimaton pihani näyttäisi ihan Belfastilta.

(Ja kyllä, olen epäreilusti sitä mieltä, että kissat saa kulkea vapaana, isot ja tuhoja tekevät koirat ei.)

Pihalla on kyllä kaikenlaista elämää. Linnuilla pariutumista ja lauleskelua, orava loikkii koristeomenapuussa ja siili vierailee iltaisin. Mietin just, kuinka sitovaa olisi ruokkia siiliä. Olisi kiva seurata, toisaalta ruoka saattaisi houkutella myyriäkin..Toisaalta, kissa syö myyrät...

Nyt maalauspuuhiin ja sitten vappubrunssille. Pienoiskasvihuone odottaa edelleen kokoamista, sinne olisi tulossa porukkaa sisään, pitäisi vaivautua. Basilika, ruohosipuli ja auringonkukansiemenet yhä kylvämättä. Jossain vaiheessa suunnitelmat alkavat väsyttää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tosi kiva, kun jaat aatoksesi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...