perjantai 22. tammikuuta 2016

Kaktusterraario ja muuta vekkulia

Yhden naisen haaste Toiminnallinen koti 2016 iskee jälleen! Tällä kertaa paransin paria sinänsä vähäpätöistä seikkaa kuopuksen huoneessa periaatteella "mua huvitti". Lastenhuoneet kun ovat siitä kinkkisiä paikkoja, että niitä on aika turhaa sisustaa. Esteettiset näkemykset ovat eri leveleillä. Noh. Olennaista ainakin kuopukseni tapauksessa olisi, että tavaroilla olisi paikkansa, joten Ikea-reissun yhteydessä paransin tilannetta hieman hommaamalla tuollaiset seinään laitettavat pikkunupit ja niihin tuollaiset simppelit korit. Suurpiirteisempikin janari osaa päätellä 1-2-3 ja lajitella oman logiikkansa mukaan parhaimmat aarteensa, kuten vessapaperirullahylsyt.  


Huone ei näytä tältä koskaan. Mutta jamppa ei ole kotona, joten...


Hirviöpuvut ojennuksessa.


Tässä pientä esimerkkiä pyrkimyksistäni sukupuolineutraaliuteen: leikkikodissa on poliisiauto päikkäreillä. En tiedä mikä on ihan peitelty, mutta luultavasti jonkin sortin vene.


No, pääsen seuraavaan Toiminnallinen koti 2016 -haasteeseen eli erityiseen "mua huvitti" -osastoon. Olen luvannut, ettei asuntoon tule toista akvaariota. Kukaan ei kuitenkaan ole puhunut terraariosta mitään.  Muahahahahhahaaa! Ekassa kuvassa terraario hieman kurkistelee. Se on vielä vähän vaiheessa. Kyseinen akvaario on puolisoni vanha varmaan ainakin parinkymmenenvuoden takaa ja jos joku innostuisi tekemään minikasvihuoneen itselleen, tällaisia saa varmaan vitosella-kympillä. Eivät ole käyttämättöminä niitä halutuimpia varastoelementtejä.


Tässä se on. Tarkoitus olisi haalata vielä erinäisiä pikkujuttuja koristeeksi. Terraario on tommoinen niinku kaktustyyppinen.


Kasvikunnan ulkopuoliset oliot rajoitan muovisiin.


"Vähänkö siide!", sanoi tytär.


Tästä päätellen joululoma teki jotain puuhasteluenergialleni, mutta kovin mahtavat nuo voimat eivät edelleenkään ole. Huomaan olevani arki-iltaisin tyytymätön, kun haluaisin tehdä jotain, mutta energiani ovat lopussa, ja loppujen lopuksi roikun netissä tai WhatsAppissa. Ei oo reiluu, mutta ketäpä tässä syyttäisi... Pitäisi saada itsensä riuhtaistua huonoista toimintamalleista, mutta väsymys ei ole paras motivaattori petraamaan toimintamalleissa. Plääh.

Lisäksi kuopus tarvitsee huoneeseensa lukulampun ja sen saamme siirtämällä yhden valon paikkaa. On sitten kivempi lukea iltasatuja. Muuten taitaa olla paras antaa tyypin tolskailla itsekseen, kunhan aina välillä kerää lelunsa.

4 kommenttia:

  1. Hmm.. sain puolisolta synttärikukkana kaktuksen. Pitäiskö laittaa terraario pystyyn täälläkin. ;) Ps. mietin kyllä hetken, mitä se kaktus viestittikään, noin kukkana, mutta en löytänyt kuin positiivisia merkityksiä. Ehkä se ei ollutkaan tarkoitettu istuimeksi. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melkoista vaivannäköä olisikin hankkia lahja vain kettuillakseen :) Ehkä olet nuupottanut sisätiloissa pihalle tuijotellen, jospa siippasi on ajatellut, että pitää nyt jotain tekoelvytystä antaa talven ajaksi :) Niin ja suosittelen kokeilemaan ja jään myös odottamaan blogiin todistusaineistoa!

      Poista
  2. En ole ikinä vielä nähnyt kaktusterraariota, hieno, kyllä te bloggaajat olette kekseliäitä, joutuu todeta aina jokaisen kohdalla. Kaikilla on vaan se oma juttunsa. Olen eka kertaa sun blogissa ja liityin lukijaksi. Ois kiva jos tulisit kylään myös Aurinkokujalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kun kiva ja tervetuloa! Ehdottomasti tulen pistäytymään blogissasi, mutta täytynee jättää se työajan jälkeiseen aikaan, niin ehtii rauhassa selailla :D

      Poista

Tosi kiva, kun jaat aatoksesi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...