Kuumottavat trendit

Täällä Keski-Euroopan sykkeessä tulee kuljeskellessa seurattua, mikä on in ja mistä kirjoitetaan. Koska blogini on yltiötrendikäs, kerrotaan nyt armosta tulevat trendit, sillä ehkä jo viiden vuoden kuluttua ne ovat Suomessakin:

1) Pyöräilystä tulee megatrendikästä.

2) Kasvissyönnistä tulee arkipäivää.

Sanokaa minun sanoneen!

Tämän tulin kertomaan siksi, että töiden tekemisen sijaan mun tekee mieli kuunnella kasaribiisejä ja no, olla tekemättä töitä. Mun pitää avautua kuin nainen 42. raskausviikolla monenlaiselle teoreettiselle pohdinnalle ja se saa mun pienen sieluni kaiken muun aistikuormituksen ohella hätätilaan.

En saa viritettyä kohdasta 2) edes aasinsiltaa vaikkapa johonkin kokeilemaani reseptiin, sillä tapojani uhmaten mua on tänne tulosta saakka lähinnä oksettanut koko ajan (muutos ja kenties tämä urbaani elämänrytmi). Ihme kyllä ei siis tee mieli ruokaa. Mutta sen verran voin sanoa, että ns. työpaikkaruokalani, joka siis on sinänsä persoonaton liukuhihnasto, on pelkästään kasvisruokavaliopohjainen, vegaaneille on omat vaihtoehtonsa. Juuri kukaan ei pidä sitä mitenkään erityisenä, ruokaa haukutaan samaan tapaan kuin mitä tahansa ruokalamättöä. Lihattomuus on menettänyt keskusteluarvonsa.

Koska ruoka on täällä muutenkin halvempaa, olen yrittänyt syödä iltaisin ruokaa sen mahdollisimman alkuperäisessä muodossa, kuten kirsikkatomaatteja siltään, rypäleitä siltään, porkkanaa siltään (ja no, juustoa siltään...).

Olen ehkä informoinut lähipiiriäni jotenkin huonosti, sillä olen saanut useita hämmentyneiksi muuttuneita yhteydenottoja, kun olenkin täällä. Ja vaikka olen kuinka yrittänyt ilmaista itseäni täällä blogissa kirkkaalla ajatuksenjuoksulla, väitti eräskin anonyymi bloggaaja mua mystiseksi anomuumiksi! Panettelua.

En toki oleta, että elämäni yksityiskohdat olisivat välttämättä erityisen kiintoisia, mutta ehkäpä tällainen on nykyminä: puoliläpäisevä kalvo. Jokin teoria ihmisten jatkuvasta toisistaan etääntymisestä yritti luikerrella aivoihini tänään, muttei vielä päässyt asettumaan. Tarkoitan oikeastaan sanoa, että samalla kun mietin paljon läsnäoloani sosiaalisessa mediassa ja lähinnä suunnittelen, mistä kaikesta haluaisin avautua vaikka Facebookissa, mutten sitten kuitenkaan avaudu, pyrin ojentamaan kättäni eri suuntiin. Etsin läsnäolon hetkiä ja jaettuja oivalluksia.

Niille uteliaana pysyminen on yksi elämäni tavoitteista.