Elämä on täyttä

Olipa kyllä kokemus käydä kotona ja nähdä, että on täysin mahdollista, että mulla menee krookuksien kukinta ohi. Hieman huvittavaa olla asiasta järkyttynyt, mutta huolestuneena kyllä silmäilin lumen läpi puskeneita hiippoja.

Tänään kävin parin tunnin päiväkävelyllä, taas maata vaihtaneena, ja katselin kukkia. Nyt alkaa vihertääkin, mun huoneen ikkunaa kohti kurkottelee hiirenkorvilla oleva oksa. Huomenna kävelen töihin magnolian kautta. Sen kauneudesta aion nauttia nyt joka päivä.

Sitähän mun piti sanoa, että kun kotona käväisin, hoksasin, että elämä on hurjan täyttä. Laukkasin kieli vyön alla kaikki ne päivät, mitä olin maisemissa, hoitaen milloin työasiaa, milloin taloyhtiöasiaa, milloin lasten asioita (hauska yrittää luoda illuusiota kiireettömästä yhdessäolosta),...Ehdin sentään pitää veljenpoikaa sylissä ja olla omien lasten kanssa. Mutta kaikki puuhastelut, ei toivoakaan...

Osa täyden elämän tunteesta selittyy elämäntilanteella: pienillä lapsilla, työllä. Mutta mulla on kyllä tapana myös luoda imperiumia, jonka toimivuus on musta riippuvainen. Mun kasvit, mun akvaario, mun kissa, mun käsitytöt, mun kasvimaa, mun remontit, mun tuunailut, mun siivoiluideat. Täällä mulla on vain matkalaukullinen tavaraa eikä ketään. Onhan se ajatuksia herättävä kontrasti, tila pohdinnoille.

Sen verran aion antaa itselleni löysiä, että ensi lauantaina käyn torilla katsomassa puuvillakankaita. Tää on päätös.

Pikku kukkakavalkadi vielä sunnuntaikävelyltäni. Tunnen kasvoillani uusia pisamia.