sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Toinen elämä

Terveiset rinnakkaistodellisuudesta. Täällä ei puuhailla yhtään mitään, mutta tämähän ei olekaan ehtoisan emännän elämää vaan huhuilu toisesta maailmasta.

On aika jännittävä kokemus jättää kaikki. Tässä tapauksessa en tokikaan halua luopua kaikesta, mitä kotimaassa on. Tämä onkin jättämisharjoitus: jätä elämäsi hetkeksi, luo itsellesi uusi, tule sitten takaisin.

Kun painaa kotioven kiinni, törmää vääjäämättä sellaisiin asioihin itsessään, jotka eivät ole ennalta tuttuja. Kun olen ollut poissa perheen eli melun luota, olen avautunut musiikille. Vaikka on sitä tapahtunut ennenkin, joskus mukavina kotityöpäivinä olen valinnut cd:n ja kuunnellut sitä nautiskellen, antanut musiikin virtailla kodin eri kerroksissa. Asun perheessä, jossa on äiti ja täysi-ikäinen tytär. Tytär kuuntelee aina vessassa klassista radiota. Olen alkanut tehdä samaa. Eilen aamulla kuuntelin kylvyssä klassista musiikkia. Musiikki virtasi, sielu hengitti. Hämmästyttävä kokemus tällaiselle, joka on sulkenut itseltään instrumentaalisen musiikin pitkäksi aikaa.

Ehkä sopiva sana uusille kokemuksille onkin avautuminen. On avauduttava myös ihmisille. Joinakin päivinä olo on hyvin yksinäinen ja kömpelö, toisina hengittävä ja vapaa. Oppiminen ja vieraus väsyttävät. Yhtenä päivinä kauhistuin, kun työpaikan kahvinkeitin teki mitä sattui. Juoksin työhuoneeseen ja sanoin kollegalle, etten osaa yhtään mitään. Sama oli tapahtunut muillekin, mutta olin ainoa, jolta puuttui varmuus siitä, miten asiat tapahtuvat. Miten sälekaihtimet toimivat. Milloin annetaan juomarahaa. Kuinka monta kertaa avainta käännetään, ja huh, miten työasioita täällä jäsennellään.

On myös jännittävää etääntyä perheenjäsenen roolista. Näin pitkä eriytyminen on jonkinlainen, ei ehkä vakavasti otettava, mutta jo huomattava irtautuminen ydinperheen normaaliudesta. Normaaliudesta poikkeamista olen alkanut todella ymmärtää vasta viime vuosina. Sitä, miten normaalius määritellään ja kuka sen tekee. Mitä on normaalin olemassaolon keskiarvo ja kuinka elämänsä voi (tai ei voi) järjestää kulkemaan keskiarvon sivupolulla, vieressä jolkottaen.

Poissaolo on myös nöyrryttävää. Nyt voin kirjoittaa hengittämisestä ja vapaudesta, illalla voin kokea syyllisyyttä tai kaipuuta, yksinäisyyden hätää, osaamattomuutta ja itseni epäilyä.


3 kommenttia:

  1. Mielenkiintoista! Ei kyllä ole tullut juurikaan kuunneltua musiikkia perheellisenä. Ei ole tyhjää äänitilaa täytettäväksi.

    VastaaPoista

Tosi kiva, kun jaat aatoksesi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...