sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Vankiladraamaa ja neulontaa

Mulla ei ole vieläkään ompelukonetta, mutta sain sentään jotain valmiiksi: alpakkaisen ponchon. Lankana on teetee caacao ja se tuli ohjeen mukana, kun olin hetken jonkinlaisen käsityökirjakerhon jäsen. Siihen minut puolestaan houkutteli mukaansa ahneus, ja ahneus se on tässä viime aikoina mietityttänyt.

On nimittäin niin, että kotipuuhailun auvo valtasi minut kuin usko tai vankka elämänfilosofia silloin, kun odotin kuopustani. Sitä ennen olin toki puuhastellut yhtä lailla, mutta en maalannut puuhailuistani merkityksiä elämääni niin kuin kuopuksen myötä.

Nyt tuntuu kuin tuo harmonian hana olisi väännetty kiinni ja minut olisi jätetty yksin kylmään, jossa vallitsee ankaruus, vakavuus ja pimeys. Ei niin, että jotenkin halveksisin käsitöitä tai kodin tuunailuja, ehei. Vaan niin, että koen kaiken kovin turhaksi ja merkityksettömäksi.

Rehellisyyden nimissä, kyllä haluaisinkin olla kohtuullinen ihminen. Lukea hyvää kirjaa sen sijaan, että päivittäisin uutuuskankaan nettikauppasivua (kerran oli niinkin, ja mitäs nyt: olen jo kyllästynyt koko kankaaseen. Näin käy. Ilo ja tyydytys on perin usein hetkellistä.), jotten jää ilman.

Mutta niin, lohduttomalta tuntuu tällainen sisäinen ehdottomuus. Hankala tätä on ilmaistakaan. Maailma on sellainen paikka, että pahoille ajatuksille ja asioille on omat kiintiönsä. Niiden yli ei sovi mennä.

Kyllä sentään kierrätyskeskuksesta hain nukketalokaapin. Siitäpä lisää myöhemmin...sanoo hän, joka päivisin miettii murhia ja vissiin sitten iltaisin aikoo leikkiä nukeilla.

Otsikkooni viitaten, olen tyydyttänyt sisäistä tyhjyyttäni katsomalla telkkaria. Tämän ponchon valmiiksi saattamiseen meni kokonainen kausi Netflixin Orange is the New Black -sarjaa. Se onkin oikein hyvä sarja.

En kirjoita vielä joulusta. Olen epäjouluihminen. Mutta kyllä minä jonkinlaisen joulutontun sisältäni vielä ruoskin, katsotaanpa vain. Eilen oli olkkarin pöytä täynnä ihania pikkutyttöjä koristelemassa pipareita ja syömässä torttuja. Jotain siellä syvällä sisimmässä liikahti, kyllä vain. Kyllä tää tästä.




6 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Tänks. Kiitti taannoisesta kerimisavusta :P

      Poista
  2. Pieni merkitys yhteiskunnalle, suuri yksilölle :)

    VastaaPoista
  3. Hei mä rupesin heti seuraamaan Orange is the new blackiä! Mä olen niin vaikutteille altis!

    Ponchoa en kyllä ala tekemään. Vaikka hieno on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kohta on kutimet kädessä. Messuilla ponchoja myyt, harrastuskuluja sillä katat.

      Mää tykkäsin siitä eka kaudesta (tokaa odotellessa!), mutta toisaalta annan pienet ärsytykset auliisti anteeksi, jos sarja on jollain tasolla puhutteleva ja ei liian väkivaltainen. Katotaas mitä tykkäät jatkosta!

      Poista

Tosi kiva, kun jaat aatoksesi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...