sunnuntai 25. elokuuta 2013

Rautaromusta prinsessojen pediksi

Olipa kerran kellari, joka kaipasi vierassänkyä. Se kaipasi sellaista sänkyä, jonka päälle voisi kasata useampia patjoja vieraita varten ja sellaisen, jossa ei olisi puiset jalat. Mielessä kävi monenlainen vaihtoehto hetekasta käytettyihin Ikea-sänkyihin, mutta kaikki oli melkein, ei just.

Ei muuta kuin tori.fi-ilmoitus, tuloksena vastaus, että eräällä rouvalla odottaa rautaromukyytiä kaksi yli satavuotiasta rautasänkyä. Joku oli kuulemma sanonut, että jos ne käsittelisi, ruosteen alla saattaisi olla ihan kelpo sänky? Ja niinpä päädyin talvisena tammikuun päivänä hakemaan hangen keskeltä ruostuneen satavuotiaan sänkyvanhuksen omalle pihalleni.

Naapurit sitä varmasti ihastelivat, sillä sänky seisoi näkyvällä paikalla kauan. Ongelmana oli nimittäin se, ettei se mahtunutkaan kellariin, loppusijoituspaikkaansa. Onneksi oli suurimman osan ajasta pimeää.

Kyllähän romu ihmetytti vierailijoitakin: mikä TUO on? Sanoin vaan, että siitä tulee joskus jotain hienoa. Ei lisäkysymyksiä.

Lapset lähtivät eilen (toim. huom. yli puoli vuotta kuvattujen tapahtumien jälkeen) yökylään ja vihdoin ja viimein tuota öö kuningas ja kuningatar pääsivät sängynlaiton pariin. Kone ulisi pitkään hiomahommissa ja lopulta sänky sai ylleen maalin.

Tadaa! Tässä se sitten on. Kuvat eivät tee oikeutta, sillä sänky on kellarissa eikä siellä ole yhtään ikkunaa. Miljöössä on kohtuullinen määrä romua. Lisäksi sängystä puuttuu pohja. Ja ne patjat. Ja tuota sänky on vielä toistaiseksi kahdessa osassa, sillä se ei mahtunut yhtenä kappaleena portaita alas. Ja sängynpeittokin on vasta koneessa pyöriviä kankaita ja Visio.

Hiljaa hyvä tulee, arvelen.










5 kommenttia:

  1. Voi, kyllä on hieno! Pitääkö sinne patjojen alle sitten laittaa herne?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!

      Joo, kun tätä asiaa nyt kysyttyäsi pohdiskelin niin kyllä, kyllä sinne pitää ehdottomasti herne saada.

      Poista
  2. Voi miten hieno! Olispa metkaa saada tuollainen meillekin - tosin nimenomaan ruosteisena, ja ulos. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noh, näitä oli kaksi ja mulla on se toinenkin, juurikin pihalla, mutta taitaa olla liikaa välimatkaa.

      Poista
  3. Kaunis on! Mäkin haluaisin tuollaisen, tai vaikka kaksikin jotta pihallekin olisi omansa :)

    VastaaPoista

Tosi kiva, kun jaat aatoksesi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...