torstai 3. tammikuuta 2013

Vinkkejä eteisen säilytystiloihin

Aion hieman uudistaa eteistä. Nyt olisivat hyvät neuvot kalliit kaikille mahdollisille eteisen säilytysratkaisuille! Jaa omasi, tee se jo tänään, älä aikaile, toimi nyt!

Kotini on suunniteltu ja toteutettu kultaisella 60-luvulla, jolloin tietyt asiat olivat toisin. Eteiseen ei jääty kotoilemaan ja ottamaan perhekuvia. Työnnyttiin sisään, kuorittiin palttoo niskasta ja mentiin kopin kokoiseen keittiöön perunoita keittämään.

Kun muutin tänne viisi ja puoli vuotta sitten, halusin äkkiä klaustrofobisen ja rikkinäisen lastulevykomeron pois eteisestä. Se ei toiminut millään muotoa. Tilalle tuli Sovella-kiskojen päälle jokunen yksinkertainen hylly. Perkkauksen jälkeenkin hylly pullistelee. Kuuskytlukulainen kun ei pelleillyt pyöräilykypärien kanssa, kierrättänyt kaikkea roskaa, omannut niin ällistyttävää määrää pipoja, tumppuja ja huiveja, eikä ehkä myöskään säilyttänyt kaikkia pyöränkorjaustarvikkeitaan eteisessä.

Jotain on siis eteisessä tehty, mutta olen alistunut muutoksen aaltoon pääni sisällä. Yleensä myhäilen omahyväisesti kestävälle maulleni, mutta on näitä hutejakin. Säästäväisyys ei aina korreloi ajattomuuden kanssa (minkä vuoksi olenkin alkanut karsastaa säästäväisyyttä sisustusratkaisuissa...kekseliäisyys ja vaivannäkö ovat sen sijaan edelleen listoilla). Viitisen vuotta sitten eteinen tapetoitiin tupakka-askin hinnalla kaverilta saadulla tapettirullalla. Tapetti oli ihan kiva ja on sitä edelleen, mutta, noh, nykyään inhoan sitä (ehkä siksi, ettemme ole toisillemme tarkoitetut).

Niinpä alun korjausliikkeistäni huolimatta eteisessä on ainakin seuraavat ongelmat:

  • Eteisen ikivanha ja onneton naulakko lasten repuille ja avaimille on väsynyt elämän haasteisiin. Sen koukut ovat katkeilleet eikä volyymi riitä kaikille sille roinalle, jota siihen laitetaan roikkumaan.
  • Tapetti on menossa vaihtoon. Kiitos ja anteeksi.
  • Osa eteisestä on puupaneloitu. Olen aina pitänyt siitä, mutta samalla se on kuluneen näköinen. Sävyn voisi muotoilla ilmaisulla "kusenpolttama".
  • Eteinen maalattiin aikoinaan vanhemmiltani saaduilla jämämaaleilla. Maalin sävyt eivät ole kyseiseen tilaan erityisen tyylikkäät ja pinnat ovat lisäksi ottaneet osumaa.
  • Kaikki karmit sekä sinänsä erittäin kaunis väliovi ovat pinnoiltansa kuluneet.
  • Katto on likaisen musta.
Aikomieni korjausliikkeiden (tapetin poisto ja korvaaminen, seinien maalaus, paneelien mahdollinen maalaus, listoitus, oven ja ovenkarmien maalaus, katon maalaus) lisäksi kaikki säilytysratkaisuviisaudet olisivat tarpeen. Jos siis tiedät jotain eteisen säilytyksestä, jaa viisautesi!

Aion tehdä lähiaikoina pyhiinvaellusmatkan Ikeaan. En siksi, että aikoisin vuorata kotini Ikealla vaan siksi, että kaverit ovat aina askeleen muita edellä säilytysratkaisuissa. Ikea-tuntijat, knopatkaa parhaat vinkkinne!

8 kommenttia:

  1. Hmm.. Ikealaisista mun ikisuosikkini kaikessa monikäyttöisyydessään on Expedit-sarja, jonka lokerikkohyllyköitä myydään monen kokoisina ja värisinä ja joihin löytyy myös monenlaisia koreja, laatikoita ja ovia.

    http://www.ikea.com/fi/fi/catalog/categories/series/09064/

    Ja voisiko naulakko-ongelmaa auttaa tällä? Koukuthan voi ruuvata seinään asti kiinni.

    http://keltainentupajaperunamaa.blogspot.fi/2012/10/pienille-ja-sieville.html

    Toivottavasti näistä oli jotain hyötyä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolla tavalla just kahteen kerrokseen ajattelin itsekin laittaa pikkunaulakot, mutta taidan vaan laittaa valmiit mallit, kun on muuten laittelemista tuossa eteisessä.

      Lokerohyllykkö ois varmaan joo ihan näppärä, ajatellen lasten romppeita, mutta en varmaan viiti uudistaa yksinkertaisia hyllylevyjä, kun ne toimii ihan jees. Siistihän niillä kyllä varmaan tulisi, jos just laittais jotain lootia, ettei kaikki pursuilisi.

      Poista
  2. Kuva helpottaisi tietysti huomattavasti hahmottamista mutta yksi ihan ehdoton pienen tilan säilytyskaluste on kenkäkaappi, meidän eteisessa kolme IKEAsta ostettua on vierekkäin seinällä ja palvelee lapsen pipo-hanska-kenkä-yms. varastona.
    Toinen ihan hauska pieneen tilaan sopiva persoonallisempi juttu on sellainen "kartanokeittiöistä" tuttu kattoon roikkumaan laitettava koukkuhärpäke, johon voi keittiössä ripustaa vispilöitä ja kattiloita, eteisessä vaikka takkeja. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tota koukkuhärpäkettä en uskalla ees harkita, kun veikkaan, että se ois hetken päästä meikäläisten taloudessa kaamean rytöläjän näköinen :D

      Mutta tota kenkäkaappihommaa oon miettinyt vakavasti (joskaan meillä ei välttämättä tila riitä edes siihen). Tuleeko sitä käytettyä niin, että kengät tosiaan sijoitetaan sinne? Ja entä saappaat, saapikkaat jne, ne ei varmaan mahdu kuitenkaan? Jos nyt satut tämän vielä lukemaan, käyttökokemusten valaiseminen olisi avuksi :) Minä kun epäilen, että ne töröttäisivät paikallaan tilaa viemässä, tai että kenkien kuraisuus/lumisuus/ihan vaan märkyys estäisi todellisuudessa niiden käytön.

      Poista
    2. Meillä noissa kenkälaatikoissa on talvella kesäkengät ja kesällä talvikengät, kahdessa muussa laatikossa on pipot ja hanskat, yms. eli ei niissä pelkkiä kenkiä tartte säilöä... =)
      Meillä muutenkin pyörii ns. käyttökengät pitkin eteisen lattiaa mutta ne harvemmin käytössä olevat ovat löytäneet tiensä takaisin kaappiin tai laatikkoon.

      Poista
  3. Meillä on 3 ylimääräistä mustaa ja 3 ylimääräistä valkoista ikean muovista kenkälaatikkojuttua. Ovat mun mielestä kätevimmillään pipojen yms. säilytyksessä. Menevät pieneen tilaan.

    Koukkunaulakko jees, tankonaulakkoon menee tuhatkertaisesti enemmän tavaraa. Jos ompelet ylimääräisille takeille pukupussit mieluisesta kankaasta, pysyy yleisilme siistinä.

    Jos toimitat tilan mitat, voin mallintaa eteisen sulle, jos kaipaat jotain isompaa muutosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arkkitehti iskee! :D Tosi kiva, että paneudut pahaisen eteiseni pulmiin.

      Nyt mietin, kannattaisiko isompi muutos vai ei. Paljon ei ole mallinnettavaa, koska ei ole pinta-alaakaan. Avohyllyt eivät ole kovin kauniit, mutta olisiko huono ajatus laittaa kattoon kisko ja kiskosta verhotanko? Teidän entisessä kodissahan taisi olla verhot eteisessä, toimiko vai ei...?

      Tilassa on nyt yksi tankonaulakko ja se riittää tarpeisiin sinänsä, varsinkin kun lisäksi käytävässä on lastenvaatteet vetolaatikossa penkin alla. Koukkunaulakoihin saa lasten reput ja avaimet. Kengät on joskus haittana, ja tursuileva yleisilme.

      Poista
  4. Laita mitat. En muista ulkoa. Verho ei toiminut.

    VastaaPoista

Tosi kiva, kun jaat aatoksesi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...