sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Telkkarityyny

Lapset ovat muhineet piloille pari koristetyynyä, joita yritän lannistumattomasti asetella nojatuoliin...Turha vaiva. Turhake on tuomittu istuttavaksi littanaksi.

Otin asian latteana käytännön faktana ja päätin ommella sisustukseen sopivat istumatyynyt molemmille kupeitteni hetelmille. Aloitin yhdellä, koska sisätyynyn teon vuoksi siinäkin oli värkkäämistä. Pienempi saa omansa, kunhan ehdin, eipä tuo juuri vielä televisiota katsokaan.

Halusin tyynyjen sopivan olohuoneessa majailemaan, aiemmin ompelemaani tilkkupeittoon, joka on sekin ahkerassa käytössä niin lasten leikeissä kuin satunnaisena lämmittäjänäkin. Siksi valitsin tyynyjen kankaille tilkkupeitosta tuttua Lark-kokoelmaa. Suunnittelija on Amy Butler ja tilasin nämä kankaat syksyllä fabric.comista ennen tullirajan laskua.

Lark-kokoelma on totisesti mieleni mukainen. Vaikka ompelenkin tyttärelle mielelläni hempukkaakin, itse kyllästyn hempeään värimaailmaan helposti. Larkissa yhdistyvät koukeroisuus, kukat, perusvärit ja graafisuus...se ei ole siis oikein mitään tyylisuuntausta ja silti kaikki sopivat keskenään yhteen, eli siis meikäläisen makuun.



2 kommenttia:

  1. Mitä laitoit tyynyyn täytteeksi ja paljonko?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaks pussia EK:n vanua. Vanulla tulee musta tasaisin täyte, ja kahdella pussilla se on aluksi turhankin pinkeä, mutta muokkautuu tasaisemmaksi käytössä.

      Saa tosin vinkata, jos on parempia ideoita täyttöön...Ei sillä, etteikö tyynykiintiö alkaisi olla täysi tälläkin suunnalla...

      Poista

Tosi kiva, kun jaat aatoksesi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...