Vieläpä lisäys taloyhtiön akkoihin:
Eilen kävin nostamassa lipun salkoon naapurin emännän kanssa. Pinnistelin koko toimituksen ajan myötäilläkseni ja keskustellakseni mukavia. No eiköhän siltä lipsahtanut keskustelun lopuksi, että mun ja toisen naapurin tekemä kukkapenkki näyttää hautakummulta ja on väärään paikkaan sijoitettu (viime kesänä se oli lisäksi kuulemma riskialttiisti sijoitettu lumenaurauspaikalle -- mutta sieltäpähän nousevat, eli ime vaikka sitä itseään, hahhah!). Mutta siis HAUTAKUMMULTA!
Summa summarum: joidenkin sielussa asuu kyykäärmeen sikiö. Päätin, että ystävällisyyspinnistelyt loppuvat tähän. Jatkan kylmää asiallisuuttani ja jos tulee enää mitään vittuilua, sanon, että tälle naiselle ei ryppyillä.
torstai 28. huhtikuuta 2011
Mässäilystä
Mulla on ollut pientä kirjoituskriisiä, kun tekisi mieli kertoa vain kasvuasioita. Se on tämä sesonki. Ja kuten yleensä, mulla tulee se perinteinen lukijakriisikin: vaikka kirjoittaisin muistiin itselleni, alan miettiä, ketä tämä tai tämä kiinnostaa. *huokaus*
No kerrotaan pari asiaa pihasta alkuun ja jatketaan sitten otsikon aiheeseen eli havaintooni mässäilystä.
Ensinnäkin, olen saanut käsiini Kekkilän kesäkuvaston, ja täytyy sanoa, että sen vaikutelma on mulle ällöttävä ja elitistinen. Onhan Kekkilä edelleen ovela myymään tuotteitaan ja kuolaan edelleen viljelylaatikoita (ei kukaan tekis...?), mutta mulla meni itse kuvasto, jonka hain rautakaupasta silmänruoaksi ja teehetken nautinnoksi, jotenkin ihan yli. Katso itse! No, nettisivut niillä on kutkuttavan kivat edelleen, annettakoon tämä myönnytys kaiken solvauksen perään...
Toiseksi, kasvun asioista: kasveille kuuluu ihan hyvää. Satsasin kuin satsasinkin Nelson Gardenin pienoiskasvihuoneeseen, joka nököttää nyt kasaamattomana mäntysuovalta tuoksuvalla parvekkeella. En ihan tarkkaan ole oivaltanut, milloin sinne uskaltaa laittaa ja mitä.
Toistaiseksi ulkona ovat kivasti ulkona pärjäävät narsissit ja helmililjat, joiden värit ovat alkaneet tummua ihanan siniseksi. Olen nostanut päiväsajaksi ulos myös sisällä nuutuneen krysanteemin.
Pihalla perennat nousevat ja ilahduttaa, että viime keväänä istutetut ovat hengissä. Pitäisi saada säkillinen kanankakkaa, kun nyt olisi hyvä aika lannoittaa. Syksyllä levitin vähän kalkkia ja kompostia. Karviaisissa kuultaa jo silmuja, levitin ympärille kuorikatetta, kun en jaksa erottaa nurmikkoa pensaasta. Korallikanukan olen leikannut.
Etupihan tulppaanit nousevat ja hyvin riskaabelisti lähdin punahattulinjalle, kun Tokmannilla asioidessani löysin "Harvest Moon" -lajiketta (keltaista, lääh). Riskinä lähinnä talvenkestävyys, fiksumpi hommaisi Särkän perennataimiston lajikkeita...Hankinnassa ei mitään järkeä siksikään, että joutuu nyt esikasvattamaan sisällä eikä mulla todellakaan ole ikkunatilaa, mutta ehkä otan Nelsonin käyttöön...
Mutta sitten lyhyt huomio mässäilystä. Luin hajamielisen valikoivasti pääsiäisen tienoon FB-päivityksiä, jonka teemoja tuntuivat olevan oman ahkeruuden korostaminen pitkillä luetteloilla sekä ruoanlaittotaidoilla kehuskelu ja mässäilykuvaukset.
Ryhdyin taas miettimään, mikä on tarpeellista ja järkevää ravintoa. Olen toivonut pitkään, että joku kirjoittaisi artikkelin "tuontiruoasta" eri vuosikymmeninä, eli mitkä ruokalajit ovat tulleet milloinkin normiksi suomalaiseen ruokakulttuuriin, ja milloin eksoottisuudessa ja kikkailussa mennään liian pitkälle. Eihän se nyt mikään synti ole laittaa hyvää ruokaa vapaapäivänään, mutta syödäänkö nykyään turhan hienosti? Tai hienostellen tai roskaa. Yksinkertaisia perusruokia vähemmän, ellei sitten kauhean lähiruokakouhkauksen siivittämänä, niin kuin jokainen nielty härkäpapu olisi jumalallisuutta hipova ekoteko. Ei pidä käsittää, ettenkö kannattaisi vahvasti lähiruokaa...
Olen lueskellut kevään mittaan paljon naistenlehtiä ja kaikissa on pihapuuhat mukana. Trendikkyyttä hehkutetaan ja luodaan mielikuva, että yksi ikkunalaudalla kyyköttävä basilikan taimi on itse viljelyä ja maailman suunnan muuttamista. Okei, ehkei tästä pitäisi olla kitkerä, koska mikäpä mainiompi harrastus, ja kukin harrastus mahdollisuuksien mukaan. Mutta kyllä viljely on viljelyä ilman tuota ärsyttävää trendikkyyslespaustakin. Onneksi juttujen mukana tulee ihania kesäisiä kuviakin.
Remontti etenee, minä hidastun. Tämän kesän tavoite on nauttia pihasta silmin.
No kerrotaan pari asiaa pihasta alkuun ja jatketaan sitten otsikon aiheeseen eli havaintooni mässäilystä.
Ensinnäkin, olen saanut käsiini Kekkilän kesäkuvaston, ja täytyy sanoa, että sen vaikutelma on mulle ällöttävä ja elitistinen. Onhan Kekkilä edelleen ovela myymään tuotteitaan ja kuolaan edelleen viljelylaatikoita (ei kukaan tekis...?), mutta mulla meni itse kuvasto, jonka hain rautakaupasta silmänruoaksi ja teehetken nautinnoksi, jotenkin ihan yli. Katso itse! No, nettisivut niillä on kutkuttavan kivat edelleen, annettakoon tämä myönnytys kaiken solvauksen perään...
Toiseksi, kasvun asioista: kasveille kuuluu ihan hyvää. Satsasin kuin satsasinkin Nelson Gardenin pienoiskasvihuoneeseen, joka nököttää nyt kasaamattomana mäntysuovalta tuoksuvalla parvekkeella. En ihan tarkkaan ole oivaltanut, milloin sinne uskaltaa laittaa ja mitä.
Toistaiseksi ulkona ovat kivasti ulkona pärjäävät narsissit ja helmililjat, joiden värit ovat alkaneet tummua ihanan siniseksi. Olen nostanut päiväsajaksi ulos myös sisällä nuutuneen krysanteemin.
Pihalla perennat nousevat ja ilahduttaa, että viime keväänä istutetut ovat hengissä. Pitäisi saada säkillinen kanankakkaa, kun nyt olisi hyvä aika lannoittaa. Syksyllä levitin vähän kalkkia ja kompostia. Karviaisissa kuultaa jo silmuja, levitin ympärille kuorikatetta, kun en jaksa erottaa nurmikkoa pensaasta. Korallikanukan olen leikannut.
Etupihan tulppaanit nousevat ja hyvin riskaabelisti lähdin punahattulinjalle, kun Tokmannilla asioidessani löysin "Harvest Moon" -lajiketta (keltaista, lääh). Riskinä lähinnä talvenkestävyys, fiksumpi hommaisi Särkän perennataimiston lajikkeita...Hankinnassa ei mitään järkeä siksikään, että joutuu nyt esikasvattamaan sisällä eikä mulla todellakaan ole ikkunatilaa, mutta ehkä otan Nelsonin käyttöön...
Mutta sitten lyhyt huomio mässäilystä. Luin hajamielisen valikoivasti pääsiäisen tienoon FB-päivityksiä, jonka teemoja tuntuivat olevan oman ahkeruuden korostaminen pitkillä luetteloilla sekä ruoanlaittotaidoilla kehuskelu ja mässäilykuvaukset.
Ryhdyin taas miettimään, mikä on tarpeellista ja järkevää ravintoa. Olen toivonut pitkään, että joku kirjoittaisi artikkelin "tuontiruoasta" eri vuosikymmeninä, eli mitkä ruokalajit ovat tulleet milloinkin normiksi suomalaiseen ruokakulttuuriin, ja milloin eksoottisuudessa ja kikkailussa mennään liian pitkälle. Eihän se nyt mikään synti ole laittaa hyvää ruokaa vapaapäivänään, mutta syödäänkö nykyään turhan hienosti? Tai hienostellen tai roskaa. Yksinkertaisia perusruokia vähemmän, ellei sitten kauhean lähiruokakouhkauksen siivittämänä, niin kuin jokainen nielty härkäpapu olisi jumalallisuutta hipova ekoteko. Ei pidä käsittää, ettenkö kannattaisi vahvasti lähiruokaa...
Olen lueskellut kevään mittaan paljon naistenlehtiä ja kaikissa on pihapuuhat mukana. Trendikkyyttä hehkutetaan ja luodaan mielikuva, että yksi ikkunalaudalla kyyköttävä basilikan taimi on itse viljelyä ja maailman suunnan muuttamista. Okei, ehkei tästä pitäisi olla kitkerä, koska mikäpä mainiompi harrastus, ja kukin harrastus mahdollisuuksien mukaan. Mutta kyllä viljely on viljelyä ilman tuota ärsyttävää trendikkyyslespaustakin. Onneksi juttujen mukana tulee ihania kesäisiä kuviakin.
Remontti etenee, minä hidastun. Tämän kesän tavoite on nauttia pihasta silmin.
tiistai 12. huhtikuuta 2011
Narsissit, pihalle mars!
Tämä ei ole oma vinkkini, mutta kaverilta kuultua kylläkin: juuri nyt on juuri oikea aika laittaa narsisseja ulos tai parvekkeelle! Itse haaveilen pienestä narsissi-helmililjaistutuksesta, jonka voisin tökätä pihalla talven seisseeseen, aavistuksen sammaloituneeseen punasaviruukkuun. Toimii varmaan peltiastioissa, pajukoreissa ja vastaavissa mainiosti!
Itselleni eivät narsissit sisätiloissa sovi, sillä niistä tulee niin pian niin masentavan näköisiä, enkä muista kuitenkaan kiikuttaa niitä yöksi viileään. Pitääpä siis yrittää hankkia ulkotapauksia jo tänään.
Mua huvitti eilen Facebookissa liikkunut linkki päivittäjätyypeistä. Itse olen toisinaan se omien "hienojen" tekemisiensä luettelija, kai mulla siksi pitää olla blogi, että voin kertoa puuhastelujani edes itselleni, heh.
Tänään kellarin katon maalausta, jes, ryskähommia konkreettisempaa! Vihanneskrassi itää keittiön pöydällä, korianteri kasvaa, pitäisi kylvää vielä basilikaa ja ruohosipulia -- ja haluaisin pari auringonkukkaakin.
Itselleni eivät narsissit sisätiloissa sovi, sillä niistä tulee niin pian niin masentavan näköisiä, enkä muista kuitenkaan kiikuttaa niitä yöksi viileään. Pitääpä siis yrittää hankkia ulkotapauksia jo tänään.
Mua huvitti eilen Facebookissa liikkunut linkki päivittäjätyypeistä. Itse olen toisinaan se omien "hienojen" tekemisiensä luettelija, kai mulla siksi pitää olla blogi, että voin kertoa puuhastelujani edes itselleni, heh.
Tänään kellarin katon maalausta, jes, ryskähommia konkreettisempaa! Vihanneskrassi itää keittiön pöydällä, korianteri kasvaa, pitäisi kylvää vielä basilikaa ja ruohosipulia -- ja haluaisin pari auringonkukkaakin.
sunnuntai 10. huhtikuuta 2011
Poteista turveruukkuihin
Kyllä on niin, että pottitaimilaatikko on ihan über. Sillä tuli kelpo taimia! Siirsin niitä eilen tyttären kanssa turveruukkuihin odottamaan karaisuun riittävän lämpimiä päiviä. Tästä vaiheesta en tykkää, kun joka ikkunalaudalla on pikkuruukkuja, jotka haisee pitsalaatikoille (pahville).
Tehtiin myös uudet kylvöt pottilaatikkoon, uusi yritys punakosmoskukkaa, parsakaali, anisiiso, rohtopäivänhattu jaaaa no, en muista. Lisäksi jaloleinikit ja pari tuoksuhernelajiketta päätyivät multiin. Kova puuhastelu oli näissäkin.
Pikku puutarhassanikin on pientä elämää: ensimmäisiä sipulikasvihuppuja kurkistelee juuri sulaneesta mullasta. Ovat ehkä helmililjoja, mutta pitää vielä tarkistaa syksyllä tehdystä istutuskartasta. Istutuskartta kuulostaa aika mahtipontiselta, kun mulla on tapana vaan lätkiä sinne sun tänne, mutta joo, muistin merkitä muistiin.
Takapihalla on vähän hurjempaa, kun naapurin koira käy siellä säntäilemässä. Mun alppiruusu on osin tuhoutunut ja sen varjohupun päälle on kustu. Istutuskukkapurkki on kadonnut ja lintujen maapähkinä-ämpärin kansi heivattu helvettiin. Suhtaudun pelokkaasti kukkapenkkieni tulevaisuuteen. Ajattelin marssia Puuiloon ja ostaa sieltä helvetisti verkkoa. Toki asia pitäisi ottaa naapurinkin kanssa puheeksi, mutta asia ei ole niin yksinkertainen, kun itselläkin on vapaana jolkottava lemmikki...Paitsi tuhojen puolesta tietenkin. Mussa on yhtäläisesti antaa kaikkien kukkien kukkia -filosofia eli kukin eläköön tyylillään, samalla olen raivoissani, kun mun kukkien kukinta on nyt uhanalaisena! Aggressiivinen verkottaminen olisi mulle turhauman purkamista, vaikka nyt sitten muistuttaisikin hieman USA:n toimia Meksikon rajalla...
Alan nyt katsella sopivaa maalisävyä kellarin seiniin. Huomenna tasoitesatsi rautakaupasta ja samalla ehkä sitten maalia. Maalisävyt kannattaisi AINA ottaa värilastuina talteen. Muka olen ottanutkin, mutten nyt sitten löydä. Kuvasto on vaihtunut ja sävy hukassa...Mahdotonta on louhia pala seinää mukaan värianalyysiin.
Tehtiin myös uudet kylvöt pottilaatikkoon, uusi yritys punakosmoskukkaa, parsakaali, anisiiso, rohtopäivänhattu jaaaa no, en muista. Lisäksi jaloleinikit ja pari tuoksuhernelajiketta päätyivät multiin. Kova puuhastelu oli näissäkin.
Pikku puutarhassanikin on pientä elämää: ensimmäisiä sipulikasvihuppuja kurkistelee juuri sulaneesta mullasta. Ovat ehkä helmililjoja, mutta pitää vielä tarkistaa syksyllä tehdystä istutuskartasta. Istutuskartta kuulostaa aika mahtipontiselta, kun mulla on tapana vaan lätkiä sinne sun tänne, mutta joo, muistin merkitä muistiin.
Takapihalla on vähän hurjempaa, kun naapurin koira käy siellä säntäilemässä. Mun alppiruusu on osin tuhoutunut ja sen varjohupun päälle on kustu. Istutuskukkapurkki on kadonnut ja lintujen maapähkinä-ämpärin kansi heivattu helvettiin. Suhtaudun pelokkaasti kukkapenkkieni tulevaisuuteen. Ajattelin marssia Puuiloon ja ostaa sieltä helvetisti verkkoa. Toki asia pitäisi ottaa naapurinkin kanssa puheeksi, mutta asia ei ole niin yksinkertainen, kun itselläkin on vapaana jolkottava lemmikki...Paitsi tuhojen puolesta tietenkin. Mussa on yhtäläisesti antaa kaikkien kukkien kukkia -filosofia eli kukin eläköön tyylillään, samalla olen raivoissani, kun mun kukkien kukinta on nyt uhanalaisena! Aggressiivinen verkottaminen olisi mulle turhauman purkamista, vaikka nyt sitten muistuttaisikin hieman USA:n toimia Meksikon rajalla...
Alan nyt katsella sopivaa maalisävyä kellarin seiniin. Huomenna tasoitesatsi rautakaupasta ja samalla ehkä sitten maalia. Maalisävyt kannattaisi AINA ottaa värilastuina talteen. Muka olen ottanutkin, mutten nyt sitten löydä. Kuvasto on vaihtunut ja sävy hukassa...Mahdotonta on louhia pala seinää mukaan värianalyysiin.
keskiviikko 6. huhtikuuta 2011
Kesäpainajaisia
Näin painajaista kesästä: se oli menossa ohi enkä ollut edes kääntänyt kasvimaata. Mietin kauhuissani, ehtiikö edes paksoi. No, jokavuotinen lasku palstasta (15 euroa) tuli tänään, mutta olo ei oikeastaan helpottunut. Ennemminkin se lähentelee painajaista, kun ajattelen, miten kasvimaa pitäisi jossakin välissä kääntää ja sitten pitäisi kylvää, hankkia pari tainta, tsekata harsojen kunto, hakea pressut kesantokesää varten ja sitten vasta pääsisi edes haaveilemaan kitkemisestä. Muistan jokakeväisen väsymyksen, mikä on aika hullua, koska kyse on harrastuksesta.
Mun toimeliaisuuteni tunne on flunssan ja muun fyysisen matalapaineen takia painunut vähän passiiviseksi ja se huolettaa. Mun sivutoimintaa on suunnitelmien ohessa Hankintojen Teko, josta saan kans tunnetta aikaansaamisesta eli puuhastelusta. Olen kytännyt eräästä nettikaupasta erästä kylpyhuonemattoa jo pidemmän aikaa, ja aina kun alan tilata sitä ja ohessa vähän muuta, se katoaa! Olen hyvin turhautunut, grr. Oikeastihan saisin vain nautintoa kuluttamisesta, aika säälittävää. Jotenkin, kun ajattelen remontin paikalle jotain valmista ja siihen jotain kokonaisuutta, ajattelen samalla valheellisesti, kuinka maailmani on pala palalta valmiimpi ja jonain päivänä kas, se on valmis! Elämä on valmis sitten, kun kuollaan, mutta tällaisessa itseään juoksuttavassa asenteessa on jotain humalluttavaa.
Remontti on edennyt viime viikolla ja vielä maanantaina (ennen ripuliepidemian riehumista) huimin askelin. Huikea tunne. Vertailin jopa eri valkoisia (!) värejä ja mietin, mihin haluaisin sen juurikin valitsemani valkoisen taittaa. En pidä keltasävyistä, mutta vihreän ja ruskean lähistöllä hengailevat valkoiset (joissa tietty niissäkin hieman keltaista) ovat miellyttäneet Tikkurilan värikartasta. Aivan kuin hämärässä kellarissa sitten havaitsisi, taittuuko seinän väri lehtivihreään tai puudelinsontaan. Tikkurila on kyllä ovelasti nimennyt värisävynsä. Se on toimivaa tuotteistamista, jonka hallitsee myös Lumene.
Mun toimeliaisuuteni tunne on flunssan ja muun fyysisen matalapaineen takia painunut vähän passiiviseksi ja se huolettaa. Mun sivutoimintaa on suunnitelmien ohessa Hankintojen Teko, josta saan kans tunnetta aikaansaamisesta eli puuhastelusta. Olen kytännyt eräästä nettikaupasta erästä kylpyhuonemattoa jo pidemmän aikaa, ja aina kun alan tilata sitä ja ohessa vähän muuta, se katoaa! Olen hyvin turhautunut, grr. Oikeastihan saisin vain nautintoa kuluttamisesta, aika säälittävää. Jotenkin, kun ajattelen remontin paikalle jotain valmista ja siihen jotain kokonaisuutta, ajattelen samalla valheellisesti, kuinka maailmani on pala palalta valmiimpi ja jonain päivänä kas, se on valmis! Elämä on valmis sitten, kun kuollaan, mutta tällaisessa itseään juoksuttavassa asenteessa on jotain humalluttavaa.
Remontti on edennyt viime viikolla ja vielä maanantaina (ennen ripuliepidemian riehumista) huimin askelin. Huikea tunne. Vertailin jopa eri valkoisia (!) värejä ja mietin, mihin haluaisin sen juurikin valitsemani valkoisen taittaa. En pidä keltasävyistä, mutta vihreän ja ruskean lähistöllä hengailevat valkoiset (joissa tietty niissäkin hieman keltaista) ovat miellyttäneet Tikkurilan värikartasta. Aivan kuin hämärässä kellarissa sitten havaitsisi, taittuuko seinän väri lehtivihreään tai puudelinsontaan. Tikkurila on kyllä ovelasti nimennyt värisävynsä. Se on toimivaa tuotteistamista, jonka hallitsee myös Lumene.
keskiviikko 30. maaliskuuta 2011
Jaloleinikki herättää halut
No, nyt on päivän puuhastelut puuhasteltu. Toisin sanoen armotonta (suunniteltua) rahanmenoa: 24 neliömetriä klinkkeriä, neljä säkkiä saumauslaastia ja talkootarvikkeita suojavälineistä lähtien. Klinkkeri ei ole halpaa. Katselin myös kiinnostuneena erästä vihreää mosaiikkilaattaa, jolla mieluusti laatoittaisin pienen pätkän teräsaltaan (kodinhoitotyyppisen lavuaarin) yläpuolta. Sitä en uskaltanut hankkia, koska en tiedä vielä, onko laatoitus tarpeen, mutta tsekkasin hinnan. Pukkilassa on huhtikuun ajan suomalaiset laatat 25 prosentin alessa.
On siis tehty illan edestä remontteerausta valmistelevia toimia ja lattianhiomakonekin on tänään varattu. Olen flunssainen ja väsynyt, joten olo on ihan kuitti, vaikken mitään fyysistä ole tehnytkään. Mieltäni virkistääkseni olen tehnyt kaksi vihreisiin asioihin liittyvää tekoa, ja niistäpä pääsenkin laajempaan yhteenvetoon...
Siis. Rautakaupassa havaitsin, että myytävänä oli jo mukuloita. Ostin seitsemän roosanvärisen jaloleinikin pakkauksen, ja suunnittelen esikasvattavani jaloleinikkiä ja istuttavani niitä samaan ruukkuun vaikka valkoisen kera. Olen talven pimeinä iltoina törmännyt jaloleinikkiin ja haaveillut siitä hieman, nyt näköhavainto vei taas haaveilemaan, vaikken aluksi muistanut koko merkintääni.
Toiseksi: kylvin Pluggboxiini epäonnistuneiden kosmoskukkien kuikeloiden tilalle pensastomaattia (Tiny Tim). Suunnitelmissa on siis ainakin seuraavaa:
Parveke
2 kasvihuonetomaattia? (jos kuluttajahurmioni saa yliotteen ja tulen hankkineeksi Nelson Gardenin parvekekasvihuoneen)
pensastomaatteja X kpl (Tiny Tim)
varjoisammalle seinustalle (tomaatti tarvinnee kaiken valon) kelloköynnöstä (Alba), jonka toivottavasti saan kehystämään parveketta (kuulostaa hyvältä, mutta katsotaanpa vaan...)
pikkuruukkuja, esim. jotain vähällä pärjäävää kivikkokasvia, jos ovat selvinneet talven yli (esim. kattomehitähti)
Etupiha
uutena istutuksena tiikerililjoja
säleikkölaatikkoon tuoksuhernettä (laventelin värinen) ja mustasilmäsusannaa
1-2 viljelylaatikkoa, joihin sovellettu Kekkilän Puutarhan teet ja perustarpeita keittiöön (pinaattia, ruohosipulia, sinappikaalta, parsakaalta,...?)
3-4 ruukkuistutusta; lisää mustasilmäsusannaa? lisäksi jotain helppoa, esim. markettaa kaupasta ostettuna, jotta saa kukkivan pihan heti alkukesästä
amppeliin ehkä jotain (suunnitelmat kaikkinensa kesken), mahdollisesti pelargonia (kestää kuivuutta, kukkii kiitettävästi, kaunis!)
valkoista punahattua?
Takapiha
jaloleinikkiruukku, johon valkoisena kukkivaa kaveria
tuoksuhernettä ruukkuihin
elämänlankaa ruukkuihin
2 pelargoniamppelia
laatikkokylvönä rohtosormustinkukkaa, istutus myöhemmin avomaalle
Kasvimaa
2 taimena hankittua kesäkurpitsaa
2 avomaankurkkua
(parsakaalta, jos taimikasvatus onnistuu)
retiisejä
porkkanaa
punajuurta
perunaa
lehtisalaattia
kukkia (punapellavaa, samettikukkaa, kehäkukkaa, ruiskaunokkia, mahdollisia ylimääräisiä esikasvatettuja köynnöstäviä)
paksoita
En muista nyt muuta, mutta pitää käydä siemenet vielä läpi ja miettiä, mitä tänä vuonna. Tilliä ei ainakaan paljon, mangoldiin taas kyllästyin.
Paljon suunnitelmia, vähän aikaa, mutta tärkeimpänä elementtinä haaveilu.
On siis tehty illan edestä remontteerausta valmistelevia toimia ja lattianhiomakonekin on tänään varattu. Olen flunssainen ja väsynyt, joten olo on ihan kuitti, vaikken mitään fyysistä ole tehnytkään. Mieltäni virkistääkseni olen tehnyt kaksi vihreisiin asioihin liittyvää tekoa, ja niistäpä pääsenkin laajempaan yhteenvetoon...
Siis. Rautakaupassa havaitsin, että myytävänä oli jo mukuloita. Ostin seitsemän roosanvärisen jaloleinikin pakkauksen, ja suunnittelen esikasvattavani jaloleinikkiä ja istuttavani niitä samaan ruukkuun vaikka valkoisen kera. Olen talven pimeinä iltoina törmännyt jaloleinikkiin ja haaveillut siitä hieman, nyt näköhavainto vei taas haaveilemaan, vaikken aluksi muistanut koko merkintääni.
Toiseksi: kylvin Pluggboxiini epäonnistuneiden kosmoskukkien kuikeloiden tilalle pensastomaattia (Tiny Tim). Suunnitelmissa on siis ainakin seuraavaa:
Parveke
2 kasvihuonetomaattia? (jos kuluttajahurmioni saa yliotteen ja tulen hankkineeksi Nelson Gardenin parvekekasvihuoneen)
pensastomaatteja X kpl (Tiny Tim)
varjoisammalle seinustalle (tomaatti tarvinnee kaiken valon) kelloköynnöstä (Alba), jonka toivottavasti saan kehystämään parveketta (kuulostaa hyvältä, mutta katsotaanpa vaan...)
pikkuruukkuja, esim. jotain vähällä pärjäävää kivikkokasvia, jos ovat selvinneet talven yli (esim. kattomehitähti)
Etupiha
uutena istutuksena tiikerililjoja
säleikkölaatikkoon tuoksuhernettä (laventelin värinen) ja mustasilmäsusannaa
1-2 viljelylaatikkoa, joihin sovellettu Kekkilän Puutarhan teet ja perustarpeita keittiöön (pinaattia, ruohosipulia, sinappikaalta, parsakaalta,...?)
3-4 ruukkuistutusta; lisää mustasilmäsusannaa? lisäksi jotain helppoa, esim. markettaa kaupasta ostettuna, jotta saa kukkivan pihan heti alkukesästä
amppeliin ehkä jotain (suunnitelmat kaikkinensa kesken), mahdollisesti pelargonia (kestää kuivuutta, kukkii kiitettävästi, kaunis!)
valkoista punahattua?
Takapiha
jaloleinikkiruukku, johon valkoisena kukkivaa kaveria
tuoksuhernettä ruukkuihin
elämänlankaa ruukkuihin
2 pelargoniamppelia
laatikkokylvönä rohtosormustinkukkaa, istutus myöhemmin avomaalle
Kasvimaa
2 taimena hankittua kesäkurpitsaa
2 avomaankurkkua
(parsakaalta, jos taimikasvatus onnistuu)
retiisejä
porkkanaa
punajuurta
perunaa
lehtisalaattia
kukkia (punapellavaa, samettikukkaa, kehäkukkaa, ruiskaunokkia, mahdollisia ylimääräisiä esikasvatettuja köynnöstäviä)
paksoita
En muista nyt muuta, mutta pitää käydä siemenet vielä läpi ja miettiä, mitä tänä vuonna. Tilliä ei ainakaan paljon, mangoldiin taas kyllästyin.
Paljon suunnitelmia, vähän aikaa, mutta tärkeimpänä elementtinä haaveilu.
tiistai 29. maaliskuuta 2011
Arjen puuhastelija ruokakeskustelusta
Arjen puuhastelijahan lukee mielenkiinnosta akkojenlehtien ruokareseptejä ja miettii kauppalaskujaan. Tulipa vastikään pyydettyä eräältä tarkan markan kaverilta excel-pohjainen kauppalistakin katsottavaksi ja vertailtavaksi (tieteelliset huipputulokset kesken, joten lukijat jääkööt jännityksellä odottamaan kauppareissupohdintoja).
Kovasti on mediassa ja feispuukissa pauhattu lisäaineista. Tuorein, ihan hauska juttu lienee Virpi Salmen kolumni, jonka linkin laitan tämän tekstin loppuun, koska en osaa tällä koneella luoda linkkiä...Jostain syystä se ei nyt onnistu.
Niin. Itsekin luin taannoisen artikkelin kouluruoan lisäaineista, ja nyt kyseisessä kolumnissa tuota artikkelia parjattiin. Hieman vaikeaa on suhtautua lisäaineisiin, kun ei niistä mitään tiedä. Järjellä ajateltuna kemikaalien kanssa läträäminen ei varmaan keskimääräisesti ole hyväksi, joskin lähipiirini kemisti on todennut, että monipuolisessa altistumisessa on toisensa kumoavia vaikutuksia. Lisäksi, kemistin näkökulmasta, valmistetut aineet ovat usein puhtaampia kuin "luonnolliset". Kyllähän se silti erikoiselta tuntuu, että ruokaan pitää lykätä niin paljon ylimääräistä.
Kyllä ruoasta on silti tullut liiankin elämäntapa. Hieman huvittuneena kuuntelen tieteellisiltä kokeilta kuulostavia terveysintoilijoiden kokeiluja, joissa raaka-aineet on roudattu jostain Himalajalta. Avain terveyteen tuntuu olevan jossain goji-marjassa, ei puolukassa (nyt gojia sinänsä pilkkaamatta, voisihan sitä itsekin kokeilla). Katkerasti nielen myös kaikkea sitä kritiikkiä, mitä perunaa kohtaan syydetään. Uskon, että pottu vielä tekee paluun. Pottuko huonoksi ihmiselle? Ja vatut!
Kyllä en voinut olla virnistelemättä, kun uusissa superfood-paljastuksissa hapanmaitotuotteet, ruis, kaali ja monet muut suomalaisen cuisinen perusraaka-aineet oli määritelty uusiksi superruoiksi. Onhan se selvää, että monipuolisesti ja oman maan ruokaa syömällä pysyy kunnossa, sillä sipuli (myös superruoka). Ei siinä spiruliinaa ja amaranttia tarvita.
Tässä se Virpi Salmi:
http://www.hs.fi/juttusarja/salmi/artikkeli/Lis%C3%A4ainesekot+sekoilkaa+lis%C3%A4%C3%A4/1135264973728/?cmp=tm_etu_kolumni
Kovasti on mediassa ja feispuukissa pauhattu lisäaineista. Tuorein, ihan hauska juttu lienee Virpi Salmen kolumni, jonka linkin laitan tämän tekstin loppuun, koska en osaa tällä koneella luoda linkkiä...Jostain syystä se ei nyt onnistu.
Niin. Itsekin luin taannoisen artikkelin kouluruoan lisäaineista, ja nyt kyseisessä kolumnissa tuota artikkelia parjattiin. Hieman vaikeaa on suhtautua lisäaineisiin, kun ei niistä mitään tiedä. Järjellä ajateltuna kemikaalien kanssa läträäminen ei varmaan keskimääräisesti ole hyväksi, joskin lähipiirini kemisti on todennut, että monipuolisessa altistumisessa on toisensa kumoavia vaikutuksia. Lisäksi, kemistin näkökulmasta, valmistetut aineet ovat usein puhtaampia kuin "luonnolliset". Kyllähän se silti erikoiselta tuntuu, että ruokaan pitää lykätä niin paljon ylimääräistä.
Kyllä ruoasta on silti tullut liiankin elämäntapa. Hieman huvittuneena kuuntelen tieteellisiltä kokeilta kuulostavia terveysintoilijoiden kokeiluja, joissa raaka-aineet on roudattu jostain Himalajalta. Avain terveyteen tuntuu olevan jossain goji-marjassa, ei puolukassa (nyt gojia sinänsä pilkkaamatta, voisihan sitä itsekin kokeilla). Katkerasti nielen myös kaikkea sitä kritiikkiä, mitä perunaa kohtaan syydetään. Uskon, että pottu vielä tekee paluun. Pottuko huonoksi ihmiselle? Ja vatut!
Kyllä en voinut olla virnistelemättä, kun uusissa superfood-paljastuksissa hapanmaitotuotteet, ruis, kaali ja monet muut suomalaisen cuisinen perusraaka-aineet oli määritelty uusiksi superruoiksi. Onhan se selvää, että monipuolisesti ja oman maan ruokaa syömällä pysyy kunnossa, sillä sipuli (myös superruoka). Ei siinä spiruliinaa ja amaranttia tarvita.
Tässä se Virpi Salmi:
http://www.hs.fi/juttusarja/salmi/artikkeli/Lis%C3%A4ainesekot+sekoilkaa+lis%C3%A4%C3%A4/1135264973728/?cmp=tm_etu_kolumni
Remonttisuunnitelma ja muutama ajatus kuluttamisesta
Mua on ärsyttänyt pari päivää, kun tuntuu siltä, että mun blogiaikomukset levähtävät aina käsiin: aioin kertoa pienistä arjen puuhasteluista, mutta nyt sitten tekis mieli kertoa kirjoista joita olen lukenut, tai ajatuksia perhe-elämästä, tai vastaavaa...Perhe-elämä on poissuljettu, koska se on itselleni julkisen internetzin ulkopuolista elämää, mutta joskus vaan tulis mieleen avautua jotain mun syvällisiä viisauksiani. Joo...
No nyt on tehty remonttisuunnitelmaa eteenpäin ja olen tosi tyytyväinen. Tai olisin, jos en olisi niin flunssainen, että olo on lähinnä turta ja koomainen. Kohta pitäisi kellarissa tapahtua: betonilattian hionta, seinien tasoitus, ne nyt ainakin, pölyisimmät hommat, joita on siirretty aikataulussa eteenpäin sinne jonnekin hamaan.
Meiltä on hävinnyt tolkuttomasti kamaa ja oon älyttömän tyytyväinen, että sitä on mennyt esim. huuto.netin kautta, ei minään hasardeina roskalavaheittoina. Saan tyydytystä siitä, kuinka huuto.netin kautta tavara löytää juuri sen oikean omistajan. Hirveän viehättävä ajatus. Tienaaminen on toisarvoista, mutta olen alkanut (ehtinyt) kiinnittää hieman ajatuksia kulutukseen. En ole koskaan mikään törsäilijä ollut, mutta ehkä elänyt tässä välissä hieman huolettomammin. Nyt on tullut kiinnitettyä enemmän huomiota perusraaka-aineisiin kaupassa, turhaan rahankäyttöön, ylipäänsä suunnitelmallisuuteen. Budjetoija mää olen ollut varmaan aina.
Luin eilen Päivi Alasalmen kirjan Loistava yksinhuoltajuus, ja jotenkin siinä oli niin masentavasti kuvattu niitä taloudellisia ongelmia, joita joillakin yksinhuoltajilla on. Perusmeininki yksinhuoltajatarinoissa oli se, että oli pakko lähteä, kun ukko oli alkoholisti tai sadistinen narsisti. Elätä siinä sitten viittäkin lasta ilman koulutusta ja kun osa on vielä vaipoissa, huh. Kirjassa piikiteltiin myös osuvasti siitä, kuinka yksinhuoltajia pidetään yhteiskunnan pohjasakkana. Kritiikki oli varmasti ihan aiheellinen (ja monella tapaa aiheeton)! Mutta mitä kulutukseen liittyy, monet yksinhuoltajat olivat kirjan kertomuksissa ylpeitä vähällä pärjäämisestä.
Jotenkin sitä haluaisi itsekin vielä kehittyä säästeliäisyydessä siinä missä se on järkevää. Etsin ja hankin paljon käytettyä, mutta sitten taas en niinkään viitsi huoltaa. Joskus ostan tarpeettomasti kaupasta herkkuja (en pidä tätä suurena syntinä, eikä kitupiikiksi tarvitse ryhtyä, ellei ole pakko) ja puolivalmisteita. Saan jo mainitsemiani päännousemia joistakin hankinnoista, koska saan kiksejä ostamisesta (tällä hetkellä haaveissa siis se Nelson Gardenin parvekekasvihuone, n. 100 e). Hieman kontrastia tuo, kun luin aivan vasta myös Mirja Tervon kirjan Huimaavat korot, jossa kerrottiin korkokengistä luksustavaratalon myyjän silmin. Tyyliin "tarvitsetko niitä tuhannen dollarin kenkiä? en, mutta haluan ostaa tänään jotain".
Kyllä ostaminen on häiriöääntä jollekin muulle, luontaisemmalle toiminnolle. Jotain se korvaa, mutta mitä?
No nyt on tehty remonttisuunnitelmaa eteenpäin ja olen tosi tyytyväinen. Tai olisin, jos en olisi niin flunssainen, että olo on lähinnä turta ja koomainen. Kohta pitäisi kellarissa tapahtua: betonilattian hionta, seinien tasoitus, ne nyt ainakin, pölyisimmät hommat, joita on siirretty aikataulussa eteenpäin sinne jonnekin hamaan.
Meiltä on hävinnyt tolkuttomasti kamaa ja oon älyttömän tyytyväinen, että sitä on mennyt esim. huuto.netin kautta, ei minään hasardeina roskalavaheittoina. Saan tyydytystä siitä, kuinka huuto.netin kautta tavara löytää juuri sen oikean omistajan. Hirveän viehättävä ajatus. Tienaaminen on toisarvoista, mutta olen alkanut (ehtinyt) kiinnittää hieman ajatuksia kulutukseen. En ole koskaan mikään törsäilijä ollut, mutta ehkä elänyt tässä välissä hieman huolettomammin. Nyt on tullut kiinnitettyä enemmän huomiota perusraaka-aineisiin kaupassa, turhaan rahankäyttöön, ylipäänsä suunnitelmallisuuteen. Budjetoija mää olen ollut varmaan aina.
Luin eilen Päivi Alasalmen kirjan Loistava yksinhuoltajuus, ja jotenkin siinä oli niin masentavasti kuvattu niitä taloudellisia ongelmia, joita joillakin yksinhuoltajilla on. Perusmeininki yksinhuoltajatarinoissa oli se, että oli pakko lähteä, kun ukko oli alkoholisti tai sadistinen narsisti. Elätä siinä sitten viittäkin lasta ilman koulutusta ja kun osa on vielä vaipoissa, huh. Kirjassa piikiteltiin myös osuvasti siitä, kuinka yksinhuoltajia pidetään yhteiskunnan pohjasakkana. Kritiikki oli varmasti ihan aiheellinen (ja monella tapaa aiheeton)! Mutta mitä kulutukseen liittyy, monet yksinhuoltajat olivat kirjan kertomuksissa ylpeitä vähällä pärjäämisestä.
Jotenkin sitä haluaisi itsekin vielä kehittyä säästeliäisyydessä siinä missä se on järkevää. Etsin ja hankin paljon käytettyä, mutta sitten taas en niinkään viitsi huoltaa. Joskus ostan tarpeettomasti kaupasta herkkuja (en pidä tätä suurena syntinä, eikä kitupiikiksi tarvitse ryhtyä, ellei ole pakko) ja puolivalmisteita. Saan jo mainitsemiani päännousemia joistakin hankinnoista, koska saan kiksejä ostamisesta (tällä hetkellä haaveissa siis se Nelson Gardenin parvekekasvihuone, n. 100 e). Hieman kontrastia tuo, kun luin aivan vasta myös Mirja Tervon kirjan Huimaavat korot, jossa kerrottiin korkokengistä luksustavaratalon myyjän silmin. Tyyliin "tarvitsetko niitä tuhannen dollarin kenkiä? en, mutta haluan ostaa tänään jotain".
Kyllä ostaminen on häiriöääntä jollekin muulle, luontaisemmalle toiminnolle. Jotain se korvaa, mutta mitä?
torstai 24. maaliskuuta 2011
Tomaattivillitys ja lähiökämpät
No nyt tekee mieli kasvattaa tomaatteja, ja Nelson Gardenin minikasvihuone parvekkeelle kyllä olis siihen aivan sopiva, jos sinne laittais kaksi kasvihuonetomaattia basilikan kanssa ja lisäksi pensastomaattia suojaisaan paikkaan parvekkeelle.
Minna Siltalan Keittiötarhan 3 vuodenaikaa oli yhtä lupaava kuin ajattelinkin: jos pitää palstaa tai pikku kasvimaata, tai parveketarhaa, kannattaa teos olla ihan omana. Kätevä kylvöaikataulu.
Remontti ei sen sijaan etene yhtään, ja taas alkaa peräsuoli pullistua. Edessä olisi pölyistä hommaa, johon on työlästä ruveta.
Viime aikoina on alkanut näkyä paljon kirjallisuutta ja kirjoittelua perinnerakentamisesta. Perinnerakentamiseen ei kuitenkaan lasketa ns. lähiötaloja, eli osittain 50-luvulta eteenpäin rakennettuja kämppiä. Lähiörakentamiseenkin saisi satsata, ja mielelläni lukisin niitä koskevaa kirjoittelua. Mitkä ovat lähiörakentamisen aarteita ja säilyttämisen arvoisia ratkaisuja. Nykyään ryskätään surutta seiniä ja poistetaan vanhoja pintoja ja laitetaan tilalle ihquja moderneja ratkaisuja, joista osa osoittautuu susiksi. Veikkaan, että yksi tällaisista toteutuksista on keittiösaareke. Luulen, että ajan myötä niiden nähdään vain keräävän roinaa ja perheen yhteiset kokkaushetket toteutuvat vain Ikean kuvastossa.
Osa tiedontarpeesta liittyy akuuttiin remontointipakkoon: lähiötaloissa tulisi ryskätä niiden ikääntymisen vuoksi, mutta miten? Ja kannattaako ikkunoita tiivistää -- onko lähiökämppien ilmanvaihto osin heppoisampien ikkunoiden vaikutusta? Onko (usein saatanallisen liukas) laminaatti tosiaan parempi kuin tyylikäs, asuntoon sopiva muovimatto?
Välillä mulla on sellainen fiilis, että ympärillä eletään osin naiivia elämää. En nyt natise siitä, kuinka oma elämä on raskasta ja huh huh, en koe niinkään, mutta kuinka vastuuton elämä (tai vastuista vapaa, ehkä vastuuton kuulostaa liian negatiiviselta) voi johtaa totaaliseen empatiakyvyn puuttumiseen. Ja no, moneen muuhunkin asiaan. Onneksi en nyt ole itse ollut sympatiaa kaipaamassa, mutta pakko oli jossain käydä tämäkin huokaisemassa. Ystävälläni on teoria, jonka mukaan homomiehet ovat usein sietämättömiä, koska eivät joudu pitämään huolta kenestäkään. Poikkeuksena olivat tietenkin hänen omat homoystävänsä, joista molemmat olivat olleet vanhempansa omaishoitajina.
Tulipa melko sekava kimara asiaa...
Minna Siltalan Keittiötarhan 3 vuodenaikaa oli yhtä lupaava kuin ajattelinkin: jos pitää palstaa tai pikku kasvimaata, tai parveketarhaa, kannattaa teos olla ihan omana. Kätevä kylvöaikataulu.
Remontti ei sen sijaan etene yhtään, ja taas alkaa peräsuoli pullistua. Edessä olisi pölyistä hommaa, johon on työlästä ruveta.
Viime aikoina on alkanut näkyä paljon kirjallisuutta ja kirjoittelua perinnerakentamisesta. Perinnerakentamiseen ei kuitenkaan lasketa ns. lähiötaloja, eli osittain 50-luvulta eteenpäin rakennettuja kämppiä. Lähiörakentamiseenkin saisi satsata, ja mielelläni lukisin niitä koskevaa kirjoittelua. Mitkä ovat lähiörakentamisen aarteita ja säilyttämisen arvoisia ratkaisuja. Nykyään ryskätään surutta seiniä ja poistetaan vanhoja pintoja ja laitetaan tilalle ihquja moderneja ratkaisuja, joista osa osoittautuu susiksi. Veikkaan, että yksi tällaisista toteutuksista on keittiösaareke. Luulen, että ajan myötä niiden nähdään vain keräävän roinaa ja perheen yhteiset kokkaushetket toteutuvat vain Ikean kuvastossa.
Osa tiedontarpeesta liittyy akuuttiin remontointipakkoon: lähiötaloissa tulisi ryskätä niiden ikääntymisen vuoksi, mutta miten? Ja kannattaako ikkunoita tiivistää -- onko lähiökämppien ilmanvaihto osin heppoisampien ikkunoiden vaikutusta? Onko (usein saatanallisen liukas) laminaatti tosiaan parempi kuin tyylikäs, asuntoon sopiva muovimatto?
Välillä mulla on sellainen fiilis, että ympärillä eletään osin naiivia elämää. En nyt natise siitä, kuinka oma elämä on raskasta ja huh huh, en koe niinkään, mutta kuinka vastuuton elämä (tai vastuista vapaa, ehkä vastuuton kuulostaa liian negatiiviselta) voi johtaa totaaliseen empatiakyvyn puuttumiseen. Ja no, moneen muuhunkin asiaan. Onneksi en nyt ole itse ollut sympatiaa kaipaamassa, mutta pakko oli jossain käydä tämäkin huokaisemassa. Ystävälläni on teoria, jonka mukaan homomiehet ovat usein sietämättömiä, koska eivät joudu pitämään huolta kenestäkään. Poikkeuksena olivat tietenkin hänen omat homoystävänsä, joista molemmat olivat olleet vanhempansa omaishoitajina.
Tulipa melko sekava kimara asiaa...
sunnuntai 20. maaliskuuta 2011
Uusia pihasuunnitelmia
Koko viikonloppu on mennyt suurimmaksi osaksi sisällä, kuumepotilastapaus. On siis tullut selailtua puutarhaopuksia. Sainkin yllättävästi idean yhdestä tuoreesta puutarhaopuksesta, joka sinänsä oli mulle liian abstrakti, tyyliin "suosi sileyttä ja karheutta suloisessa tasapainossa" (WTF?). Voisin kokeilla parvekkeella olevaa laatikkoa ja siihen kiinnitettävää säleikköä etupihan tilanjakajana, jonka taakse laittaisi parvekkeen pikkupöydän ja pari tuolia. Näin saisi istuskeltua ulkona ilta-auringossa. Mulla on vaan epäilys, ettei vaaleansininen sävy, mikä niissä kalusteissa on, sovi talon väriin, mutta toisaalta kylmänsävyiset kukat voivat sopia ja ne taas sitten kalusteiden kanssa.
Säleikköön mustasilmäsusannaa ja laventelinsinistä tuoksuhernettä, ehkä.
Pluggboxin epic fail kyllä ne kosmoskukat, liian aikaisin kiiruhdin. Muiden suhteen vielä toiveikas.
Mulla on viimein hyppysissäni Minna Siltalan Keittiötarhan 3 vuodenaikaa. Varovaisen positiivinen sen suhteen. Kaipaan puutarhakirjallisuudelta esteettisyyttä, mutten liikaa kikkailun tai epämääräisyyden nojalla. Liian korulauseiset lässytykset ottavat aivoon. P. Alankoa parempaahan ei ole, ja A. Kasvikin on suorasukaisuudessaan huvittava, mutten ehkä ole sen teoksille niin paljon lämmennyt. Alangosta huokuu rakkaus kasveihin ja luonnonmukaiseen puutarhaan.
Säleikköön mustasilmäsusannaa ja laventelinsinistä tuoksuhernettä, ehkä.
Pluggboxin epic fail kyllä ne kosmoskukat, liian aikaisin kiiruhdin. Muiden suhteen vielä toiveikas.
Mulla on viimein hyppysissäni Minna Siltalan Keittiötarhan 3 vuodenaikaa. Varovaisen positiivinen sen suhteen. Kaipaan puutarhakirjallisuudelta esteettisyyttä, mutten liikaa kikkailun tai epämääräisyyden nojalla. Liian korulauseiset lässytykset ottavat aivoon. P. Alankoa parempaahan ei ole, ja A. Kasvikin on suorasukaisuudessaan huvittava, mutten ehkä ole sen teoksille niin paljon lämmennyt. Alangosta huokuu rakkaus kasveihin ja luonnonmukaiseen puutarhaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
