Identiteetti rakentuu osista + pihakuvia

Seuraa sekalaista horinaa identiteetin monijakoisuudesta höystettynä pihakuvilla.

Olin tuossa äsken kaupassa. Roikotin kädessäni minikokoista kananpaskapussia (muuta ei ollut, paitsi säkkejä, ja olin kaupassa jalan), linjastolla eteni vauvansoseita puurosilmiksi ja kaurahiutaleita. Päälläni oli verkkarit, joita yleensä käytän katutanssitunneilla, elämään väsynyt trikoopaita ja kokoelman kruunaava hiuspanta, joka saa mut näyttämään transseksuaalilta ennen hormonihoitoja. En voinut kuin ihmetellä, miten elämästä on tätä tullut.

Onhan tässä nuutuneessa fiiliksessä pieniä selittäviäkin tekijöitä, kun kuopuksella on tohottanut neljänkympin kuumetta ja kaveri on myös antanut ymmärtää asiaintilan. Ei silti ihan ekalta lomapäivältä tuntunut, mitä tässä de facto viettelen. Tässä postauksessa olevia pihakuvia kävin siis napsimassa omaksi ilokseni, koska muuten vietin päivän sisällä...

Olen siis tässä tänä iltana, kokonaisvaltaisena kotimammana, mutta olen myös niin paljon muuta. Toisinaan mietin olevani monta eri naista, oikeastaan naista ja miestäkin (tiedän, että näistä ajatuksista tulee tietyille henkilöille lisäajatuksia, mutta nyt viittaan puhtaasti omiin kauan ässehtineisiin ajatuksiin, sallittakoon siis jorinani). Kun olin vielä kotona, hahmottelin mielessä itseeni miestä. Mietin, kuinka antaisin tuon miehen elää. En ole kovin ylpeä miehestäni, mutta vihaan myös välillä tätä pehmeää hoivaavaa naiseutta. Kun olen käynyt töissä, mies pääsee kiekaisemaan väliin kuin murrosikäinen. Olen ajatellut, että tarvitsisin väkivaltaisemman harrastuksen, jatkaisin vaikka potkunyrkkeilyä (mies tykkää potkia ja leikkiä kovaa), koska säälittää tämä mieheyteni nykytila. Kohta se kirjoittaa henry laasasena nettiin siitä, kuinka pielessä naiset ovat.

Sitten on tämä blogista tuttu ehtoisa emäntä, joka on tavallaan siis vitsi, mutta muuttunut yllättävän dominoivaksi. Miten musta on muotoutunut tällainen kotikissa? Toki mut on kasvatettu marjoja poimimaan, ehkä myös käsillä tekemään, ja puuhastelumentaliteetti on puhtaasti opittua. Mutta yksinään ehtoisa emäntäkin on aika rasittava, ainakin jos sen päästää ääneen (täällähän se koko ajan kaakattaa, anteeksi siitä).

Sitten lienee muita persoonan osasia, jotka eivät ole vielä mielessäni selkiytyneet. Kuka esimerkiksi on se tyyppi, joka käsittää elävänsä lapsettoman sinkun elämää? Se kulttuuriperse (näin haukkuu kotimamma muita kulttuurikukkoja, ehkä se pelkää niitä vähän), joka hakee kosketuspintoja maailman yhteiseen tajuntaan ja haluaa vaikuttaa. Yäks. Ja kannattaako persoonasta eriyttää näitä eri tyyppejä? Eiväthän ne millään mahdu samaan ihmiseen!

Yhtenä mun tämänhetkisistä projekteista (muun muassa Merkityksellisen Hyvän tekemisen lisäksi -- ei muuten edistystä sillä rintamalla) on miettiä, miten eri osat itsessä saisivat hengittää ja elää. Ehkä myös vähän kokeilla niiden rajoja, mitä ne saavat ja mitä ne eivät saa tehdä. Jos ei tuu liian kuumottavaa matzkua, voin pohdiskella aiheesta tuonnempana tännekin. Katsotaan nyt ensin, saadaanko sitä miestä elämään jossain hetkessä täysillä! Niin ja näistä aatoksista ei tarvitse mitään Enkeli-Elisa -tulkintoja tehdä, sieluni synkät salaisuudet panttaan kyllä itselläni...

Lopuksi annetaan ääni ehtoisalle emännälle, joka hivenen säälittävällä tarmolla haluaa esitellä havaintojaan piskuiselta pihaltaan:

Olenkin jo maininnut, että tein kevättalvella virheen ja tilasin joltain taimistolta monenlaisia taimia. Olen kaikkiin pettynyt, mutta pikkuiset akileijan palaset, jotka saapuivat kaupantekijäisinä, ovat yllättäen kukassa. Koska pihani ei ole säntillinen, en pelkää siementävää akileijaa. Siinä on jotain hienostunutta, ehkä japanilaista fiilistä. Ja pointsit sille, kun kukkii hillittömässä rikkaruohonurkkauksessa!

Yrttilootassa kukkivat kamomillasauniot. Vieressä sitruunamelissaa ja takana yrtti-iisoa. Ne ovatkin talvehtineita, joten lähtivät äkäiseen kasvuun. Yrttitarhaa perustavalle vinkiksi, että minulla on runsaasti edelleen näiden siemenistä itäneitä taimia. 

Tämän kesän idea oli laittaa salaatit laatikkoon, koska palstalta tuodessa ne nahistuvat. Ollut kyllä tykki idea! Sinisessä ruukussa oleva krassi, taitaapa olla Princess of India tai joku vastaava, ei ole vielä kovin riemukkaassa kasvussa...Saapa nähdä, mitä tälle syksyä ehtii nähdä.

Palavarakkaus sen sijaan aloittelee jo kukintaa.

 Samoin syyshohdekukka! Hoitamani taloyhtiön penkki hehkuu. Vasemmalla edessä komeamaksaruohoa, takana rusopäivänliljaa. Tämä on siis se hautakummun näköinen penkki, niin kuin naapurini ystävällisesti vailla vitsin häivää ilmaisi.

Takapihan komeasinikuunliljat ovat isompia kuin pääni. 

Nämä päivänkakkarat elelevät villisti ja toivon, että ne heittäytyvät kreisibailaamaan eli siementävät ja lisääntyvät oikein kunnolla, koska ne ovat niin nastoja ja koska ne tuntuvat pihani onnettomassa maaperässä viihtyvän.

Karviaisiin on tulossa mukavasti marjoja. Nyt ne alkavat olla aika tuuheita pensaita jo. Istutin varmaan kolme vuotta sitten.

 Sitten tunnistusta kaivataan: yllättäen penkistä kurkisti jalopähkämön takaa valkoinen kukka, jota epäilen mummoni kurjenpolveksi? Mikäli näin, se on elellyt vuositolkulla hiljaiseloa hypättyään matkaan äitini penkistä. Olen aikonut mahdollisesti syksyllä tulevaan kukkapenkkiin tätä äidiltäni ottaa, koska tämä on ollut isoäidilläni kaaauan, muistaakseni tämäkin on Karjalan evakkoa (ei mummoni matkalta, mummo on Savosta). Vai liekö tämä Savosta? Jorinat sikseen, tarkistan asianlaidan.

Lopuksi vielä kurkkaus sisälle. Peikonlehti teki ekan reikäisen lehden. Tämä kuva on jo joitakin päiviä vanha, nyt Peikon uusi lehti on jo melko megalomaaninen. Iloitsen.