perjantai 6. tammikuuta 2012

Viikon pataruoka, pastaresepti ja mokkapalametsästystä

Tämä kirjoitus koskee ruokaa, mutta ihan ensin on kommentoitava ajankohtaista kuumaa uutista leivonnan saralta.

Monet tutuistani tietävät, että olen jo pidemmän aikaa etsinyt täydellistä mokkapalareseptiä ja suorittanut muutamia Tieteellisiä Kokeita. Parin päivän takaisessa Hesarissa kirjoitettiin mokkapaloista ja todettiin, että Googlen suosituin mokkapalaresepti on nimimerkki Bulbulin resepti. Ryhdyin tänään kokeilemaan täynnä odotuksia ja pienoista pettymystäkin, josko etsintäni on nyt ohi. Mutta ei! Bulbuli ei nyt onnistunut kiteyttämään tätä hommaa. Neljä kananmunaa on turhaa huikentelevaisuutta ja koko paketillinen tomusokeria LIIKAA. Levitettyäni sen piirakan pinta näytti kuin jättimäiseltä ryppyiseltä pyllynsilmältä. Päällimmäinen makuelämys oli sokerijankki. On siis vielä toivoa, että löydän reseptin aivan itse...

No sitten hieman kasvisruokareseptien maailmaan ja lisäksi viikon pataruoka! Minähän otin tavoitteekseni tehdä yhden pataruoan viikossa, ja tämänviikkoinen on siis kalapata. Resepti on ihan vain Yhteishyvästä ja löytyy myös täältä. Tiedostava korvaa lohen jollakin muulla kalalla, ja WWF:n Kalaopashan auttaa löytämään sopivan.

Yritän usein sovitella sanoja sopivasti suuhun puhuessani omasta ruokavaliostani (jo yli puolet elämääni ilman lihaa) ensinnäkin siksi, että moni kokee toisen elämänvalinnat hyökkäyksenä omia tapojaan kohtaan, mutta toiseksi siksi, että avatessani suuni sukuperimänä tuleva ärsyttävä viisastelu saattaa ottaa vallan. Mussa on lisäksi sellainen piirre, etten saa ketään käännytettyä minkäänmoisiin muutoksiin. Sen näkee jo kestovaipoista. Sen sijaan, että kaveripiirini olisi opastavalla johdatuksellani käyttänyt kauniskuosisia hajuttomia ja peppua hiveleviä kestoja, on suurin osa päätynyt käyttämään niitä pyrstöön teipattavia kemikaalipommeja. Tässä ei varmaan tullut esimerkkiä usein itsenikin yllättävästä asenteellisuudestani...? Nuff said. Kukin taaplaa tyylillään.

Sen voin kuitenkin ruokapuolella tehdä, että kerron kasvissyöjän (noh, ja kalan...) pieteetillä todellisista herkuista, jotka eivät ole kansainvälisten huippukokkien hätäpäissään kehittämiä versioita tofun kesyttäjille. Vaikken olekaan huippukokki, olen kehittänyt ruoanlaiton helppouden huippuunsa; sen tekee omalla tavallaan kuka tahansa, joka joutuu ruokkimaan muitakin kuin itsensä ja jolla on muutakin tekemistä kuin vatkata maitoa kahviin tai tehdä sulalla suklaalla koristeluja.

Tämä pasta on irlantilaiselta ystävältäni, joka oli vuosikausia hyvin köyhä. Tämä ruoka on muuten edullinen, mutta tarinan pääpahiksena seikkailee (niin eettisessä kuin terveysmielessäkin) briejuusto. Resepti kelpaa viikonloppuruoaksi, jolloin on aikaa odottaa ruokaa muttei halua tuuskata kallisarvoisia hengähdysminuutteja keittiössä tuuskaamiseen. Eli slow ja fast yhtä aikaa.

Briepasta

Kirsikkatomaattirasia
Paprika tai pari
Punasipuli tai pari (kepakin käy)
valkosipuleja, kynsiä kuorineen (vaikka kokonainen valkosipuli, mausta tulee mieto)
suolaa
pippuria
yrttejä mieltymysten mukaan (valinta ei voi mennä pieleen)
reilu loraus oliiviöljyä
briejuusto
spagettia (valveutunut käyttää täysjyvää, mutta kuten eräs ystäväni on mieltä, joillekin täysjyväpasta ei ole pastaa ollenkaan)

Laita uunivuokaan kasvikset ja sipulit leikattuna suurpiirteisiksi lohmoiksi. Tämä on nopeaa ja helppoa, näiden kun ei tosiaan tarvitse olla pieniä, mieti, minkä kokoinen on herkullinen suupala. Päälle kunnon loraus oliiviöljyä ja mausteet. Mukaan voi laittaa vaikka kokonaisen valkosipulin, jätä kynnet.

Anna olla 200 asteessa puolisen tuntia. Keitä tänä aikana spagetti kypsäksi. Laita uuniin sekaan paloiteltu briejuusto. Kun juusto on sulanut ja kasvikset näyttävät hyviltä, ota uunista ja puristele valkosipulinkynsistä tahnamainen valkosipuli ulos. Sekoita spagetti mukaan, sitä käännellessä valkosipuli levittyy (jos on laiska olo, voi antaa syöjien puristella kyntensä itse).

Nam nam. Tämä ruoka on sopivan hienostunut vaikka vieraiden kanssa, mutta sopivan mieto lapsenkin makuun.

2 kommenttia:

  1. Tätä pastaa pitä kokeilla! Tosin haluan tehdä pastankin itse. Pitää käydä ostamassa se pastakone, kun joulupukki toi vain taginen. Ja se on muuten huippuhyvä pata, suosittelen!

    VastaaPoista
  2. Vaikuttaa herkulta! Taidan kokeilla ehtiessä, mutta pastat vaihdan kesäkurpitsaan tms. "pastaan".

    VastaaPoista

Tosi kiva, kun jaat aatoksesi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...