keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Lukijoiden haalimisen salaisuus

Kysyin Facebookin Ompeluelämää-ryhmässä, miten lukijat ovat löytäneet heidän blogeihinsa. Kyseisellä sivustolla kun on monta bloggaajaa ja seurailen lähinnä lukijana ryhmää aktiivisesti. Näin kotona suurimman osan ajastaan viettävänä sosiaalisena introverttinä kun kaipaan keskustelujen seuraamista, hih.

Ajatus kysymyksen esittämisestä lähti huikean epäonnistuneesta arvonnastani. Olisihan lisäksi kiva löytää ihmisiä, jotka harrastavat samanlaisia juttuja kuin minä.

(Pahoittelen muuten, jos et ole päässyt osallistumaan arvontaan! Jostain syystä kommentin jättämisen mahdollisuus ei joka välissä toimi, vaikka blogi noin muuten mahdollistaakin nykyään anonyymin kommentoinnin. En tiedä, miksi Blogger ryppyilee!)

Numeroin nämä ompeluryhmän antamat vinkit lukemisen helpottamiseksi. Missään nimessä ei ole kyse kattavasta listasta, joten vinkkaa vapaasti omat suosikkikonstisi.

1. Anonyymi kommentointimahdollisuus lisää aktiivisuutta.

Olisi pitänyt ottaa itselle käyttöön jo aiemmin, mutta olen pelännyt, että joku ilkeämielinen trollaa blogiani jollain asiattomuudella. Käytössä on nyt välimuoto, eli tarkistan kommentit ensin. Ei ole tarkoitus olla mikään Stasi ja varmaan julkaisen mahdolliset negatiivisetkin kommentit, mutta haluan edes mahdollisuuden hallita julkaisemaani sisältöä. Nyt tämä palvelee myös niitä lukijoita, jotka eivät muuten bloggaa ja jotka eivät ole kaikista aiheista kiinnostuneita -- voi helposti kommentoida piipahtaessaan silloin tällöin.

2. Hyvät kuvat lisäävät suosiota.

Juu ja ei. Järkkärillä otetut otokset ja photoshopatut silkkikasvot ovat kivaa silmäkarkkia, ja esimerkiksi käsityöt tulevat paremmin esiin. En silti aivan täysin peräänkuuluta kuvien laatuakaan...Kokonaissisältö ratkaisee. Ja tosi tosi stailatut kuvat ovat mun makuuni muovisia. Mutta joo. Paremmat kuvat, enemmän kiinnostuneita.

3. Kommentoi muiden blogeja aktiivisesti.

Hyvä vinkki, ei tule vaan itsellä hirveästi tehtyä. Olen huono kirjoittelemaan kehuja. Voisihan sitä tosin kokeilla, koska monesti tulee vau-fiilis. Facebookin tykkää-nappi on sinänsä hyvä keksintö kaltaisilleni viileille surffaajille.

4. Älä pyri miellyttämään.

Miellyttämishakuisuus näkyy erään kommentoijan mielestä negatiivisella tavalla. Joo ja ei, toisaalta musta on kiva, jos lukijaa huomioidaan. Mutta huomiointia on ennen kaikkea vaikkapa kommentteihin vastaaminen, jos konteksti sitä edellyttää.

5. Myös blogin ulkonäköön on luvallista panostaa.

Tähän lisään oman huomioni!!! Monet käsityöbloggaajien kuvat on hyviä ja sivuston luettavuus ihan kammottava! Yksinkertainen saattaa siis toimia paremmin kuin liiat härpäkkeet tai fonttikikkailu.

6. Päästä lukijat sisälle elämääsi.

Ehdottomasti joo, ihmiset tykkää tirkistellä. Mää en tosin, kuten aiemminkin mainittua, avaudu esimerkiksi lapsistani. On hyvä vetää itselle selkeät rajat, jotta homma pysyy mukavuusalueella.

7. Pidä yllä samaa tyyliä.

Tyyliyhtenäisyyttäkin korostettiin. Varmaan ihan relevanttia.

8. Verkostoidu.

Liity itse seuraamaan muita.

9. Päivitä säännöllisesti.

Vuoden tauko saattaa karsia satunnaisia seurailijoita.

Ja ennen kaikkea,

10. Pidä oma tyylisi.

Oma huomioni, että tyyliä on luvallista etsiä ja kehittää :) Muuttaakin! Näköjään esimerkiksi ompelijat käyttävät paljon kuvakollaaseja etusivun kuvassa. Ne näyttävät kivoilta, mutta ovat myös vähän nähty juttu.

7 kommenttia:

  1. Minäki oon kamppaillut lukijaongelman kanssa. Vaikka lukijoita on, niin kommentteja ei juurikaan tule. Ja ne kommentit on se juttu mikä innostaa ja inspiroi jatkamaan blogia. Joskus vuosia sitten kirjoitin aika paljon omasta elämästä. Blogissa alkoi olla sen verran paljon lukijoita etten enää osannut kirjoittaa niin henkilökohatisia asioita. Sehän karsi sitten lukijoita. Tällä hetkellä tuntuu että suosituimmat blogit on niitä missä esitellään kalliita lasten merkkivaatteita tai sitten niitä sisustuslehtien tyyliin sisustettuja koteja. Ite en mahdu kumpaankaan kategoriaan. Minusta sulla on hyvä tyyli kirjoittaa.

    VastaaPoista
  2. Muistan kun seurasin sun blogia joskus vuosia sitten. Sitten siirryit kirjoittamaan vain kirjautuneille käyttäjille, enkä sitten osannut enää liittyä siihen...Onhan se vähän niin, että mielenkiintoista tekstiä syntyy, kun antaa itsestään ja oikein "heittäytyy" (heh), mutta aina koittaa muistaa senkin, että ne tekstit ei katoa netistä...

    VastaaPoista
  3. Kuulehan Emäntä, niitä lukijoita tulee kyllä ajan kanssa. Tuo muitten blogien kommentointi auttaa asiaa aika paljon. Kannattaa myös kertoa vinkkejä ja ostospaikkoja ym. Eikä kannata esittää jotain muuta mitä itse on. :)

    Tuo alla oleva sienipaita on kyllä aivan todella suloinen! :)

    VastaaPoista
  4. Kiitti Maisku! Taidan tietää, mitä laittaa, jos arvontavoitto napsahtaa kohdallesi ;)

    VastaaPoista
  5. Luin myös ketjua aiheesta ja laitoin omankin kommentin mukaan..

    Itse tunnustaudun blogihamsteriksi.. en ns. halua hukata yhtään ideaa ja kaunista ompelusta! :)

    VastaaPoista
  6. Mää taas kokeilen tasapainoilua sen välillä, ettei tulisi liikaa blogeja, joita ei ehdi kunnolla seurata, ja että olisi silti riittävästi lukemista :P

    VastaaPoista

Tosi kiva, kun jaat aatoksesi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...