maanantai 23. maaliskuuta 2015

Vuosihuolto

Tulin kotiin lähes viikon työreissulta ja päätin, että on ryhdyttävä toimeen eli huollettava huonekasvit. Niiden kanssa puuhailusta saakin yksinkertaista tyydytystä ja kasvun käyntiin lähteminen on aina yhtä ilahduttava asia.

Enkelinsiipi oli ottanut vähän varaslähtöä ja päättänyt ruveta pieneen kukintaankin. Uusin kaikki enkelinsiivet ja kesän saavat olla kyllä taas ulkona, niin runsasta oli kukinta parvekkeella.


Posliinikukkani Köpi sen sijaan saa vaihtaa alakertaan olohuoneeseen, sillä selvästi jokin on pielessä yläkerrassa. Veikkaan vetoista ikkunaa, joka ehkä kylmettää ruukun (kesällä kukkikin, mutta talvella meinannut jo toista kertaa kuolla). Jouduin tekemään radikaalin ratkaisun ja pätkäisin Köpistä pistokkaita ja heitin juurakon menemään. Jos Köpi jaksaa juurtua, loput lehdet pysyvät kunnossa ja kaikki menee ok, saa kaveri jatkaa olohuoneessa. Makuuhuone on nyt nähty. Siirto keittiöstä oli aikoinaan kamala moka. No, ei voi mitään.


Peikonlehden kanssa oli pitkiä keskusteluja. Ruukkunsa kanssa reilu kymmenkiloinen roistake sai rajun käsittelyn, poistin huonoja lehtiä ja yritin tasapainottaa tuota ja keskustelin siitä, kuinka on hyvä, että hän on alkanut jälleen tehdä pienempiäkin lehtiä uuteen paikkaan eikä vaan noita taulutelevision kokoisia, joihin olin aikoinani ihastunut. Nyt jäljellä on muutama lehti ja metreittäin ilmajuuria, mutta tälläkin hetkellä pukkaa kolme uutta lehteä, jotka todennäköisesti hakeutuvat ylemmäs ja asettuvat kauniimmin.

Kuvassa myös todistusaineistoa kaikesta siitä roskasta, mitä suihkuttelu ja multien vaihtelu saa aikaan.


Alan olla hiljalleen henkisesti valmis pieniin ikkunalautakylvöihin! 

3 kommenttia:

  1. Mulla suurin osa viherkasvien vuosihuollosta on yleensä uusien hankkimista... ;) Nyt lähti perinteinen rönsylilja ja liisantyyny mukaan ja tietysti uusia lankaköynnöksiä syksyllä kuolleiden tilalle... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasteletko liikaa vai liian vähän? Jos vähän, olisit ehkä sopiva posliinikukan huoltaja. Jos saisin vaan aikaiseksi, voisin lähettää sulle pistokkaan tai voisit hankkia posliinikukan itsekin.

      Poista
    2. Yritän kastella sopivasti, talvella vähemmän ja kesällä enemmän, lannoitteen kera, mutta en tiedä onko meillä vaan liian lämmin huoneilma. Posliinikukkaa olen usein harkinnutkin, löytämättä, mutta usko tai älä, olen tappanut rahapuunkin kuivuuteen, joten varmoja mulle ei ole muut kuin muovikukat! :D

      Ps. minäkin tein huonekasvikatsauksen tänään blogiin.

      Poista

Tosi kiva, kun jaat aatoksesi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...